Naruskan Tukikohta

Mita on tama liha?

2012-02-26T15:16:00.001+02:00

Lihakauppiaalta voi joku joskus kysyä otsikon kysymyksen. Ukalla on takataskussa asiaan liittyvä kevyt kenttäkasku, mutta näinä epävarmoina nokkaantumisen aikoina säästän sen tuonnemmaksi. Sinisessä kipossa kuitenkin on lihaa, joka saattaa olla hankalasti tunnistettavaa. Arvata toki voi.

Nämä lihat ovat saaneet esikäsittelyn. Ne on sivalleltu muutaman sentin paksuisiksi suikaleiksi kuvan ottamisajankohdasta rapsakka vuorokausi taaksepäin. Ne on sen jälkeen ladottu rosterikattilaan suolaantumaan käyttämällä suolaukseessa sitä ainoaa oikeaa, eli karkeaa merisuolaa. Suikaloitu liha ei tällä kertaa ole poroa. Liha on kokonaisena ollessaan ollut pumppu, joka on pistänyt hirvetyksen veren virtaamaan. Hirven sydämiä Kasperi on tilannut muutamalta kaveriltaan. Tai ehkä oikeammin on sanoa niin päin, että tämä kaveri on tilannut Naruskalta paikan, missä hirvenpumpuista taiotaan lappilaista kuivalihaa. Silloin aletaan olemaan asian ytimessä. Eikä nämä hirvetyksen pumput mitään salaista lihnaa ole, vaan sen saman miehen pyytölihoja, joka tänne ne lahjapupujussitkin toimitti. Hirvensalmen kevät kun ei ole Lapin kevät, niin vuoroin vieraissa.

Kuivalihan valmistumisaikataulu on tästä suolaamisvaiheesta ja kuivamaan laittamisesta suunnilleen sellainen, että lähellä Pääsiäistä lihat ovat syöntikunnossa. Aikatuluun vaikuttaa olennaisesti talven kulku siitä eteenpäin, kun lihat asetellaan Lapin tuuliin roikkumaan. Eikä pelkkiin tuuliin, vaan pakkasen purtavaksi ja auringon sädettämiksi. Kyse on ikivanhasta perinne-eväästä.

Kuivalihan kuivattamiseen on erilaisia paikkavaihtoehtoja. Ne voidaan tärhäyttää räystäsalle seinälle tai kuten Tukikohdassa monivuotisen perinteen mukaisesti ulkorakennuksen piipun päälle. Piippua ei oikeaan tarkoitukseensa käytetä laisin, eli kyse ei ole savustamisesta. Se on ihan eri juttu.

Piipun päälle on rakennettu vasittu häkki, jossa on lintuvarkaiden varalle katiskaverkko ympärillä.
Siellä lihat saavat roikkua rosterikoukuissa säiden armoilla lähiviikot. Ylimääräiset kosteudet häipyvät taivaan tuuliin kevään edetessä. Rapsakkaan kuukauden päästä kuivalihahemmot kiipeilevät katolle suorittamaan välitestauksia, ettei liha kuiva liikaa, eikä sen toisaalta saa valmiiksi julistettaessa olla liian kosteaakaan. Pinta tummuu aikain saatossa ja sopiva liha on leikkuupinnaltaan sitten valmiina ollessaan helakanpunaista. Semmosta sopevaa, niinko täälläpäin sanua ruukataan.

Ukka ei tarkkaan tunne kuivalihan historiaa. Se on kuiten tiedossa, että tästä itään mentäessä näkee parvekkeilla kuivamassa olevia särkiä. Lännempänä kuivatellaan ainakin turskaa, vai lieneekö sekään enää siinä laajuuvesa kuin aikoinaan. Täällä kotomaassa tavallisinta kuivalihaa valmistellaan porotuksesta, mutta saman asian ajaa hirvenlihakin. Eikäpä tuo naudanlihakaan tavatonta kuivumassa ole, joskaan ei niin tavallistakaan. Porotuksesta näillä perillä näytään käytettävän kuivalihaksi ainakin lapaa ja kylkeä. Makuasia ja tapa-asia, josta ei tarvi kinata.

Sieltä se Lapinmies sitten aikanaan kaivasee taskustaan tai reppunsa sivutaskusta kuivalihankappaleen, josta sitten ohuita viipaleita pistee suihinsa ja hokee lihapalojen välissä, että Jovain on hyvvää, ellei jopa makiaa.

Tukikohasta lihanhimon hillittemisiin tähän.

Pitkäkorvametso.

2012-02-25T18:30:00.000+02:00

Tämä ruokaohje on niitä sivuhuomautuksella "monimutkainen" ainakin, jos mukaan otetaan valmistusmateriaalit alusta alkaen. Jotta juuri tähän evääseen saatiin perusainetta, niin piti ja pitää olla Hirvensalmella ystävä, joka lähettää ampumiaan pitkäkorvia lahjaksi Naruskalle. Niitä tuli oikein tuplaten silloin, kun tuli. Jussit matkustivat mukavasti "Mennään pussissa" matkan linjuriässässä. Osoite oli MH Salla, mistä lahjansaaja Mummu kiikutti ne autokyydillä Naruskalle. Pakkaseen.

Täällä Naruskalla päätettiin eilen illalla Kasperin nimipäiväiltakahveella, että huomenissa tärhäytämmä Pitkäkorvametson. Ruokalaji vuorostaan sai nimensä Iivana Nyhtänköljältä, joka noin 20 vuotta sitten oli ampunut elämänsä ensimmäisen jänöjussin Alakurtissa. Vaimolleen Rozalle Iivana oli antanut ymmärtää laittamansa valmiin ruuan olevan metsopaisti, koska Roza ei ollut halukas syömään jänöjussia lainkaan. Vasta ruokailun jälkeen Rozan kehuessa Iivanalle, miten hyvää metsopaistia oli syöty, oli Iivana tunnustanut evään olleen pitkäkorvametsoa, eli jänöjussia. Eikös olekin monimutkainen nimihistoria evhäällä...Tarinan kuulimma illalla Iivanan itsensä kertomana, kun hän tuli Alakurtin holotnasta tänne Naruskalle lämmittelemään.

Sitten siirrymme itse monimutkaiseen ruokalajiin, eli Pitkäkorvametsoon. Hirvensalmen jänikset palasteltiin niin, että jalat säilyivät kokonaisina ja selkä pätkittiin noin neljän sentin pätkiin. Tämä pätkiminen onnistui parhaiten puukolla, joka on puoliksi kirves. Se on leveäteräinen takorautainen puukko, jonka Ukka on saanut aikanaan muutamalta Makkoselta puolensadan vuoden merkkipaalulla. Hyvä puukko hyvältä kaverilta.

Paloitellut lihat ruskistettiin valurautapadassa, kun siihen oli tärhäytetty 100 grammia voita. Ruskistamisen yhteydessä lihoille ripoteltiin kevyesti hienoa merisuolaa ja riphaus rosmariinia. Siinä lihojen tiristessä kuorittiin ja paloiteltiin kolme sipulia, jotka lisättiin pataan. Sitten hivhautin keitettyä vettä lihojen päälle pataan niin, että jänöjussit joutuivat juuri ja juuri huppeluksiin. Kaksi lihaliemikuutiota, kahen desin purkki kermaa ja kuutioitu kutunjuusto Norjasta. Sitä samaa, mitä käytellään maalintupadassa.

Näillä emmeillä pata kansi suljettuna uuniin, lämmöt 175, ja odotteluaikaa nelisen tuntia. Välillä käytetään eväspataa uunista sen verran, että sitä hellästi pyöräytetään sekaisin.

Tämän pataruuan perunat valmistettiin niin, että eilen keitetyt puikulat paloiteltiin puolen sentin viipaleiksi paistinpannulle kuorineen. Paistorasvaksi tietty voita ja mausteeksi kevyesti soijakastiketta. Eikä muuta.

Pitkäkorvametsopata näytti pöytään nostettaessa tältä:

Taas kerran riistaruuan höysteeksi oli pöydässä mustaherukkahyytelöä, jonka Kerttu-mummu oli keittänyt siihen surullisen kuuluisaan kuivaan valkoviiniin.

Viisi aikuista veteli tämän pitkäkorvametsopadan parempiin suihin niin, että pataan jäi vielä kevyet leivänpäällistäytteet lopusta padanpohjasta. Herkkuja ei hukata, vaan makunautinnot jatkuvat huomenissa kevyenä kenttälounaana.

Kasperi tilasi jälkiruuaksi Mummulta vielä iltaräiskäleet. Pataruualta jälkiruokapöytään suoriltaan ei kenelläkään ollut hinkua, vaan pitkäkorvat vaativat kunnon ruokaperräiset. Ja saivat kans.

Tukikohasta täydellä vatsalla tähän. Ruokalajia suositellaan äänin 5-0.

Matti kevään tuopi, vai myräkänkö tuopi?

2012-02-24T14:09:00.000+02:00

Matin myräkkä on tuttu sääilmiö. Tänä vuonna voi vain muistella Naruskalla nähtyjä myräköitä, koska vuoden 2012 Matinpäivä on maailman hienoin talvipäivä. Aurinko killottaa täydeltä taivaalta ja on täysin tyyntä. Pihapuut ovat saaneet koristuksekseen taas valkoista kuuraa sen verran, että muutaman päivän takaiset synkemmät päivät ovat laakista mielestäkin pois pyyhityt.

Postinhakureissu poiki Ukalle kevyen Matinpäivän lapiohomman. Täplällä on vajaan viikon ajan ollut pihamaan ruokintapaikalla morsian. Se on tuplannut poronpaskan määrän pihamaalla. Ja sitä tuppaa kertymään, kun pari poroa elelee keinoruokinnassa, johon ruokalistaan kuuluu puuronjämät, poroelorehu ja poronjäkälä. Jäkälää ei tarvitte hangen alta kuopia, eikäpä siellä liioin ole, mitä kuopiakaan. Jäkälä sahataan jäisestä köntistä ja tarjoillaan porotuksille valmiimpana kuin luonnosta konsaan.

Eli tätä postiväylää ei ole hiekotettu, vaan mustat pallot ovat sitä ittiään, poronpapanoita.

Täplä oli saattelemassa morsiantaan naapuriin Erkkilän pellolle sopivasti niin, että se ei ollut tökkimässä sarvillaan Ukan työrauhaa, kun lapio laitettiin hetkiseksi heilumaan. Semmoiseen harmittomaan harrastuksenomaisen puuhastelun tahtiin. Eikä tuo tämän talven lumi kovin raskasta lapioitavaa olekaan, joten sen siirtely on Ukankin vartalolle juuri sopevaa hommaa. Se on sitä kuntoilua.

Tämmöinen ruokintakolo syntyi vajaassa vartissa. Ja Ukka kattoi pöydän valmiiksi. Nuolukivitikkarikin siirrettiin uuteen ruokailupilttuseen. Häthätää kerkesin saamaan työsuorituksen valmiiksi, kun jo alkoi kuulumaan tuttu kellon kilkatus maantien suunnasta. Kuten nykyaikaan kuuluukin, oli Täplä hyljännyt morsionsa reissuun ja kipitti kotiin itsekseen poikamiehenä. Ukka ehti häthätää postilaatikolle porotusta vastaan kertomaan sille, että ruokapaikka on siirräytetty täältä mennessä vasemmalle siihen kolmen metrin päähän entusesta. Täplä ei muuta tietoa kaivannut, vaan kipitti koparat napsahdellen suorinta tietä neuvottuun paikkaan. Puhetta vaille valmis elikko.

On se kohtuullisen heleppoo, kun puheella pystyy elikkoa ohjailemaan. Jotenkin tuntuu, että Täpläkin on muuttunu tottelevaisempaan suuntaan niiden aiempien kuivalihapuhuttelujen jälkeen....

Saapa nähdä, miten pitkälle kevääseen Täplä kotiruokinnassa pysyttelee. Lunta on nyt niin paksusti, ettei kotiruokinnasta kannata viksun porotuksen mihinkään hötkyillä. Tavallisen helppoa se on, kun pöytä katetaan valmiiksi.

Tukikohasta Matinpäivätoivottelemisiin tähän. Ai niin, ja ehtoolla tulee nimipäiväsankarikin tänne juhlittavaksi. Kasperillahan on Matti siellä Kallen ja Oskarin välissä.

Ei linssilude.

2012-02-21T10:56:00.000+02:00

Mummu tunkee nykyään kameransa kanssa joka paikkaan. Ukka ei ole mikään linssilude, eikä tässä rajavyöhykkeen pinnassa oikeasti saisi ulkona kameraa edes käyttääkään. Tai sehän taisi olla silloin Neuvostoliiton aikaan. No, joka tapauksessa nyt taas kuvattiin. Toisaalta se on hyväkin, koska jos Ukka putoaa kattoreissuillaan, niin tipluille on valmiiksi dokumentit menehtymistä edeltävistä hetkosista. Vitsivitsi.

Nämä tuiskukelit käytättävät tuolla katolla päivittäin. Ei siksi, että säämittausvälineillä huollontarvetta olisi, vaan kameroilla. Ja niistäkin vain sillä etelään kuvaavalla, joka pyrkii tukkeentumaan lumesta näillä etelänpuoleisilla tuulilla, kun lunta tulee samalla.

Tänäkin aamuna kamerakuva näytti ensialkuun tältä.

Koko tukikohta ei ole hautatutunut lumeen, vaan kamerakotelo on tuiskulunta täynnänsä. Kameraparka kuvaa lähikuvaa lumet linssissä. Tämä tilanne kiipeilyttää Ukkaa katolle.

Puolittainen konttausasento ei liity alkoholin nauttimiseen. Ensimmäinen huoltopysähdys katolla on piipun ilmastointihormin kohdalla, missä Ukan vesimittari kerää lunta muuttaen sen vedeksi ja edelleen sataneiksi millimetreiksi tuonne sääkoneelle. Tuiskulla välillä tuntuu, että lumi menee mittarista yli, mutta osuu sitä hollillekin.

Sitten seuraa trapetsivaihe. Ukka notkeana ketteränä hemmona kiipeilee kuolemaa halveksuen katuharjan kanssa huteria alumiinitikkaita pitkin korkeuksiin. Sitten on kurotettava vielä harjanvarren mitta kohti taivaita, että ylettyy kopauttamaan ja harjailemaan kamerakoteloa. Putoaminen ei oikeasti ole ollut ihan lähelläkään. Meinaan Ukan. Mutta ei se niin kovin kaukanakaan lähimmillään käväissyt ole.

Ja aivan kuin ei olisi tarpeeksi riskeerattu ainoata henkikultaa, niin vielä alas tullessakin on omat pikku riskinsä. Mummu siirräytti syksyllä matontamppaustelineen tikkaiden alle. Syy ei Ukalle ole selvinnyt, mutta arvauksia asiasta on. Jos nimittäin lentää tikkailta päälleen kohti maata, niin välttämättä ei tupsahda vajaan metrin hankeen, vaan pyykkitelineen putkille menee, ja varmasti.

Katuharjasta luovutaan perinteisesti räystäällä ennen lopullista laskeutumista. Rapiat 20 metriä on enkat.

Taas kerran Ukka teki aamupäivävoimistelunsa ilman, että vahinkoilmoitusta tarvitsisi kenenkään täyttää. Varsinkaan Mummun sitä henkivakuutusvahinkoilmoitusta...

Tukikohasta seuraviin kiipeilemisiin tähän.

Moottorikelkka-ajelut Laskiaissunnuntaina.

2012-02-19T14:03:00.000+02:00

Kasperi ja Mummu kävivät Laskiaissunnuntain kunniaksi Karhutunturin kierroksella. Oli sinne paikka tyrkyllä Ukallekin, mutta keli näytti sen verran tuuliselta ja tuiskuiselta, että kieltäydyin hienovaraisesti pulkkakyydistä kelkan perässä. Vanhastaan on tiedossa, että lämpimämpiäkin kyytejä olemassa on, mitä edellä kerrottu.

Virallisten kelkkaurien varrella on muutamia vaaranpaikkoja, joista Kasperi Ukan välityksellä muistuttaa. Kuvassa esimerkiksi on yksi sellainen paikka, että siihen saattaa lipsahtaa vaarallisestikin. Tätä vaaranpaikkaa ei jostain syytä ole maastossa merkitty, kuten muissa vastaavissa paikoissa on tehty. Kuvan ansa on Karhutunturin reitillä niillä paikkeilla, kun reittiä lähdetään Siekakönkään sillan pielestä peltoaukeiden kautta kohti Karhutunturia.

Tuommoiseen jontkaan saattaa kelkalla tulla äkkipyssäys ja jos ei muuta, niin ylimääräistä kaivamista, kun kelkka sinne vaipuu. Nyt tuiskujen ollessa ajankohtaisia, syntyy petollisia paikkoja herkästi lisää. Se kannattaa muistaa.

Tykkylumi on tunturin puissa lujassa. Puut vapautuvat tästä lumenpainosta vasta sitten, kun lumi sulaa ja armahtaa ne. Silmälle tykkylumipuista on iloa.

Koilliskairassa on satoja kilometrejä kelkkareittejä. Näitä lumimaisemia siis riittää. Maantietoon kannattaa perehtyä etukäteen huolellisesti. Polttoainehuolto on yksi asia, joka on oltava huolella suunniteltuna, kun tähän kairaan kelkkailemaan tulee. Huoltoasemaa ei ole joka toisenkaan kuusen persauksessa. Eikä kannata lähteä matkaan ilman lapiota, koska pienikin lapio voittaa isotkin kaivuukädet.

Ja kelkkaimmeisten kannattaa pitää mielessä, että kairasta löytyy myös huoltopisteitä, joissa pääsee peltikaton alle ja saunan lämpöön ajorasitusten vastapainoksi. Näitä palveluja tarjoaa eräs muistaakseni Naruskan Retkeilymaja, jonka saunaa maailmalla kehutaan ainakin Euroopan parhaaksi. Ja sen jonkun Ukan poronkäristykset ja muut eväät vievät kielen mennessään. Nämä ovat kuitenkin huhutietoja, joihin kannattaa suhtautua, kuten huhuihin.

Tukikohasta kelkkamimmien ja -hemmojen oottelemisiin tähän.

P.S. Mummun blogissa http://kinttupoloku.blogspot.com/ on kompastumisiin asti näitä tykkytaiteellisia otoksia, jos joku niitä haluaa lisää nautittavakseen näkemällä.

Karhutunturin lumikuusikossa.

2012-02-18T16:51:00.000+02:00

Lumesta ei tällä hetkellä puutetta ole. Alavammilta paikoilta kova tuuli on riisunut postikorttimaisemat lennättämällä ohuemmilta oksilta lumet pois. Tuuli kinostaa lunta aukeimmilla paikoilla, koska lumi on kevyttä. Naruskan yhden metrin vakiolumet ovat vielä tulematta, mutta ennustukset jos paikkansa pitelevät, niin muutaman päivän kuluttua tarvitaan jo kohtalaisen pitkät koivet umpihangessa kahlaamiseen.

Kalle käväisi moottorikelkallaan tänään Karhutunturin laessa. Siellä ei vielä hiihtoturisteista tai kelkkailijoista tungosta ollut, mutta eiköhän ensimmäinen hiihtolomaviikko edetessään vilkastuta näitäkin kairoja.

Vanhan ajan metsureilla olisi varmaankin ilo synnyttää pöllipinoa tykkykuusikosta. Onneksi näissä Karhutunturin komeissa tykkykuusikoissa ei heilu edes moto, vaan maisemat ovat kaikkien ihailtavissa. Tänne vaan talvesta nauttimaan!

Ykshailee, vaikka myytäis maata.

2012-02-17T17:43:00.001+02:00

Tai ei se nyt ihan ykshailee ole. Se on aika iso pala maata. Sen nimi vain sattuu olemaan Ykshailee. Sen nimi osoittaa tämän maapalan tarpeellisuuden meille, mutta siitä saattaa tulla, ja tuleekin, hyvin merkityksellinen paikka heille, jotka sen ymmärtävät ostaa.

Jotta tiedätte, mistä puhutaan, tässä linkki: http://www.tori.fi/lappi/Rantatontti_Sallan_Naruskajoki_2_5_ha__Tosi_hyva_2458895.htm?ca=1&w=3

Puolenkymmentä kyselyä tuli tätä edellisestä Tori.fi ilmoituksesta. Lopullista kipinää kaupan syttymiselle tai syntymiselle ei kuitenkaan vielä ole tullut, joten peliin ehtii mukaan. Nehän varmaankin ajattelee ostajakandidaatit, että kyllä se hinta siitä putoaa, kun aika kuluu. Vaan niin ei tässä tapauksessa käy. Maan hinta Naruskalla alkoi nousta. Tämänkin maapalan hinta nousahti 500 €uroa yhdellä napinpainalluksella. Neliöhintaan korotus ei niin kummoisia vaikuta, koska tontti on komiat 25000 neliötä. Eli maata saa ostaa edelleen reippaasti alle €urolla neliö täällä.

Sitten ihan toinen asia.

Kallelan kesäviikot oli myyty kesä-, heinä- ja elokuulta vielä tänä aamuna. Nyt tuli yksi peruutusviikko. Se on heinäkuun viikko 28, jonka päivämäärät ovat 8.-15.7.2012. Jos joku haluaa parhaaseen aikaan vaikka kesäkalaan Lapin joelle, niin siinä se mesta nyt on tyrkyllä...

Että tämmösiä tappauksia.

Tukikohasta varauskirjat avoinna ja maanmyyntiasiakirjat konseptina oottamassa tähän.

Lunta senttiä vaille kolme neljäsosametriä.

2012-02-16T18:03:00.000+02:00

Ukalla on tuossa pihalla optisesti toimiva lumimittari. Se toimii niin, että Ukka vie optiikan lumimittarin näköetäisyydelle ja taltioi erittäin tarkkaan järjestelmään millintarkasti lumen määrän joka päivä samaan kellonlyömään. Tai niinä päivinä, jolloin satutaan siihen kellonlyömään olemaan kotona. Tai jos ei olla kotona, niin sitten esimerkiksi joka toinen päivä, joka kolmas päivä, kerran viikossa tai vaikka kymmenen päivän välein. Niinä päivinä ei tarvitse mitata ollenkaan, kun uutta lunta ei ole satanut. Tai ei sitä niin voi sanoa. Jos uutta lunta ei ole satanut, niin entiset lumet ovat muuttaneet paksuuttaan alaspäin, koska lumi muuttaa koostumustaan eri syiden vuoksi. Lumen paksuus siis elää oikeastaan koko ajan. Joskus ylös ja joskus alas. Joskus se saattaa pysytellä samalla tasallakin monta monituista päivää.

Tänä aamuna sitä oli 75 senttiä. Nyt illalla mittauksessa sitä oli 74 senttiä. Niin se menee. Tämän talven lumi ei vesiarvoltaan kovin kummoista ole. Se on lähes koko paksuudeltaan suhteellisen "harvaa". Se johtuu siitä, ettei koko talvena ole suvennut kertaakaan, kuten täällä ruukataan sanoa. Tai saatetaan niin sanoa muuallakin. Pakkasjaksolla lumi silloiselta pinnaltaan tiivistyi muutaman sentin paksuudelta, mutta ei paljoa. Kuitenkin pakkasjakson voi lukea lumesta, jos lapiolla kaivaa rikkumattomaan lumeen pinnasta maahan asti suoran seinämän. Kerrokset näkyvät vähän samalla tavalla kuin puun syyt. Siis syyt, eivät seuraukset.

Tänään Ukalla oli kamera mukana. Ukan oman optiikan lisäksi lumen määrä tallentui myös kameran optiikkaan. Kuvassa näkyy, että Ukan lumimittarissa on sekä puinen että alumiininen asteikko. Puinen asteikko on valmistettu harjanvarresta. Alumiininen asteikko vuorostaan on Naruskan kansakoulun käytöstä aikanaan poistettu korkeushyppyteline. Se on Karhun laatutyötä ja asteikko on millintarkka, koska telineillä on aikanaan ratkottu Naruskan mestaruuksia korkeushypyssä. Se toinen teline on reservissä tuolla varastossa, jos tämä rikkoontuu. Kesällä korkeushyppytelineitä käytetään korkeushyppytelineinä, koska silloin pääsääntöisesti täällä ei tarvitse mitata lumensyvyyttä. Tällä lumensyvyysmittarilla pystyy mittaamaan lunta kahteen ja puoleen metriin asti. Samaan korkeuteen voidaan myös hypätä korkeutta kesällä. Jos lunta sataa yhtä paljon kuin tänä talvena esimerkiksi Romaniassa, niin Ukka jatkaa korkeushyppytelinettä haravanvarrella. Sitä tarvitaan vasta kesällä.

Yli kahden ja puolen metrin korkeutta ei ole toistaiseksi lumenmittauksessa tarvittu, eikä myöskään korkeushypyssä.

Noissa sääasioissa Ukan mittaama lumenpaksuus tai lumensyvyys, miten vain haluatte, näkyy vain NWN:n sivuilla. Sinne Ukka päivittää sen silloin, kun tarvetta päivittämiselle on. Senttimäärä näkyy NWN:n taulukossa Ukan aseman kohdalla ja, jos Ukan asema on kyseisellä sivulla merkitty "suosikkiasemaksi", näkyy lumimäärä myös suosikkiaseman tiedoissa. Suosikkiasemaksi Ukan aseman saa halutessaan niin, että avataan NWN:n kartalta Naruskan R-majan kohdalta asema. Siihen näkymään tulee johonkin kohtaan teksti "aseta suosikkiasemaksi". Niin tekemällä Ukan asema aukeaa aina aloitussivun yläreunaan, kun halutaan tietää, minkälainen sää Naruskalla on. Ja paljonko täällä on lunta. Noin.

Ja se NWN -linkki sinne karttasivulle on tässä: http://www.nordicweather.net/nwn.php

Ja jos joku tekee Ukan asemasta suosikkiaseman, niin silloin sivun yläreunassa Naruskan R-majan säätiedoissa on oikeassa yläkulmassa painike "Lisää käyriä". Siitä kun livauttaa, niin jovain aukenee kaikki Ukan aseman käppyrät näkösille. Siellä kun painikkeita taiten näpyttelee, niin näkee käppyrää taaksepäin ainakin 90 päivää, myöhemmin kokonainen vuosikin. Ja myös lumet taulukkona.

Tällä suosikkisivulla näkyy myös parin vuorokauden ennuste eteenpäin Naruskalla, kun oikeita näppylöitä näpyttelee. Ohjeiden mukaan, tietty. Kyllä on hienot vehkeet NWN Henkka rakentannu!

Tukikohasta lumenmittaamisiin ja katoltapuottamissuunnittelemisiin tähän.

Niin halapaa, niin halapaa...

2012-02-14T19:30:00.001+02:00

On se mukava, kun tuota bensaa jaetaan tuolta Venäjältä melekeen ilimatteeks. Ukan piti ostaa oikeen kolomas bensiinisyöppö auto, että saadaan sitä lientä riittävästi kulumaan. On se niin riettaan halapaa, kun se makselee vain puolen siitä, mitä täällä Suomessa.

Ne tuli siellä naapurin bensiiniasemalla viijenkymmenen vuuen takaa ihan rinnalle ja ohikin uusilla bensamittareillaan. Niijen vanhat oli samaa sorttia, mitä täällä meitillä noin viiskytä vuotta sitten. Tai olihan niissä suomalaisissa mittareissa sentään kymmenykset näkösällä jo vuosikausia, mutta naapurin edellisissä mittareissa oli vain täyvet litrat. Eipä se niin noponnuukaa tietenkään ole, litran tarkkuus riitti.

Nyt niillon niin sukkelat ainakin bensamittarit, että meinaa aina lipsahtaa ylitte sen kympin, mitä sitä ilolientä saa irtojerryssä kotio tuua. Ja autonkin tankki täyttyy niin sukkelaan, että aina melekeen maahan lirahtaa, mutta ei sen perään itketä. Halapaa kun on.

Laittakaa työkin immeiset ittellenne viisumit ja hommatkaa pirsseihinne vihreet vakuutusyhtiön kortit, niin käyvään porukalla bensakaupoilla. Ja alakakaa tupakoimaan kanssa, kun siellä ei maksa tupakkikartonki kuin kympin. Se on niin halapaa, että melekeen kannattaa huvikseen tupakinvastustajien vaikka repiä niitä pätkiksi julukisesti.

Keksinpäs, mitä kirjotan ennen saunaa. Vai oisko saanu jäähä kirjottamati...

Ai niin, Ystävänpäivää kaikille tasapuolisesti...

Meille ilimaantu tännään semmonen ystävä tuohon pihapiiriin, että melekeen alettiin jo haulikkoo tapailemaan. Varpuspöllö alako päivystään meitin lintukotoa niin ahneesti, että koko päivänä ei tintin tinttiä siemenille uskaltautunu.

Laitan tähän tän päivän kuvatuksiani Vennään huoltoasemalta. Siellon nykyään aina jono. Vähintään kahen auton jono, niinko tännäänki. Ukan amerikanrauta piikkipaikalla.

Tukikohasta bensanpolttelemisiin, vaan ei vielä tupakoimisiin tähän.

Kutsajoki muistoissain.

2012-02-12T21:57:00.000+02:00

Taimenta pukkaa, ryöstön tunnusmerkistö täyttyy

- - Lähetään jo, isäsiellä kohta hermoilee…

- -Yksi heitto,sitten mennään. Kohta tulee ukkonenkin.

Olimmemaailman hienoimman joen hienoimmalla koskella. Kutsajoki, Vanhan Sallan Vuorikylän eteläpuolella. Nykyisin paikka valitettavasti kuuluu Venäjän Federaatiolle.

Pitkävapaisenhaspelikelavirvelin siiman päässä oli kaksikymmentägrammainen vilkku. Vilkunoli oltava iso, koska kävi tuuli. Ja siima oli myös aika paksua, nailonia.Kolmeviitosta. Sillä yhdistelmällä ei pikkuvilkulla juhlia järjestetä, koska seei lennä sinne, minne tässä kalapaikassa lentää piti. Olin kovan kosken laakeallaniskakivellä. Se kivi oli ainakin kymmenen metriä halkaisijaltaan, eikäkivikään, vaan oikeammin rantakalliota. Pirjo ja tuolloin noin kymmenen ikäinenKalle olivat jo keränneet koko päivän aikana pyytämämme toistakymmentä harriareppuun ja olivat jo siirtymässä rantakallioilta jokitörmälle. Ukkonenjyrähteli jossain kuulosalla, mutta kaukana. Tuuli oli yltymässä ja ilma olihiostava.

Heitin senviimeisen heittoni siltä päivältä. Ei se sen kummempi heitto ollut kuin nemuutama kymmenen tai sata heittoa, joilla olin Kutsajoen kirkasta vettä pitkinpäivää piiskannut. Välillä virvelissä oli ollut perholitka, mutta nyt siisuistin. Uistin laskeutui heiton päätteeksi lähelle vastarantaa ehkä kymmenkuntametriä jyrkän putouksen niskan yläpuolelle. Laukaisin kelan kiinnisamanaikaisesti, kun uistin tavoitti veden auringossa kimmertävän pinnan. Samalla sekunnilla tunsin,että kohta lähtee koko ukko jokeen. Vapa oli ihan viittä vaille lipsahtamassakäsistä, kun keskittyminen heittoon ei ehkä enää ollut terävimmillään. Herätyskuitenkin tuli pikana. Kala lähti uimaan vastavirtaan ja veti samalla myöskohti vastarantaa. Samalla siunaaman sekunnilla se käänsi suuntaansa alavirtaanpäin ja kävi puolittain pärskäyttämässä pinnalla. Kiersin vaistomaisesti jailmeisen nopeasti kelan jarrun niin paljon kireämmälle kuin se yhdelläpyöräytyksellä mahdollista oli. Päässä ehti käymään ajatus, että jos se karkaatuonne putoukseen, niin sitten tulee vaikeaa. Ranta alavirtaan oli louhikkoinenja putousta piisasi kolmena peräkkäisenä portaana niskalta alaspäin varmastitoistakymmentä metriä.

Jarruntiukottuani onnistuin siirtymään muutaman metrin ylävirran suuntaan menemällälaakealta kaliolta veteen. Olin suunnilleen muniani myöten vedessä muutamassasekunnissa, mutta kastuminen ei tilanteessa haitannut. Kala kääntyi ylävirransuuntaan ja alkoi hiljaa jurottamalla mennä ilmeisesti pohjaa myöten. Veto olihemmetinmoinen, mutta ruuvasin jarrua vieläkin tiukemmalle. Pelko oli edelleen,että jos se taas kääntää suunnan alavirtaan ja ottaa virran paineen avukseen,niin kohta on hankaluudet taas tiedossa.

Pirjo jaKalle olivat jo huomanneet tilanteeni ja tulivat takaisin heittokalliolle.Ehdin heille karjumaan kuumissani, että jos vaan siimat kestää, niin kohta onryöstö valmis. Ei se kalapoloinen varmaankaan arvannut, miten kovan vedon senleukaluut kohti rantaa ja tuota pirun pahaa äijää kohti saavat. Hullusuomalainen.

Haavi olitietymättömissä rantatörmällä. Ei sitä kukaan joutanut hakemaan, enkä edespyytämään sen hakemista. Peräännyin joesta rantakalliota kohti, enkä antanuttippaakaan löysää kalalle. Rantauttamispaikka oli maailman paras. Rantakalliooli loivaakin loivempi, eikä siinä suunnassa joessa ollut mitään irtokiviä,mistä kala oli rantakalliota lähestymässä. Ja vauhtia oli reippaanlaisesti. Kala tuli kalliolle kuin vene. Koko operaatio päättyi siihen, kun Kalle pääsi kalan niskaan kiinni ja istumaansen päälle. Vajaan kilometrin päässä alavirrassa olleet kalakaverimme kertoivatjälkeenpäin, että he arvasivat jonkun saaneen kunnon kalan, koska onnistuneenryöstön kunniaksi kajautimme ilmoille reuhakkaan lyhyen huraan, Venäjällä kunolimme. Oppikirjaan tämä pyyntitapa ei saata sopia, vaikka kyllä tästäsaaliista kevyen kenttätyydytyksen sain.

Taimenheilautti vaakaa piirun vaille neljän kilon. Se jäi Kutsan toistaiseksisuurimmaksi taimeneksi, joka pisteltiin kalakavereiden kanssa makoisiinposkiimme tuossa kalamiehen paratiisissa.

Appiukonkinmurheet olivat pois pyyhkäistyt, kun leirissä repustamme taimenen näytillenostimme. Murhetta olivat aiheuttaneet lokit, jotka olivat appiukonpäikkäreiden aikana tyhjentäneet Kutsajoen viileäkaapissa rantatörmän suojassaolleesta eräsäkistä ne harrit, jotka sille iltaa piti päivälliseksisavustettaman. Lokit saivat osansa, ja me muut osamme. Harreja ja ryöstettyä taimenta.

Alemmassa kuvassa Kutsan se köngäs, minne taimenta ei ollut syytä päästää riehumaan. Ylemmässä kuvassa reippaita poikia saaliineen.

Yläkuvan poikien kilot ovat tästä kuvasta hieman muuttuneet. Ukalta on siirtynyt Kallelle kolmisenkymmentä kiloa. On sitä poijjalle tainnut tulla vajaa metri lisää pituuttakin.

Ukan pöytälaatikkokirjoitelmien etsimisiin tukikohasta tähän.

Kallis matsi?

2012-02-11T22:56:00.000+02:00

Uhkapeli pienessä mittakaavassa kotioloissa pitää mielen virkeänä. Ukan tuli lyötyä taas kevyt kenttähaaste tiskiin biljardissa, kun biljardipöytä on viikkotolokulla ollut pölyttymässä käyttämättömänä. Pitihän sitä haastaa liiterintäyttöurkon ja iltasaunan päätteeksi poikaa matsiin. Panokset oli taas tuttua tavaraa, eli ensi kesän kalareissun maksumies oli ja on tuleva hävinneestä osapuolesta.

Ukalla oli vissi tunne pelionnesta, kun pitkävedossakin eilen tärähti. Tai tärähti ja tärähti, €uro kuiten muuttui pariksi sadaksi tuosta vaan arvaamalla. Kutina oli, että peli kulkee.

Kolmen matsin sarjasta sovittiin Kasperin kanssa. Kahden pelin jälkeen peli oli kutkuttavasti pojalle 2-0. Siinäpä se maksumies selvisi kymmenessä minuutissa. Kolmatta peliä ei enää pelattu. Selittämättä siistimpi.

Reissukohdetta ei vielä Kasperi kertonut, vaan aikoi päättää asian tulevaan viikonloppuun mennessä. Sen verran vihjettä tuli, että ulkomaanmatka ei laskuista pois ole, mutta Ivalojoellekin on kutsu voimissaan.

Viime kesänä tuli käytyä molemmat. Venäjällä Tuntsajoella hiukan isommalla porukalla ja Ivalojoella pienemmällä. Kattelimme hiukkasen kuvamateriaalia kummaltakin reisulta. Laitan pari kuvaa tähänkin näkösille muistuttamaan meitä kaikkia siitä, että avovesiaikaan ja kesään kärpäsineen ei aikaa ole kuin se kuuluisa luikaus. Kolme täyttä kuukautta välissä ja siten jo huidellaan Juhannusta. Joka kolmas päivä on perjantai, niin se on, kuten muuan hyvä ystävämme, perhetuttu, tässä taannoin loihe lausumaan.

Kuvia katsellen ja kuvetta kaivaen tukikohasta tähän. Aiheeseen palataan.

Teeritokat liikkeellä...

2012-02-10T10:09:00.000+02:00

Teeret ovat tokkaantuneet. Ja tokat eivät ole aivan pieniä. Niistä suurimmissa on ollut 200-300 lintua. Ja se on paljon. Ja se voi myös merkitä vaikka mitä. Jos teeret ovat pakenemassa idästä päin pakkasta, niin silloin voisi ajatella suunnan olevan oikean. Länsi on hyvä suunta, koska Venäjältä länteen tarkoittaa Suomea.

Teerien tokkaantumisen yksi syy voi olla ravintotilanne. Jos kyse on siitä, että eväs on hakusessa, niin silloin asiat eivät ole tulevaisuuden kannalta parhaat mahdolliset. Tokat nimittäin siirtyvät tarvittaessa pitkällekin. Ohi saattavat pelemahtaa niistä paikoista, mihin niiden toivotaan asettuvat tulevana keväänä taas pesimäpuuhiin.

Hyvää tilanteessa on se, että teeritokkia ei voi syntyä, ellei teeriä tosissaan ole. Niitä täytyy kohtuullisia määriä olla, kun Naruskajärveltä Sallaan olevalla sadan kilometrin tiepätkällä on näitä tokkia todistettavasti havaittu useampia. Ja nimenomaan useampia tokkia samana päivänä, eli ei vain yhtä paikasta toiseen kiertelevää tokkaa.

Hyviin asioihin Ukka listaa lumitilanteen. Lunta on puolesta metristä ylöspäin laajalla alueella, eli koko Lapissa ja etelämpänäkin. Ja talvi kun on ollut suveton, niin kieppiin on kovimmillakin pakkasilla linnuilla ollut helppo sukeltaa. Lumi on eristävintä sorttia, mitä voi olla, joten neljänkympin pakkasessakin on maalintu päässyt yöpymään nollan lämpötilaan. Se on niiden pelastus.

Nyt saisi säiden haltija pidellä normaalitalvea. Toissapäiväinen kuva Mummun työmatkalta vauhdissa otettuna todistaa, että nämäkin kymmenkunta teertä ovat selvinneet tulipalopakkaista hengissä. Tässäkin tokassa Kotalassa oli tekriä ollut ainakin sata kipaletta. Ja meitin Mummu harvoin höpöjä haastaa...

Tukikohasta lisää näitä kymmenen asteen kelejä ootellessa tähän.

Pakko tämä on vielä kertoa.

2012-02-09T20:39:00.000+02:00

Vaikka joku saattaa olla suivantumisiin asti kuullut Ukan jaarituksia noista kotieläimistä, niin yhden rohkenen kertoa vielä. Se koskee Täplää.

Vähän hemmetin monena päivänä peräkkäin Täplä on ollut kytiksessä tuon ulkoautotallimme ovella. Silloin, kun auto on ollut tallissa, niin porotus on ikäänkuin mittonut, miten hyppäisi puuesteaidan yli. Se on kuitenkin ilmeisesti jättänyt hyppäämättä, koska auton ja ovenpielien välissä on hintsunlaisesti tilaa. Ja hyvä on, että on jättänyt hyppäämättä, koska siinä varmasti olisi ottanut ohranen.

Nooh, tänään auto oli Mummun työreissulla. Täplä sattui Ukan nähden hyppäävän vaivatta toista metriä korkean lauta-aidan yli autotallin puolelle. Sitähän piti lähteä katsomaan, mitä se porotus siellä oikeen puuhaa, kun ei siellä tallissa aiempien talvien tapaan ole edes heiniä, eikä mitään muutakaan syötävää.

Porotus poukkoili ja kiehnäsi kesärengaskasan ympärillä tallin nurkassa. Se puski kasaa ja kuopi lattiaa renkaiden alla. Ei se mitään puhunu, mutta ei Ukka sen vielä koskaan ole puhuvan kuullukkaan. Kuitenkin asia alkoi kiinnostaa siinä määrin, että rengaskasaa piti tutkiman lähemmin. Ja sieltä se syy löytyi: Nuolukivi...

Sen nuolukiven oli joku nakannut viime kevään talviruokintapaikalta kesäksi sinne talliin. Liekkö pudonnut tallin hyllyltä lattialle, sepä sama. Ukan nenään nuolukivi ei haissut, eikä tuoksunut millekkään, mutta Täplätys oli kiven Ukan käsissä huomatessaan iloisempi kuin aikoihin. Ja taas tuli päälle aivan hemmetinmoisella raivolla. Täytyy sillä tavallisen hyvä hajuaisti olla, että se sieltä monen metrin päästä turpavärkkiin tarttui.

Häthätää sain Täplän pukkimiselta nuolukiven asennettua puuvarteen ja upotettua tuohon etupihan hankeen. Nyt, jos sääkuvaa seuraa, niin Täplä viettää aikaansa tikkariaan imeskellen paljonlaisesti pihalla. Kuvan alareunasta sen varmasti bongaa, jos nähdä haluaa puolilivenä.

Saapa nähä, milloin ensimmäinen hirvetys paikalle löytää. Niitä pyörii tässä talon ympärillä, eikä hirven hajuaisti ole yhtään porotusta huonompi. No, Ukka kesyttää hirvenkin, kun on porotuksenkin saanut kesytettyä.

Tukikohasta suolasempaa lihnaa odotellessa tähän. Vitsivitsi.

Kallelassa Pääsiäinen vapaana

2012-02-08T18:05:00.000+02:00

Kallelan Pääsiäisvaraus peruuntui, joten nyt on erinomainen sauma tulla Naruskan talveen. Huhtikuun ensimmäinen viikko on kevään ykkösaikaa kaikin puolin. Enää silloin eivät Naruskaa kiusaa pakkaset, vaan aurinko ja hankikanto ovat selevä kuin läkki.

Meillä ei sesonkihintoja tunneta, joten nomaalitaksoilla nyt tänne. Viikkovuokrahan on 350 €uroa ja vuorokausitaksa 60 €uroa.

Tämän vuoden Pääisiäisen osalta tämä tarjous tuskin toistuu.

Jovain siinä kelepaa Kallelan pirtinpöyvällä vaikka kättä vääntää...

Tukikohasta erikoistarjouksin tähän. Nopeat syövät hitaaaaat.

Liity Ukan blogiin!

2012-02-07T21:29:00.000+02:00

Ukalta ovat muutamat immeiset sähköpostilla ja puhelimella tiedustelleet, miten "pääsee" liittymään tähän blogiin jäseneksi. Kun en tietenkään tiennyt, niin heitin pallon Kasperille. Sieltä tulikin ohje, jonka on laatinut tai ainakin tarkistanut miniänplanttu Emma. Hän on monen muun asian lailla ekspertti tässä asiassa.

Ukalla on toivomus, että tänne liittyisi mahdollisimman paljon porukkaa, jotta voisin lopettaa synkät yksinpuheluni. Voitaisiin porukalla vääntää asiasta kuin asiasta tai sen vierestä, kun kommentoittaisiin. Tänne saisi ja saa tulla palautetta. Tuleepa miinusta tai plussaa, se ei haittaa. Opiksi ja ojennukseksi kaikki palaute on. Hullullekin.

Esipuheen jälkeen sähköpostissa tullut ohje:

1. Luo Google-tili täyttämällä lomake tällä sivulla: https://accounts.google.com/signup?hl=fi

2. Kun Google-tili on luotu, mene Naruskan Retkeilymajanblogiin: http://naruskantukikohta.blogspot.com/

3. Blogissa oikeassa sivupalkissa löytyy kohta "Liitytähän sivustoon" --> KLIK

4. Aukeaa valikko, jossa on kolme kuvaketta (elivaihtoehtoa, minkä palvelimen tileillä sivustoon voi liittyä): valitse Google

5. Kirjaudu sisään täydentämällä kenttään Google-tilinsähköpostiosoite

6. Ei muuta kun kommentoimaan! :)

Kun Google-tili on luotu ja Naruskan blogin lukijaksiliitytty, tulevat päivitykset näkyviin myös menemällä sivustolle www.blogger.com ja kirjautumalla samoillaGoogle-tunnuksilla. Täällä näkyvät myös muut blogisivustot, joihin on liityttylukijaksi. Helpointa on varmaan kuitenkin kirjautua sisään Naruskantukikohta-sivunoikeassa yläkulmassa olevasta "Kirjaudu sisään" -napista.

Terkkuja!

Emma

Siitäpä repikää. Tukikohasta oottelemisiin tähän. Niin ja kiitos jo liittyneille tuestanne.

Viimeinen varoitus.

2012-02-07T20:12:00.000+02:00

Täplästä on tullut liian kesy. Se kärttää evästä semmoisella hölökyilyllä, että kohta sillä on kinteriajat kellossa. Poronpaska pihamaalla ei ole mikään riesa, koska se on aito luonnontuote. Se sitäpaitsi lentää lumen mukana lingolla hemmetinkuuseen. Ja niitä papanoita on ihan kiva joutoaikana potkiskella tuossa pihamaalla. Lämpimikseen.

Parina päivänä peräkkäin porotus on syöksynyt Ukkaa päin semmoisella raivolla, että siltä on selkeästi unohtunut ihmisen ympärillä oleva vajaan metrin reviiri, jota lähemmäksi on asiaa vain toivotuilla tunkeilijoilla. Härkäporo ei ainakaan Ukalle ole ihan lähentelykelpoinen elikko. Ainakaan jos se pyrkii suuuteloetäisyydelle.

Tänään Ukalla oli vaihteeksi säävermeiden huoltopäivä. Vuorossa oli lämpötila-anturin koppero tuossa pihassa koristemännyn tyvessä. Sinne kun olin potkiskelemassa eilisiin lumiin kinttupolkua, niin Täplätys tuli takuapäin semmoisella vauhdilla, että jos Ukan polvet eivät olisi täysin terveet nykyisellään, niin turvalleen olisi hankeen menty, että heilahtaa. Nyt sain häthätää tukiaskeleen aikaiseksi niin, etten lentänyt päälleni hankeen.

Se olisi saattanut olla Täplän viimeinen erhe. Ympäri kun käännähdin, niin turpa oli omassa turvassani kiinni. Tuli taas mieleen kantalahtelainen laivankapteeni jäähyväissuudelmineen.

Pukkasin Täplätystä turpaan sen verran, että se kait huomasi, että Ukalla on reviirinsä. Sitten pitelin Täplätykselle taas isällisen puhuttelun. Kun en ole ihan varma, minkäsorttinen kuulo porotuksella on, niin annoin äänelle hiukka desibeliä, kun osoitin talvirukkasella kuivalihahäkin suuntaan. Sun paikkas on tuolla, jos ei tyyli muutu.

Porotus katto mua ihan kuin ymmärtääkseen. Ei passaa sitä liikaa ressata, kun nehän varottelee siitä ressilihasta. Meinaan vaan sitä silimällä pitäen, jos ehollinen tuomio pannaan täytäntöön.

Joka haluaa tulla tänne poron suuveltavaks, niin tuossa on houkutuskuva. Eikä äksonista peritä tietenkään maksua. Pusua pitemmälle Täplä ei tiettävästi yletykkään.

Toistaiseksi hirvikäristyslihojen sulattelemisiin täältä tähän.

Iltayön kattokiipeily...

2012-02-06T22:56:00.000+02:00

Ukka mietiskeli tässä illankähmyssä, että tarttis varmaan teherä jothain. Ostautin viimo viikolla ihkauuven lumikolan. Sitäpä voisi iltaulkoiluna ja yhdistettynä voimistelutuokiona hilippasta vaikka kolaamassa tuon pihan. Niin se Ukka aatteli ihan todistettavasti. Ja eikun tuumasta toimeen, niin saa hiukka happea, eikä kallis kolakaan loju turhanpanttina.

Ja eikun otsalamppu päähän, kevyt kenttähaalari, työbaskeri ja työrukkaset. Viimoseksi sieviin jalkoihin sieviläiset talvisaappaat, nahkaa, kolmannet laatuaan, hyvät. Ja eikun ulos.

Keuhkot täyteen lappilaista kymmenen asteen leutoa ilmaa ja päättäväiset askeleet kohti kolaa. Kuntoiluharrastus alakaa nyt. Jostain se maratooninharjoittelu on alotettava.

Täyskuuko tuo on? Vilikasin taivaalle toisenkin kerran. Sillon osu ledilampun kiila tuulimittariin. Ei helevetti, mittarin dollypartonkupithan on täynnä lunta ja tuulimittari ei pyöri. Savustahan näki heti, että se on liikkeessä ja mittari napottaa asemissaan niin, että vain se suuntaviiri hiukkasen heilahtelee. No perskutarallaa, se punanen viiva käppyröissä ei tarkottanukkaan tyyntä, vaan mittarijumia. Säävermeet pitää olla timmissä, se on perusperiaate, josta ei liisitä.

Ja eikun katolle. Siellä on piipun päällä sajemittarin vieressä on vakipaikalla vasara. Sillä kun antennitoloppaan sievästi kopauttaa, niin jovain lumille noutaja tulee parttoneista. Ja tuli nykki. Tuulimittari rupes toimimaan. Vielä pikku vilikasu sajemittarin puolelle, Se on mitannu kymmenkunta milliä vettä tämän päivän aikana, eikä niin kaukana oikeasta määrästä varmaan olekkaan.

Justiin pääsin tikkailta takapihalle laskeutuun ja pari askelta jo kohti kolaa ottamaan, kun alako etupihan puolelta helevetinmoinen koiranhaukku. Ja kohta jo valot pyyhki kahenkymmenen sentin tuoretta puhasta lumenpintaa. Ei kerinny kolaamaan. Eikä kannattaskaan, kun linkomies tuli. Kylläpäs sattu, kerranki kohilleen.

Siinä vetelin happee keuhkoihin. Lapin puhasta talavi-ilimaa. Kuntoilu on joskus alotettava. Katotaan huomenna. Nyt on mukava kattella, kun Jarkolla on niin hyvä ja tehokas linko. Niivvaa putsas ton pihan rapiassa viijesä minnuutisa.

Lähtisköhän ens viikonloppuna Alakurtin entisen miliisipäällikön ja sen vaimon kanssa Kemijärvelle uimahalliin ja alottais uintiharrastuksen...

Tukikohasta kuntoilusuunnittelemisiin tähän.

Pakkanen on liikkuvaa sorttia.

2012-02-06T08:50:00.000+02:00

Pakkaset siirtyivät viime yönä kauheella kiireellä Kaamasentielle, missä mitattiin uudet pakkasennätyslukemat -42,7 astetta. Tämä on aamulla radiosta kuultu tieto, jonka täsmällisyydestä ei voi olla vakuuttunut. Tämä siksi, että siellä samassa radiossa väitetään uutisissa Naruskan lukemiksi eiliseltä -40 astetta, joka ei kuitenkaan pitele paikkaansa.

Ukka on keskittynyt seuraamaan näitä sääsivuja sen verran, että tiedän varmasti FMI Naruskan eilen illalla napauttaneen tauluun -41,5 astetta. Se on täkäläinen ennätys nyt. Ukan oman aseman mittari näytti myös uutta ennätyslukemaa, joka kuitenkaan ei ala nelosella vielä, vaan on -38,9 astetta. Hyytävyyslukema Ukan asemalla kipaisi talven ennätykseensä -49,7 astetta.

Nyt aamulla pakkaset ovat lämpötilan osalta menneet persiilleen, mutta vastaavasti tuuli on yltymässä kovaksi huolimatta pakkaslukemasta -24 astetta täällä tällä hetkellä. Tuohon kun lisätään tuulen tämänhetkinen vaikutus, niin tuntuma on -35 asteen luokkaa. Ja viima on aina viima, joten talvisuutta ei olosuhteesta täällä puutu. Tähän vielä tuiskulunta vaikka puoli metriä, niin kylläpä taas asuinpaikka mielessä pysyttelee.

Täältä tähän.

Jos mahollista, kyyti kylymenee...

2012-02-05T21:03:00.000+02:00

Täällä on Naruskan kulumauksella nyt vaihteeksi semmoinen meininki päällänsä, että häthätää on edellinen pakkasennätys ehditty sulattelemaan, kun jo seuraavaa pukkaa. FMI Naruska on jo näin iltayhdeksän paikkeilla -40 C asteessa. Käppyrät sojottavat edelleen kylymempään suuntaan vankkumati.

Ennätykset suorastaan roikkuvat ilmassa, jos tämmöistä kulahtanutta sanontaa tässä saa käyttää.

Tässä vaiheessa Ukka kiittää kannattajiaan täällä Tukikohdan blogissa. Teitä on täällä niin paljon, että kohta menevät linjat tukkoon. Ja jos kaikki tämänkin päivän kävijät yhtäkkiä ryntäävät tänne Retkeilymajalle majoittumaan, niin vain 50 mahtuu sisälle ja loput 214 joudutaan majoittamaan hankeen.

Suosioon sulkeutumisiin täältä tähän...

Arkinen asia pyhäpäivän ratoksi.

2012-02-05T12:31:00.000+02:00

Pakkanen on hyvä renki. Nyt siellä etelämpänäkin kannattaa hyödyntää tämä pakkasjakso samalla tavalla kuin mekin täällä. Petivehkeistä lähtevät enimmät eläväiset, kun ne vie kymmeneksi tunniksi neljänkympin pakkaseen. Tai ei sitä tarvii kait oikeesti olla kuin parikymmentä.

Lapin saivarit, lutikat, pölypunkit ja mutiaiset (satiaisen munissa elävät maailman pienimmät eläimet) ovat sitkeempää sorttia, joten ne vaativat tuplapakkasen Nyt on viimenen päivä ennen lauhtumista, joten Ukkakin nappasi aamuviijeltä ennätyspakkasen törähdyksen kuultuaan petivermeet ulos. Sisälle ne tuuvaan sitten, kun äänet on laskettu.

Tukikohasta tuulettamisiin tähän.

Pakkasennätykset Naruskalle 5.2.2012

2012-02-05T08:20:00.001+02:00

Naruska on taas kerran vaihteeksi Suomen kylmin paikka. Tämä on tämän talven todennäköisesti vain väliaikatulos, joskin lähipäiviksi on luvannut lauhaa. Uusia ennätyksiä ei nyt kaivatakaan.
FMI Naruskan virallinen pakkasennätys on nyt -40,7 C ja Lohikallion tuossa kilometrin pässä -39,8 C astetta. Ukan aseman uusi tämän talven ennätyslukema on -38,1 C astetta.

Kuten huomaatte, paikalliskisoissa ei näillä Ukan vaatimattomilla lukemilla saa kouraansa kuin himmeimmän mitalin. Hyytävyyslukemissa Ukka pesee nämä paikalliset kaksi asemaa. Tuulimittari Retkeilymajan katolla pyörähtelee, vaikka sen soisi pysyttelevän paikoillaan näin kuivilla keleillä. Hyytävyyslukema on -45,4 C astetta.

Taas piti kameraa käydä aamulla herättelemässä. Eilisen aamun traumaattisesta kalsarilenkistä viisastuneena laitoin tänä aamuna Rihlan ja Täplän aamuruokintalenkille päälle lyhythihaisen paidan. Piti nimittäin viettää viitisen minuuttia ulkona kameran resetointihommissa kotieläinhoidon lisäksi. Kylmä ei vielä "kangistanut", mutta on se maksimiaika ulkona noissa kamppeissa. Tai mistä niitä kovimpia hemmoja tietää.

Tässä aamuhämäräkuva mustavalkoversiona, mutta nyt kamera kuvailee taas sinivalkoista, kuten asiaan näin vaalipäivän kunniaksi sopiikin.

Tukikohasta liiterin inventoimisiin tähän.

Kylymähköä kyytiä.

2012-02-04T10:09:00.000+02:00

Talven pakkasennätys pysyttelee edelleen FMI Kuusamon Kiutakönkäällä. Tänä aamuna siellä mitattiin -40,3 C asteen lukemat, joista FMI Naruska jäi alle neljäänkymppiin, eli -39,7 C asteeseen. Ukan aseman uudeksi ennätykseksi kirjattiin -37,5 C astetta. Asentopaikkaa ja mittauspistettä ei siirretä tätä kylmempään kohtaan, vaikka sellaisia täällä Naruskalla toki on. Tässä meidän tontilla pyöriskelee kivasti kevyt kenttäviima koko ajan. Se poiki viime aamuyöltä hyytävyyslukemaksi -45,1 C. Ja siltä se suunnilleen tuntuikin, kun pyörähtelin pakollisen mieluisan aamulenkin pihapiirissä. Toisen tälle aamulle. Kotieläinten ruokinta näillä pakkasilla ei saa jäädä väliin.

Aamulla sääaseman laitteiston kamerayhteys hiukkasen nikotteli. Karhutunturiin kuvaava Vivotekki ei meinannut suostua vaihtamaan yöllistä mustavalkokuvaansa värilliseksi, vaikka aurinko jo ensi säteitään räkötti. Korjaamistoimenpiteisiin Ukan kynnet ovat äärimmäisen lyhyet, mutta muutama jippo tuollaisiin katkoksiin on takataskussa. Onneksi ensimmäinen ja helpoin ei edellytä katolle kapuamista. Kameran virrat saa käytetttyä poikki, kun hilippasee ulkona talon puoliksi ympäri. Semmoisen aamulenkin pystyy näemmä tekemään kalsareisillaan talvikengät kuitenkin jaloissa. Kuvaajaa ei ollut paikalla todistamassa tapahtunutta. Minuutti ulkona tässä varustuksessa vastasi varmaankin kevyttä avantouintia.

Tässä malliksi aamullinen häiriökuva. Onneksi virrankatkaisu toi kameran taas peliin mukaan, koska pakkaspäivinä maisema oikeasti näyttäytyy monena.

Toistaiseksi kamera on katkoksensa jälkeen näpsinyt kuvia ohjesäännön mukaisesti viiden minuutin välein. Tämmöiseltä se lähes livenä näyttää karvan verran alle neljänkympin pakkasmaisema.

Saapa nähdä, onko kyyti kuinka kylmää jatkossa. Kovempia lukemia taidetaan tällä torpalla enimmäkseen odotella pirtin puolella.

Tukikohasta tähän.

Lintulaudalta bongattua.

2012-02-03T19:34:00.000+02:00

Harmi, että lintubongausilmoitus lintulaudan vierailijoista tuli jo tehtyä viime viikonloppuna ihan tavan ilmoituksella, eli närhi, 2 talitiaista ja 3 hömötiaista. Olisi nimittäin voinut ilmoittaa yhden tunnistamattoman lajikkeen. Tätä lajiketta ei varmasti esiinny joka toisellakaan lintulaudalla. Eikä löydy lintukirjasta.

Ukka on nähnyt yhden talon pihapiirissä Sallan kirkonkylässä vielä kuvassa olevaa harvinaisemman vieraan. Se oli teeritiainen. Teeritiainen on sellainen pikkulintu, jolla on teeren pyrstö ja muilta osiltaan se on samanlainen kuin talitiainen. Se oli pörrännyt kyseisessä pihapiirissä useampana päivänä. Me sitä töllistelimme talon isännän kanssa ainakin viitisen minuuttia ja ihmettelimme molemmat, että mitenkähän kyseinen yhdistelmä on syntynyt.

Sitten Ukka muisti, että onhan autossa kamera. Ja eikun hakemaan sitä ja samantien rikitaalit kuvausvalmiiksi. Eli noin sekunnissa. Se kuitenkin riitti teeritiaiselle. Se ei halunnut tulla ikuistetuksi, vaan häippäisi paikalta. Ja eikäpä se jäläkiin ole siinä pihapiirissä, eikä muuallakaan tiedosta esiintynyt.

Eikä siitä teeritiaisesta ole kuin kahden syyntakeisuuden rajamailla hiippailevan näkijän kertomukset ja havainnot, joten asiaa ei kyselyn muodossa missään luontoilloissa tai vastaavissa asiantuntijaohjelmissa ole kysytty. Eikä siiitä kyselläkään ainakaan ennen sitä, kunnes teeritiainen on ikuistettu kameralle.

Tämä Naruskalla lintulautavierailulla tänään käväissyt elikko näyttää jotenkin tutulta, mutta teeritiainen se ei ole.

Tukikohasta bongailemisiiin tähän.

Valvontakamera pelaa.

2012-02-03T17:37:00.000+02:00

Tässä huushollissa on kameralla oma merkityksensä ja käyttötarkoituksensa. Täällä on irtokameroita puolenkymmentä kipaletta. Sitten on nuo kaksi webkameraa tuolla ulkona. Saunan pukuhuoneen ovenpielessä on valvontakameraksi kutsuttu kamera, joka ei tiettäväti ole valvontakamera. Sillä tehostetaan vain ohjelappusta, jolla viimeistä lähtijää kehotetaan sammuttelemaan lähtiessään valot. Sitten on vielä kaksi lappua, joissa lukee sama teksti. Ne laput ovat Retkeilymajan kahdessa käytävävessassa. Lapuissa lukee myös valonsammutuskehote. Ja alla lukee vielä lisäksi KAMERAVALVONTA.

Mummulta ja Ukalta ovat varsinkin koululaiset miljoona kertaa käyneet kysymässä, onko vessoissa oikeasti valvontakamerat, kuten lapussa lukee. Siihen on tietenkin vastattu, että totta kai on. Ja lisätty vastaukseen, että kaikki, mikä jossain lukee, on totta. Aina.

Vasta sitten, jos naama on alkanut tosissaan venyä tai itkua pukkaamaan, on asian oikea laita kerrottu. Kerrankin sanoin yhdelle pojalle, että ei siellä ole vain yksi kamera, vaan niitä on kaksi. Toinen on pöntössä ja toinen piilossa. Tässä vaiheessa viimeistään tosikoimmatkin uskovat, ettei vessaa kameravalvota. Tai valvotaan sitä, mutta eri maassa kuin Suomessa. Tai jos Suomessa jossain valvotaan, niin ei Naruskalla. Ja jos Naruskalla jossain valvotaan, niin ainakaan ei täällä Retkeilymajalla. Yksinkertaista, eikö totta.

Tämä esipuhe tuli mieleeni vain siitä, kun Mummu kävi tarkastamassa Kuutsikönkääseen asennetun valvontakameran tänään. Näistä eri päivinä otetuista kuvista voi helposti päätellä, miten kovat pakkaset muuttavat samassa paikassa maisemaa. Kuvilla on aikaeroa viikonpäivät. Vähempivetinen kuvatus on tietenkin tältä päivältä.

Tauotta kun pitelee -30 asteen alapuolella olevaa lämpötilaa viikon, niin virtaavallekin vedelle taltuttaja löytyy. Ei se vesi koskissa koskaan pakkaseen pysähdy, vaan aina sille kiertotie löytyy.

Ai niin. Piti kertomani, että tämä Kuutsikönkään valvontakamera on liikkuvaa sorttia. Se liikkuu Mummun kaulassa silloin, kun Mummukin liikkuu. Tänäänkin Mummu liikkui lumikengillään Kuutsikönkään rantaan. Siellä hän on pysähtynyt viikon välein suunnilleen samoihin jalanjälkiin. Ja sitten hän on pysäyttänyt Kuutsikönkään vedenjuoksun kuvassa näkyvällä tavalla, mutta vain kuvassa näkyvällä tavalla. Ettei joku vahingossa luule, että Kuutsikönkään voi pysäyttää kuvan ottamisen ajaksi. Pakkanen ei tänään pysäyttänyt kuvaajaa, vaan rapsakkaassa kolmenkympin pakkasessa valvontakamera pyörähti valvomassa Kuutsikönkään jäätymistä.

Onkohan tuo Bavaria -merkkinen 0,0 alkoholipitoinen olut sitä, mitä tölkissä lukee?

Tukikohasta päänselevittelemisiin tähän.

Maltti valttia.

2012-02-02T17:15:00.000+02:00

Ei siirtynyt pakkasennätykset Kuusamosta tänne Naruskalle. Vielä. Pakkasennätys on semmoinen asia, että sitä pitää huolellisesti valmistella ja lopullinen tärhäytys tehä vasta sitten, kun enkka jää myös voimaan. Niin oli viimo talvenakin. Utsjoen Kevojärvi keppuroi listojen kärjessä pitkin talvea, mutta sitten käänteli Säidensäätäjä ruuvit oikeeseen asentoon, nin jovain pakkasennätys siirtyili koko talven osalta Naruskalle.

Tosipuheessa Ukka oli tänään vajaan tunnin ajan suorassa raatiolähetyksessä tuonne Lapin Radioon. Siinä juteltiin Hillevi Antikaisen kanssa ummet ja varsinkin lammet näistä pakkasasioista. Kysyhän se toimittaja tietty, että onko tässä pakkasasiassa kyseessä kisa. Siihen Ukka rohkeesti sano eetteriin, että ihan sama missä päin Lappia nenät punaseksi pakkasen puremana muuttuu. Ja että sais joskus muuttua muuallaki kuin täällä. Tai jothain sinne päin kait sanoin. Ei sitä muista. Eikä sitä kait saa koskaan tietääkkään, mitä sannoin, kun ei siellä pyöriny nauhurit sillon olleskaan, kun telehvoonihaastattelua teimma. No ei se ihan tuntia ollu, mutta vajavan vartin kuiten. Tai ainaki kymmene minnuuttia.

Mutta neljääkymppiä ei viime yöllä nähty. Ei Naruskalla, muttei Kiutakönkäälläkään. Siellä oli -39.2 ja täällä -38,1. Siitä on vielä harppaus neljäänkymppiin. Ukan oman aseman lukemat petraa hissukseen, mutta varmasti. Nyt on enkat näiltä lumilta -36,1 astetta. Tuulituulonen oli taas aamuyöllä suorittanu vinkkapuhalluksia niin, että Naruska olis ollu ulukonatöllistelijälle ylivoimasesti Suomen kylymin kohta. Vai mitäpä tuumitte hyytymisasteista -46,1 astetta! Tai hyytävyys. Ainakin hyytelö muuttuu siinä jäätelöks. Se enkka on nyt Ukan hallussa, eikä sitä tietenkhän pois anneta, jos ei joku vie.

Käväsin muuten tännään tuolla katolla. Piti lähtee sinne, kun sajemittari ilimotti, että on satanu 0,25 milliä. Ja se on näin pakkasella paljon ja varsinkin, kun ei täällä mitään ole satanu. Eikä ole voinukkaan sajella, silikoselekeeltä taivaalta ja rapsakkaassa kolomessakympissä koko päivä. Piti ramuta sinne tutkimaan. Näppijä paleli kohta nin heleskutisti, vaikka oli taitelilijasormien suojana semmoset kalliit Joulupukin tuomat punamustat italialaiset lämpösormikot. Sielä niillä saattaa tareta, mutta kyllä oli vartin kattoreisun jäläkeen sormet kuin nippu sanonko mitä. Nakkia tietty, jäisiä. Oikeessa käissä.

Tarkemmin asiaa maassa ja pannuhuoneessa pohittuani älysin, että mullahan oli kamera, jolla näpsin kuvatuksia katolla. Paljaalla käillä, tietty. Oikeella etusormella näppäilin nuo tuossa alla.

Sajemittari on tuo musta pallukka. Sihen on täytyny lentää tuulessa lunta tuulimittarin tangosta tai sitte saupiipun pinnasta. Se kun pallukka on lämpöhormisa, nin sinne on sulanu lumi ja heti, olipa puonnu mistä vaan. Ja tunnoton se on elektroni siellä pallon sisällä. Sai vettä ja ilimotti alakertaan, että 0,25 tuli, eli on satanu. Nin se menee ja tieto Amerikanmallee asti. Ja pois et saa.

Nuisa muisa kuvisa on tuulimittaria ja kameraa näissä talaviolosuhteisa. Ihmeesti ne siellä pyörii, vaikka pakkasta on niinko on.

Oli vilimiä sevverran matkassa, että otin vielä muutaman otoksen katolta sinne, tänne ja tuonne.

Nyt meen laittaan saunaa päälle ja meen koittaan, taipuuko nakit löylykauhan ympärille.

Tukikohasta kaiken sulattelemisiin tähän.

Viimeinen heitto...

2012-02-01T22:07:00.000+02:00

tänä iltana halkoliiterissä on tuplasylillinen halakoja puolikkaan normisylillisen sijaan.

Ukan sääaseman tämän talven pakkasennätys on jo nyt illalla -35,1 C astetta, eli tuleva yö on vielä "elohopealla" aikaa painua alemmaksi. Yhtään en ihmettelisi, vaikka aamulla herättäisiin uusilla kymmenluvuilla.

Jos sulia paikkoja vielä aamulla Naruskalta löytyy, niin saatamma palata aiheeseen.

Tukikohasta kohtsillään halakoliiterin ja Högforsin 25 puukattilan kautta vällyihin.

Ratekiset luvut ja Koiranelämäkatsaus.

2012-02-01T15:06:00.000+02:00

Entiaikaan ratekiset luvut oli sarjaa 89-60-90 tai jothain sinne päin. Ne olivat kiinnostuksen kohteena. Ei vaineskaan, kunhan lämpimikseni ittiäni kiusaan.

Nyt, aina ja iankaikkisesti, ainakin siihen asti kun maja Naruskalta jonnekin muualle vaihtuu, on lämpötiloilla merkityksensä. Tässä ihan reviirillä tai ainakin reviirin tuntumassa Suomen kovimmat pakkaslukemat kehää kiertävät. Niitä on nettiyhteyksien omistajilla aika helppo ja mielenkiintoinenkin mahdollisuus reaaliaikaisesti seurata, koska netistä oikeasti löytyy tukuttain osoitteita, joista itsensä voi päiväntasalla pidellä.

Asiat selviävät tietenkin uutisiakin kuuntelemalla ja katselemalla. Ilmatieteen laitos pyrkii vain olemaan sellainen puulaaki, ettei sen virallisia lukemia sen kaikilta sääasemilta tiedotusvälineille jaeta aina ihan reaaliajassa, josko silläkään liikaa merkitystä on. Kyllä se pakkanen siellä tuntuu, missä sitä on. Muut asiasta tietävät voivat tietenkin hytistellä kaverina niiden kanssa, jotka oikeasti joutuvat kylmän kanssa naamatusten.

Kylmin virallinen mittauspiste viime yöltä oli FMI:n (Ilmatieteen laitos) Kuusamon Kiutaköngäs. Sehän sijaitsee tuolla Sallan Hautajärven ja Kuusamon Rukan suunnilleen puolivälissä, Käylästä itään. Siellä mittari näytti lukemaa -38,7 C.

FMI Naruskan alin lukema oli -37,0 C.

Ja sitten vielä Ukan sääaseman omat luvut viime yöltä, eli ennätyslukemat tältä talvelta: lämpötila -34,3 C. Ukan asema mittaa myös pakkasen ja tuulen yhteisvaikutusta muunnettuna hyytävyyslukemaksi. Se oli viime yönä alimmillaan -43,2 C.

Tuo hyytävyyslukema on ihan vakavasti otettava juttu. Sitäpä ei lähelle -40 asteen pakkasessa äkkinäinen ymmärräkään, paljonko tuuli lisää pakkasen purevuutta. Noissa lämpötiloissa ei kyse ole mistään näykkimisestä, vaan oikeasti tuulen vaikutuksesta suojaamattomat ihoalueet ovat alttiina paleltumille. Tuulen läpäisevät vaateparret ovat myös mitättömät, jos liikutaan arktisissa lukemissa.

Ukan aseman lämpötilat ovat koko tämän päivän ajan pysytelleet kolmessakympissä. Tuuli on kivasti höystänyt talvitunnelmaa. Totuuden nimessä on sanottava, että vartti pihahommia riitti tänään, vaikka siihen liittyi hiukkasen liikuntoakin. Kävin nimittäin työntelemässä uutukaisella lumikolalla kokeeksi Rihlan kopin ympärystää sillä mielin, että muutan kopperoisen kopin ja iglun välimuodoksi. Koiruus selkeästi oli sitä mieltä, että loppukin järki on isännältä päästä karannut. Ja vasta se riehaantui, kun Ukka hyvää hyvyyttään vei räsymaton kopin lattiapehmusteeksi. Sille tämä pikinokka kuitenkin antoi tuomion noin sekunnissa. Matto lensi kopista ulos ja peli oli siltä kohtaa selvä.

Tuommoiselle luontokappaleelle, joka elää ympärivuotisesti ulkona, ei tämmöisistä pakkasista ole mitään haittaa. Rihlankin kohdalla kun huolehditaan sille riittävästi polttoainetta ruuan muodossa, niin pikinokka piutpaut pakkasesta välittää. Se ei vongu sisätiloihin, vaan päinvastoin: Jos ulkokoira tuodaan sisätiloihin, niin se alkaa välittömästi vonkumaan ulos. Tämä testattiin aikanaan jo Rihlan isän Roopen kanssa, joka aikanaan näki ja koki täällä rapsakkaat -50 C pakkaset. Niin se vaan menee, vaikka ihmisen lapsesta välillä toiselta tuntuu.

Siinäpä arvioikaa, onko tämä kotieläin rääkätyn oloinen. Kuvat ovat tältä päivältä.

Tukikohasta pakkasennätysvalamistelemisiin tähän.

Kuurakoivussa löytyy.

2012-01-31T21:25:00.000+02:00

Valokuvaaja Mummulinssi napsautti muutaman lähemmän kuvatuksen pihakoivuista. Tuuli kun alkaa näitä koivunlarvoja taivuttelemaan, niin saattaa olla hiihtomiehellä huppu metsässä tarpeen. Niskassa saattaa muutoin olla kilo jos toinenkin lunta.

Kiutaköngäs tuossa naapurissa on tällä hetkellä ennätyspakkasen haltija. Itärajaa kurittaa kuitenkin edelleen itäinen vaara, joka petrannee ennätyksiä vielä jossain päin.

Ukkaa alkaa jo ikävä vaivaamaan lauhemmasta kelistä. Pakkanen oli ruhjonut amerikanraudan ohjaustehostimen semmoiseen kuntoon, että moniurahihna meinasi sytyttää koko pirssin palamaan, kun hihnapirulainen pyöri jumittuneen tehostimen pyörän ympäri. Semmoisia lieveilmiöitä alkaa tästä pakkasmaineesta tulla vähemmän toivottavana sivutuotteena.

Iivana Nyhtänköljäkin laittoi eilen illalla myöhään itsestään elonmerkin. Sähköpostissa luki selkokiestingiksi, että huonosti on assat Kurtilla, peerkkele. Lämporopleemi sielä kuritta eika nut jouva Naruska paradiisi. Pite vielä via Roza Pieterin, perkkele. Katsoma sit. Seurava keri.

Kaippa se Iivana sieltä siihen mennessä täällä naamaansa näyttää, kunnes näiden koivujen kuuraoksista vastakset nopsilla kätösillä voi taittaa...

Tukikohasta laitellaan samalla välaikaikatiedote siitä, että vasta 10.000 sivulatausta alkaa olla lakkarissa tätä Ukan blogia. Se on sen verran hintsu määrä puolessa vuodessa, että vakaassa harkinnassa on pistellä kirjootuskonheet näiltä osiltaan varastorasvoihin.

Tämmöstä pakkasennätyksen oottelua täältä.

Pakkasennusteita.

2012-01-30T18:55:00.000+02:00

Pakkanen viivähti muilla mailla vierahilla kuluneen vuorokauden ajan ja Naruskalla käväisi ihan inhimillinen -15 asteen lyhyt jakso. Nyt ovat ennusmerkit taas sellaiset, että ollaan palattu pakkasennätysten vyöhykkeelle. Kuhmo pitelee hallussaan tämän talven virallista ennätystä viime yöltä. Koko itärajan pinnassa mennään Kuhmosta pohjoiseen jo nyt alkuillasta alle -30 asteen lukemissa. Laitan tähän linkin Ilmatieteen laitoksen Naruskan mittauspisteestä. Sen nuolivalikosta löytyy myös Sallan kirkonkylän asema, jos viralliset tämän kulmakunnan lämpötilat kiinnostavat.

http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/Salla?parameter=13&map=weathernow&station=2745

Ukan sääaseman lämpötila on yleensä pari astetta lämpimämpi, mitä tuo FMI:n virallisen aseman lukema. Se Siekakönkään rantanotkelma on kylmä paikka tässä kylässä. Kyytikin voi olla lähipäivinä kylmää täällä, koska Venäjän korkeapaineen alue pysyttelee kuulemma lähes paikallaan.

Tänään Lapin Radion uutisissa Muurmanskista kerrottiin, että Alakurtin sotilaskylä tuossa luovutetulla Vanhan Sallan alueella oli viikonlopun aikana kärsinyt kaukolämmityskattilan losahtamisesta seurauksin, että muutamassa kerrostalokämpässä oli lämmöt pudonneet kymmeneen asteeseen. Iivana Nyhtänköljästä, Kiestinginkarjalaisesta tuttavastamme, ei muutamaan päivään olekaan kuulunut mitään. Holotna on saattanut häntäkin siellä koskettaa, mutta eipä ole infoa meille häneltä suoraan kuulunut. Iivana on tavallisen hyvä poika järjestämään itsensä tälle turvallisemmalle puolelle rajaa noin niinkuin lämmitys- ja ruokavarmuuden puolesta. Jos vain nyt saa lattarautansa käyntiin, kun pakkanen riehuu sielläkin.

Naruskan tämänpäiväisen kuunsirpin näkymästä itse kukanenkin voi yrittää päätellä, miten pakkanen täällä lähipäivinä kouraisee. Ja kouraisee, jos Ukka yhtään osaa noita sääkäppyröitä entisyyden perusteella tulkita.

Kuhmon ja Naruskan FMI-asemien lämpötilat tätä kirjoitettaessa ovat melkein tasoissa, eli kahden kymmenyksen sisällä. Naruska -31,7 ja Kuhmo -31,9 astetta. Asteen verran tunnissa kylmenee molemmissa tällä hetkellä. Ihan mielenkiintoista.

Tukikohasta halonheittosuunnittelemisiin tähän.

Kamera sisäkierroksella.

2012-01-30T12:24:00.000+02:00

Ukalla on tapana aloitella nämä talvipäivät niin, että katseella tarkastetaan ikkunanäkymistä, mitä kartanolla on niinä muutamana tuntina tapahtunut, kun ollaan vällyissä unijukan mailla. Keväällä, kesällä ja syksyllä yleensä voi hilippasta ulos kuuntelemaan myös äänimaailmaa, mutta näin talvipakkasilla tulee tyydyttyä mukavuussyihin vedoten katselmukseen torpan lämpimämmältä puolelta.

Eräsenkin kerran ikkunanäkymistä pystyy havainoimaan esimerkiksi eläinten yöllisiä liikkumisia talon seinustoilla. Suurpetojenkin, kuten suden ja ilveksen jäljet pihapiirissä, ovat myös bongauslistalla, mutta niiden perusteella ei erityistoimenpiteitä ole käynnistelty. Nämäkin havainnot on tullut tehtyä tässä talossa asuessa, mutta aikaa on jokunen vuosi taaksepäin.

Hyvin tavallisia bongauksia ikkunasta ovat metsäkanalinnut. Oma lukunsa ovat tietenkin lintulaudan vakikävijät. Jälkimaailmaa rikastuttavat monesti paitsi porot, myös jänikset, kärppä ja tietenkin myyrämatilaiset. Hirvi ei ole harvinainenkaan vieras omalla tontilla.

Puut ovat tällä hetkellä poikkeuksellisen kauniisti kuurassa. Lumikuuraa on kertynyt viime päivien otollisissa kosteusolosuhteissa, eikä tuulituulonen ole vielä yltynyt puita siitä puhdistamaan.

Kamera oli tänään tukemassa katselmuskierrosta. Lunta ei voi välttyä näkemästä tähän vuodenaikaan. Tulikin ikkunoista ulos katsellessa mieleen muutama lumeen liittyvä musiikkikipale. Huonoimmasta päästä ei ole oheinen linkki Kuju Hyttisen uuteen tuotantoon. Saariselän maisemat eivät Naruskan maisemista paljoa poikkea, joten pieni rauhoittumishetki saattaa olla paikallaan kenelle tahansa leppoisan musiikin ja kuvien myötä.

Tukikohasta linkityksiin täältä tähän: http://www.youtube.com/watch?v=OxB8m6kM8Mo&feature=related

Kallen nimipäiväkukka.

2012-01-28T15:16:00.001+02:00

Kun tuli kirjoitettua noista nimipäivistä tässä muutama päivä sitten, niin pitää palata vielä aiheeseen oman jälkikasvun kohdalla. Poikamme ristittiin noin neljännesvuosisata sitten etunimeltään Kalleksi. Muistan nimen aiheuttaneen tuolloin lähisuvussa hiukkasen ihmetystä ja erimielisyyksiäkin. Niillä ei sinällään mitään merkitystä ollut, eikä ole, koska nimi kokonaisuudessaan oli tarkkaan harkittu. Myös toisen ja kolmannen nimen osalta.

Kastajaistilaisuudesta Petäjäveden kirkossa muistan yhden tapahtuman, jonka saanen tässä muistella. Ja saankin.

Odottelimme kirkon sakastissa ristiäisten alkua normaalin kirkkokomennon jälkeen. Sakastissa oli seurakunnan vanha suntio, perhetuttumme Joel Salminen, edesmennyt hänkin. Juttelimme siinä odotellessamme kaikenlaisia asioita, kun Joel äkkiä kysyi minulta, saako hän tietää tälle poijjalle annettavan nimen jo nyt, vaikka se hänen mukaansa ei ole oikein luvallistakaan ennen kastetta. Sanoin Joelille, että tottamooses ja ojensin ristimäasiakirjan hänelle. Hän tutki paperia pitkään ja sanoi sitten: Miksi yksi mies saa kaikki hyvät nimet, ja joku ei saa yhtään? Hän luki monen kertaan paperista ääneen Kalle, Matti, Oskari. Ja pastorikin luki ne operaatiossa hetkeä myöhemmin prikulleen oikein.

Nimipäiväkukka täältä Naruskalta Kallelle!

Tukikohasta Kallenpäiväpakkasesta tähän. Pienenä poika oli Pikku-Kalle, ja nyt Iso-Kalle.

Kolomekkymmentä astetta voitettu kanta.

2012-01-27T22:43:00.000+02:00

Tammikuun pakkasennätykseksi kiipesi Ukan sääaseman PeetBrosin näyttöpaneeliin -30 astetta tälle talvelle ensimmäistä kertaa. Siekakönkään rannalla Ilmatieteen laitoksen asema mittaili samanaikaisesti jo -32 asteen huitteissa olevia lukemia. Kuvassa Ukan paneeli näyttää lämpötilan kymmenyksen tarkkuudella. Mittalaitteisto näyttää tuolla tietokoneen puolella samaa asiaa sadasosien ja tuhannesosienkin tarkkuudella, joka on jo hiusten halkomista, kun lämpötilasta puhutaan.

Ilmanpainelukema pakkasennätyksen kanssa osoittaa Naruskan kuuluvan Venäjällä olevan korkeapaineen alueeseen. Sen myötä saattaa tässä lähipäivinä Suomen puolelle ulottua vieläkin kylmempää ilmamassaa.

Aurinko kultasi perämetsän lumiset puut tänään tähän viissiin. Ulkosalla liikkuminen rajoittui tässä pakkasessa Rihlan ja Täplän ruokintaan ja postilaatikolla käyntiin.

Tukikohasta talvisempien vaateparsien etsimisiin huomiseksi tähän.

Pakkasennätyksiä roikkuu ilmassa.

2012-01-26T21:20:00.000+02:00

Mitenkähän sitä tarkenee neljänkympin tai viidenkympin pakkaskelissä, kun rapiat parikymmentä astettakin tunkee luihin ja ytimiin aivan poikkeuksellisen tuntuisesti? Jotenkin ulkoilma tuntuu lyhyilläkin pihavierailuilla jos ei nyt ihan törkeän vastenmieliseltä, niin ei ainakaan miellyttävältä. Syy saattaa olla ilmankosteuden ja kevyen kenttätuulen yhdistelmä, joka tuntuu purevan vaatetuksen läpi. Päivällä lämpötila kohoaa yöllisistä lukemista, mutta vielä ei aurinko isommin lyhyenä ylhäällä olonsa aikana samalla tavoin lämmitä kuin vaikkapa maaliskuulla.

Ukan säaseman talven pakkasennätys viime yöltä on -28,7 astetta. Ilmatieteen laitoksen asemalla rikkoontui -30 astetta niukasti viime yönä. Lähipäivien ennuste on pakkasvoittoinen, joten uusia ennätyksiä saattaa syntyä. Naruskallahan ennätyspakkaset eivät harvinaisuus ole, mutta kuluva talvi on kurittanut kylmemmillä säillä muita Lapin osia kuin Itä-Lappia.

Viime päivinä puheenaiheina olleet revontulet ovat onnistuneet pysyttelemään enimmäkseen pilviverhojen takana. Ei täällä toki kukaan revontulien vuoksi öitään valvo, eli on niitä saattanut jonain yönä vilahdellakin, mutta Mummulta ja Ukalta ne ovat menneet untenmailla ollessa ohi. Aamuisin ja iltaisin hämärissä on kuitenkin mukavia sinisiä hetkiä, kuten tammikuussa kuuluukin.

Naruskajoki muuttaa pakkasten seurauksena ilmettään päivittäin. Oheinen jokikuva on Kuutsikönkäästä tästä Retkeilymajan kohdalta. Mummu sinne hilippasi pari päivää sitten kävelyretken lumikengillä, jotka ovatkin välttämättömät pehmeässä reippaan puolen metrin lumessa.

Tämä toinen kuva on tältä iltapäivältä sääkameralta, joka viiden minuutin välein näppää kuvan Karhutunturin suuntaan. Laitan tähän vielä muistutukseksi säälinkin, jota klikkaamalla näkee kuvan ja reaaliaikaiset säätiedot Ukan aseman mittalaitteiston mittaamana : http://www.finwx.net/stations/Salla-96/

Pöllömpiäkin talvimaisemia voi jossain päin joutua katselemaan, vai mitä...

Tukikohasta talventaittamisiin tähän.

Mietteet Paavosta.

2012-01-25T18:15:00.000+02:00

Se on Paavon nimipäivä. Sillä on Ukalle iso merkitys. Samoin on iso merkitys eilisellä päivällä, jolloin nimipäiväsankari oli Senja. Ukka nimittäin polveutuu Paavosta ja Senjasta. He olivat isäni Matin, Isä-Matin isä ja äiti siellä tekopitäjässäni Petäjävedellä. Muinakin aikoina isovanhemmat muistuvat mieleen, mutta varmimmin ja ainakin aina tammikuun näinä päivinä, kun heidän nimipäivänsä ovat kalenterissa peräkkäisinä päivinä. Petäjäveden kirkkomaassa isovanhemmat ovat olleet jo vuosivuosikausia.

Nimellä on iso identiteettimerkitys. Vanha sanontahan sanoo, ettei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä. Nimi kulkee usein suvussa isiltä pojille ja äideiltä tyttärille. Paavon nimi ei ole Ukan suvussa kulkenut isältä pojalle, mutta isoisäni Paavon toinen nimi Rikhard sen sijaan on kulkenut isältä pojalle. Isäni oli etunimiltään Matti Olavi Rikhard, ja Ukan vanhin veli on etunimiltään Jukka Matti Rikhard. Ukka on perheen toisena lapsena saanut sitten ihan tavalliset nimet Kari Antero, joissa ei ole mitään maata mullistavaa. Aika jämerältä kuulostaisi Kari Rikhard, mutta sillä yhdistelmällä ei Ukkaa ristiäisissä paiskattu.

Omaa poikaamme ristittäessä Rikhard -nimi ei palannut käyttöön. Kallen toiset nimet ovat Matti ja Oskari, joista Matti tietenkin tulee Ukan puolelta Isä-Matilta ja Oskari puolestaan Mummun suvun puolelta, missä Mummun isän setä oli Oskari Kokkonen, Petäjävesi hänenkin syntymäpaikkansa.

Ukan vähäinen kauppiasveri virtaa Paavo-papasta lähtien. Hän teki elämäntyönsä sekatavarakauppiaana Petäjävedellä aloittaen kulkukaupasta ja päätyen sitten pienen kiinteän sekatavarakaupan omistajaksi. Sen kaupan siirtyminen Isä-Matille tapahtui kuusikymmentäluvun alussa. Ukkaa ei kauppiasura koskaan houkutellut, vaikka pienimuotoinen liiketoiminta on ollut aika lähellä sydäntä läpi elämän. Tippa kauppiasverta siis lienee tullut verenperintönä.

Siinäpä kevyet kenttämuistelukset Paavosta. Ukan elämään vaikuttaneita tai vaikuttavia muita Paavoja Ukka ei tunnusta, eikä tunnista olevan. Paitsi Saarijärven Paavo, joka oli kuokkansa kanssa tosi kova Keski-Suomen hemmo.

Tukikohasta nimipäivämuistelemisiin ja äänestyskopista palaamisiin tähän.

Katoava kansanperinne.

2012-01-24T18:46:00.000+02:00

Ajat muuttuvat. Ja maisemat. Maalaiskylien tienvieriä ovat kymmenien vuosien ajan koristaneet luonnollisina pidetyt pylväät tasaisin välimatkoin. Puhelinlangat ovat laulaneet, mutta nyt niiden laulut alkavat olemaan laulettu.

Tavallinen kuolevainen ei enää ymmärrä, mitä reittiä pitkin esimerkiksi puhelinliikenne paikasta toiseen nykyisin liikkuu. Kaikkihan se tietävät, ettei kaapelikelaa tarvitse puhelimen toimimiseksi perässään vedellä, kuten ei ole tarvinnut enää vuosikymmeniin. Ennen tarvitti.

Ennen meillä kaikilla oli lankapuhelimet kotona. Nyt niiden aika alkaa olemaan totaalisesti ohi. Pakkokin on olla ohi, koska viimeisiä lankoja ollaan vetelmässä kiepille. Ja pylväät niputetaan tienlaitoihin ilmeisesti huutokaupattavaksi.

Naruskalla tämä ilmiö on meneillään myös. Noilla vielä olemassa olevilla muutamalla tolpalla ja niiden väleissä olevilla langoilla ei käytännössä taida olla mitään virkaa. Retkeilymajan tontin kohdalla vielä vanhaa linjaa on pätkä jäljellä, mutta Pulkkaviidan risteyksestä tänne päin niitä taidetaan olla poistelemassa. Aikataulusta ei liioin kukaan tiedottele mitään.

Viimeisin tekniikka tässä Retkeilymajan ympäristössä on piilossa tuolla maan povessa. Valokuitukaapelin runkolinja menee tienlaitaa pitkin metrin syvyydessä, mutta taloon asti sitä vielä ei ole tuotu. Eikä ole käyty kauppaamassakaan, joskin myyntimiestä saa kuulemma lähiaikoina ovelle odottaa kolkuttamaan. Siitä ei tietoa ole, syntyykö kauppiaan kanssa sitten kauppoja, eli ei.

Puhelinliikenteen nykytila Naruskalla on sellainen, että Soneralla on toimiva 3G -verkko. Saunalahdella ei vastaavaa vielä ole, mutta kännykkätukiasema heillä Politimavaarassa on. Samanlainen toimivuus on Aitatsivaaran tukiaseman kautta Naruskajärven maisemissa. DNA:n verkon lähin tukiasema taitaa sijaita Sallan rajanylityspaikan maastossa Kelloselässä. Sieltä DNA:n kuuluvuus ylettyy Naruskan kylän pintaan vain yläville paikoille. Nämä tiedot kannattaa huomioida, kun Naruskalle matkailee.

Mummu kävi tänään maastoretkellä kameransa kanssa. Saattaa olla niin, että kuvaan tallennetut puhelinlangat ovat lähitulevaisuudessa muisto vain. Kylämaisema muuttuu. Tekniikka menee sekä eteenpäin, että taaksepäin. Lankapuhelinten aikaa voi muistaa ainakin keskimäärin varmatoimisempana, mitä ovat nämä nykyajan kännykkäyhteydet. Toimivan kännykkäyhteyden etu vuorostaan on se, että tietokoneyhteydet mahdollistuvat langattomastikin. Valokaapeliyhteys vuorostaan taitaa mahdollistaa sadan Megan nettiyhteydet täältä metsästä. Sitä voinee pitää edistyksellisenä ja ajantasaisenakin asiana. Vastaavat yhteydet eivät liene totta vielä kaikissa taajamapaikoissakaan. Karhutunturin Soneran tukiaseman 3G yhteys toimii Ukankin huushollissa mokkulan kanssa latausnopeutta 8-10 Mbit/s ja lähetysnopeus huitelee lukemassa 1,5 - 1,8 Mbit/sekunnissa, joka ylittää valtakunnalliset keskiarvot kuulemma mennen tullen.

Maaseudun rauha ja kaupunkiin verrattavat tietoliikenneyhteydet ovat aikamoinen yhdistelmä. Ainakin Mummun ja Ukan mielestä.

Tukikohasta valokaapelin päätä odotellessa tähän.

Aurinko armas nousi sittenkin...

2012-01-23T22:09:00.000+02:00

Tänä aamuna hämärissä, olisko se ollu tuolla puolen seittemän paikkeilla, kuulosti raatiota kuunnellessa siltä, että Lapissa ei tänä aamuna aurinko nousase ollenkaan. Oli kuulemma edellisenä iltana ihan hirveitä täällä tapahtunu. Sinne soitteli aamuraatioon vaikka minkäsortin turvenuijjaa, vai lienivätkö maksettuja radioesiintyjiä, jotka olivat lausumissaan tylyistä tylyimpiä. Ihmisen lapsia vaikka minkälaisilla nimetyksillä puhuttelia siihen malliin, että välillä juontajatyttökin sovitusti tai muuten vaan löi lähetyksessä luuria korvaan.

Eipä sitä Ukka joutanu sen tähellisemmin kuuntelemaan, kun oli se parturointiaika tilattuna sinne lähiparturiin, kahensaan kilometrin päähän. Ratio-ohjelma jäi aamusella kesken, joten lopputulemaa aamuohjelmasta ei tiedossa ole. Auton raatiosta kuuntelin levyltä ränksinatraa, enkä Lapin raation kuunnelmia.

Aurinko se kuiten nous, niinko ennenki. Kattokaa vaikka itte.

Pakkasmittarit näytteli aamutuimaan -24 astetta ja päivemmällä lämpötila laski vielä pari astetta kylmemmäksi, eli Ukan sääaseman tämän talven pakkasennätys on nyt -26,1 astetta. Nyt iltaa myöten lauhtuu, pudonnut on jo kymmenkunta astetta. Tässä jos tämä talvi oli, niin helepolla päästi. Tiiä häntä vielä.

Täplän kotiutuminen vakituiseksi pihan asukkaaksi saattaisi viitata siihenkin, että pakkasia pitelee. Viiskytäviis senttiä on nyt Ukan mittalaitteessa lumenpaksuus. Sen Täplä on viisaana porotuksena päätelyt sellaiseksi kaivuusyvyydeksi, että päivän kalorit löytyy helpommin Ukan poroelosäkistä. Ja aamukaurapuuron jämistä, jotka Täplä hoitelee pihamaalla kertakäyttölautaselta alta aikayksikön.

Eilen kotieläimemme osallistui ansiokkaasti taas autonhuoltohommiin. Viime talvenahan Täplän öljyntarkistusvalokuva palkittiin Lapin Kansan kilpailussa parhaana porokuvatuksena. Näitä samojahan saa otella vaikka joka päivälle, kunhan vain konepeltiä hiukkasen raottaa. Sinne se porotus turpaansa on työntelemässä heti niin, että sarvenkäppyröitä saa tosissaan väistellä.

Tukikohasta muuttolaatikoiden purkamisiin ja ylihuomisen ennakkoäänestyspäivää odottelemisiin tähän. Tukka siistinä.

TALVITARJOUS JA LUMIKATSAUS

2012-01-22T17:40:00.000+02:00

Ykkösasia:

On se hiukka ihmeellinen juttu, että me täällä pidetään esimerkiksi tuota Kallelan mökkiä näin talvellakin viimesen päälle siinä kunnossa, että ei muuta kuin ovesta lämpimään tupaan astuu ja asettuu olemaan. Onhan se heleskutti, ettei siellä kenenkään tee mieli mennä vaikka takkatulia polttelemaan. Ja mikä vika se muka siinäkin on, ettei voisi saunaa lämmäyttää ja pyörähtää sieltä reippaan puolen metrin hankeen piehtaroimaan. Ja sitten takas saunan lämpöön.

Jos ei huvittaisi nuo hommat, niin sitten voisi ottaa vaikka Kuukkelin elämästä kertovan kirjan ja lueskella sitä samalla, kun tarkkailee kuukkelia livenä tuvan tai makuuhuoneen ikkunasta.

Ja jos ei viihdy yksinään, niin voihan sinne ottaa mieluisen kaverin ittelleen. Vaikka kädenvääntökaverin tai korttihuijarin. Tai koiran. Ei kait viikko pahitteeks olis vaikka oman elämänkumppanin kanssa maaseudun rauhassa poissa kaupunkien melusta ja pahuudesta. Tai voihan sinne metsän keskelle viedä koko perheen. Siellä voi lapsosille opettaa luonnon ihmeitä ja erätaitoja vaikka ulkotulien rakentelemisen muodossa.

Nyt siellä Kallelassa isännöi yksikseen pihapiirissä vain Kärppäläinen. Se tietenkin näytti naamaansa kuistin alta, kun Mummun kanssa pyörähdimme viikkotarkistuksella, että paratiisi on valmiina.

Auttaskohan sytykkeeksi Naruskalomalle vaikka hintapolitiikka, häh? Mitäs jos tärhäytettäsiin sillai, että Kallelaan saa meitin luvalla mennä 150 €urolla kokonaiseks viikoks. Tai lyhyempiä pätkiä vuorokaustaksalla 30 eeroo veeärkoo. Jos Lapissa jostain saa halavemmalla lähellekään vastaavan paikan, niin ilimotelkaa. Lähen sinne itsekseni heti.

Tämä tarjous olkoon voimassa Ystävänpäivään asti, joka on puolessakuussa helmikuuta.

Ja sitten kakkonen.

Lunta on tällä hetkellä täällä 53 senttiä. Me ollaan Täplän kanssa sovittu niin, että jatkossa Hän huolehtii lumipäivitykset tuonne NWN:n sääsivustoille. Ukan muisti on niin huono, etten sinne muista välttämäti neljän päivän vällein lumimäärää päivittää. Sillon se tieto nollaantuu, vaika lumi täällä olis lissääntymään päin.

Tänään Täplä jo kävi aamusella makuuhuoneen ikkunan alla kelloaan kalistelemassa sen merkiksi, että yöllä oli satanu uutta lunta. Unohrin sille eilen opetusreeneissä opettaa, että vain täyvet sentit ilimotellaan.

Tukikohasta Kallelan varauskirja levällään varauksia ootellessa tähän.

Ukkatukkamallista uupelo.

2012-01-21T22:28:00.000+02:00

Ukan pitäis mennä parturiin. Viimo viikolla passikuvassa käydessä meinasin persiilleni lentää, kun valokuvvaamon setä tökkäsi mustavalakosen kuvan kouraan. Aattelin heti, että ei nämä ole oikeen äijän kuvat lainkaan, mutta uskottava se oli. Siinähän se kuvan ottaminen tapahtu kaikkineen minuutin sisällä, eikä siihen mitään rikkikuvvaa mistään väliin ehtiny kukkaan tuomaan.

Ukalle tuli ihan ensteks kuvasta mieleen, että siinä on se ukko, joka istuskeli vuositolokkuja sitten siinä katsastusaseman nosturin vartpurkissa, kun inssi nosteli sitä kohti hallin kattoo. Se oli se Kätkäläinen. Televitsuunissa. Se tuli omasta kuvasta mieleen. Tukkakin näytti ouvolta.

Pitkään katto tyttö entusen työmaan lasivitriinin takua, kun tärhäytin sille uutta passia hakiessa kuvat kehiin. Sekin selekeesti katto kahteen kertaan, että onkhan tuo ällissään tuo ukko. Ja onko sama mieskään, joka tääällä enne töisä oli. Mitään se ei puhunu. Sormejäläkikoneen löi ethen ja siihen piti sormet laittaa pingaamaan. Ennen ne vejeltiin näpijjälet mustalla musteella, eikä niitä rehellisiltä otettu koskaan. Nyt on siinäki aika menny ohi.

Mummu esitti, että Ukan tukalle vois maanantaina Rovaniemellä käyvessä tehä jottain ratikaalia. Se kaiveli netistä erilaisia äijien hiuskuontalomalleja. Ukka tyrmäs kaikki hankkeet. Kahen kuukauven vällein olen jo vuosia kulukenu vakiparturilla ja sille oon antanut vappaat käet muovata Ukan kuutti semmoseks, kun hän ammatti-immeisenä paraaksi näkkee.

Vielä viimoseks Mummu heitti Ukalle sähköpostilla yhen hiusmallikuvan. En tiijä, mistä se sen oli kaapannu, mutta siinoli hienonnäköne harmaja hivus laitettu kommeesti niinko jakkaukselle. Ukan vielä vankasta vaikkaki harmaantuneesta hivuksesta vois kyllä saaha sammaan tyyliin jothain uutta ilimettä. Täytyy ottaa kuva mukkaan maanantaina, josko siitä olis parturitätille vinkkiä tehä Ukasta uus mies. Tai ainaki uuvennäköne.

Maanantaihin asti mallia miettiessä Tukikohasta tähän.

Tiedätkö, missä milloinkin seisot?

2012-01-20T22:36:00.000+02:00

Näinä epämääräisinä aikoina ei niin kovin suurta väliä ole,kenen joukoissa seisoskelet. Tai istuskelet. Mutta missä seisot, sillä onväliä. Aina pitää tietää, missä seisoo. Ja milloin.

Eipä Ukka aikaisemmin muista niin tarkasti tietäneensä,missä sitä tällä pallolla milloinkin tarkasti ottaen ollaan. Nyt tiedän.

Mittautin tuohon Tukikohan pihalle semmoisen maahan kaivetunbetonitolopan tarkan sijainnin, että kun menen vaikka keskellä yötä sinneseisomaan, niin tiedän olevani ETRS-TM35FIN -koordinaatiston mukaan 7447482,294metriä päiväntasaajalta ja 593896,486 metriä Greenwichin keskimeridiaanistaitään. Nämä ovat uuden karttajärjestelmän mukaiset mitat, jossa Suomi ontärhäytetty yhdelle kaistalle.

Jos joku haluaa tulla tarkistuttamaan suuntavaistonsa, niinnäin talviolosuhteissa tolppa on kaivettavissa näkösälle tuosta poltetun talonpäädystä 3,85 metriä ressuautotallia kohti. Ihan sitä autotallin etukulumaakohti. Siis alakulumaa.

Kyllä maailma menee mallilleen. Askeleen paikan pystyysanomaan sentin tarkkuudella, kun oikeat mittalaitteet raahataan paikalle. Niinteki muuan Maanmittauslaitoksen mukava setä, joka kesällä täällä mittasi yhdensellaisen pisteen, josta voidaan tarkistaa kaikki muut pisteet maapalloltapohjoisella pallonpuoliskolla. Ja se piste tietenkin on Tukikohan pihassa.Keskellä tonttia.

Ukka mittoo sunnuntai-iltaan mennessä, paljonko tältä pisteeltä mihinkin ilmansuuntaan lähdettäessä on matkaa ulkomaan rajalle.

Ja tämä tarina on tosi. Tukikohasta tähän.

Kuivalihasuunnitelmat käsillä.

2012-01-19T19:14:00.000+02:00

Puhelinyhteyvet on nykyelämässä tärkeitä. Kun ne on poikki, niin tärkeät asiat jää soittamatta. Niin kävi meillekin tänään, kun Soneralla oli tuolla Karhutunturin tolopallaan katkos. Mummu ei työmatkaltaan onnistunu Ukalle ilimottaan, että se oli käskeny Täplän painua kotio Naruskan leirintäalueen kohalta. Siellä se poika oli härkätokassa rietastellu.

Kun Mummu oli autollaan pysähtyny tokan luo, oli muut härjät pinkoneet tiepuoleen, mutta Täplä oli jääny puhutteluun. Se oli tillittäny Mummua tarkasti silimiin ihan kuin tunteekseen. Ja oli nyökänny. Ja kääntäny täpläsen nokkansa kohti kotia.

Ukka oli menossa päiväpostille, kun persauksille alako pukkeleen joku. Sevverran herkkä on tuo peräpää Ukalla, että heti ekapukkaukseen piti käännähtää. Ei tiijä nykyään, mitä kaikkia persauksilletaputtelijoita sitä kairoissa liikkuu, vaalitkin on niin lähellä.

Täplähän se isäntääsä pukkeli. Rehuntoivossa tietty. Puserontaskuun työnsi turpaansa. Se meinas jo postilaatikolle mennessä Ukan työntää turvalleen hankeen. Olis siinä taas kylän ämmillä ollu jutunjuurta, kun ne olis kuulleet, kun Ukka uhkaili kotielävää kuivalihahäkillä, jos ei isännän perspuolikkaat saa olla hiplaamati. Ei se elikko puheesta mitään ymmärrä, vaan tyrkki koko paluumatkan niin, että pari kertaa jo laskunippukin hankeen putos. Ja Vipunen.

Kattelin Täplän paistit sevverran kaposiksi, että annoin armon vielä käyvä oikeuvesta. Syötän sille puoli säkkiä Poroeloa, jonka jälkeen liha-arvio tehdään uusiksi. Ainakin, jos ei postireissuja saa väistelemäti tehhä.

Tuosson teille tuoreet kuvat tuoreesta porollihasta. Lihottelen sitä tässä kaikesa rauhassa, kun on kymmenisen kiloo tuota rehua ja saman verran jäkälääkin varastossa. Täplää ei turhaan sanota kesyistä porotuksista kesyimmäksi. Siiton tullu suorastaan liianki kesy. Ja sarvet on terävänokkaset. Ei net härjällä niin kauheen lujassa tähän aikaan vuuesta ole, mutta ei ne tänään ainakaan pikkuvääntelystä mitään tienny. Härjän sarvesta ei taija kannattaa ees potenssijauhoo jauhaa. Lerpahtaa loputkin.

Tukikohasta kuivalihasuunnittelemisiin tähän.

OMA TUKIKOHTA NARUSKALLE!

2012-01-17T18:28:00.000+02:00

TÄMÄ ON MAINOKSEN MAINOS.

MUMMU MYY MAATA.

Sitä olis hyvvää rakennuspaikkaa tyrkyllä. Pala parasta isänmaata. Kalapaikka. Paikka marjamaiden, metsästysmaiden, sienimaiden ja retkeilymaiden keskellä. Luonnon parhaassa rauhassa. Kosken kohinaa ja haapojen havinaa. Ja vielä Naruskalla, maailman navassa. Eikä mikään pikkuläntti, vaan kaksjapuol hehtaaria.

Se on siellä Kallelan ihan vieressä. Siinä alapuolella. Se on helpointa mahdollista rakennusmaata, semmoista ketunmultakangasta, kuten täällä ruukataan kivihaitatonta kangasmaata kutsua. Sinne on hyvä tie, joka on perusteellisesti korjattu viime vuoden kesän aikana. Tänä kesänä kun täräyttävät siihen tielle vielä pintamaat, niin sinne tontille pääsee vaikka minkälaisella amerikanraudalla. Ja sähkö siellä on tietty kans. Kolmivaihelinja menee tontin poikki. Vesihuolto on ostettavissa Kallelan porakaivo-osuudella halavalla. Halavemmalla kuin oman kaivon rakentamisella.

Tällä myytävällä tontilla on rakennusoikeutta 120 neliömetriä. Ei tarvii rakennuslupien kanssa temuta poikkeuslupia haeskelemalla. Kantatilan rantaviiva on 2,7 kilometriä ja kaavalla sen rakennuspaikat on nyt niitattu lopulliseen muotoonsa. Kantatilan omistajat ja rantaviivalle aikanaan aiemmin mökkinsä rakentaneet mökkiläiset ovat maailman rauhallisinta ja mukavinta väkeä. Luonnonrauha on kaikille heille se tärkein asia, jota he itsekin ovat Naruskalta aikanaan tulleet hakemaan. Ja sitä myös saaneet.

Tutkikaa mainosta. Jos maapala Naruskalta ei itseänne kiinnosta, niin levittäkää siitä vapaasti sanaa eteenpäin.

http://www.tori.fi/lappi/Joenrantatontti_Naruskajoki__2_5_ha__huippuhyva_2458895.htm?ca=1&w=1

Maahan kannattaa aina sijoittaa, koska sitä ei valmisteta enää lisää.

Tältä päivältä Ukka lopetelee kirjoittamiset tähän. Kiitoksia, jos jaksoit tankata tänne asti.

Kaikki poronliha ei ole Täplää.

2012-01-17T16:07:00.001+02:00

Tänään aamupäivällä Mummu hyökkäili töihinlähtökiireissään Poroelosäkille, kun hän näki yksisarvisen poron teikkailevan Retkeilymajan pihamaalla. Arkajalaksi oli porotus osoittautunut ihmisen nähdessään, eikä sen sinni ollut riittänyt tulla valmiiksi katetulle rehuaamiaiselle. Rihlan raikuvan haukun saattelemana porotus oli poistunut päätielle. Täpläksi Mummu sitä tietenkin luuli, kun ei tässä aivan talon nurkissa ja porraspielissä juurikaan poroja pyöri.

Mummun paineltua Saijalle nypläystä opettamaan, tuli tuntomerkkeihin sopiva yksisarvinen pihamaalle takas. Ukka näki sen ikkunasta ensin vain takuapäin. Sieltä suunnasta kaikki raavaat porotukset näyttävät suunnilleen samannäköisiltä. Onhan niillä tietty erikokoisia paistilihoja persauksissa, kuten meillä immeisilläkin, mutta aikuista porotusta ei persauksista tunne. Ei ainakaan Ukka.

Käänsihän se pihaporo kuitenkin naamataulunsa viimein kameralle. Hetihän sen siitä tunnisti muuksi kuin Täpläksi, koska Täplähän on nimensäkin saanut turpavärkkinsä kirjavasta täpläkuviosta. Tältä pihaporotukselta tuntomerkit puuttuivat. Ruokahalua siltä kuitenkaan ei puuttunut, vaan rehuannos ja jälkiruaksi vielä Täplälle tarkoitetut kaksi saunavastaa tämä ventovierailija pisteli poskeensa selkeällä ruokahalulla. Tarpeeseensa tietty söi. Ettei vaan oppisi tästä yhdestä ruokintakerrasta luulemaan tätä vakituiseksi ruokintapaikakseen, kuten porotus herkästi oppii. Täällähän on jo rapiat puoli metriä lunta, joka jo hidastaa päiväevään löytymistä luonnosta.

Naruskan Retkeilymajan kotisivuilla on ollut Kuukkumaharjuun kuvaavan webkameran katkos jonkin aikaa, kun Ukan sääasemat tietone alkoi tenimään, eikä Kasperi joutanut uuteen tietsikkaan asentamaan vuodenvaihteen alkupäivinä kuin säätietojen lähettämiseen tarvittavat ohjelmat. Ukkahan tietenkin vanhana tietokoneoperaattorina sai sääkoneen lähettämään myös kuvaa kahden kameran voimin. Eikä siinä vanhalta mestarilta mennyt kuin kullinluikaus, eli kolme päivää. Tuttua, tuttua, niinko anonyymeillä kotikiusatuilla konsaan...Tänään nousahti aurinko ensimmäistä kertaa jo Utsjoen Ailuillekin, joten Lapin kaamos on tältä talvelta ohitettu. Täällä Naruskallahan aurinko kiipeilee jo kohtuullisen korkealle, kuten tämänpäiväisistä Ukan webkameroiden otoksista voidaan todistetusti päätellä.

Tätä kirjoitettaessa nyt iltapäivän jo hämärtyessä on pakkanen kirimässä -21,4 asteen lukemissa, joten ei se taida talvi tavoittaan mennä tänäkään talvena. Toki matkaa neljäänkymppiin ja viiteenkymppiin onneksi vielä on, mutta eletäänkin vasta alkuvuoden kahden kylmimmän kuukauden alkuosaa. Tästä jos itään ja koilliseen ilmavirtaukset käännähtävät, niin Putinin suunnasta ei tunnetusti lämmintä luvassa ole.

Eteläisiä ilmavirtauksia odotellessa Ukka päättää Tukikohasta tähän.

Oma muu mansikka, maa muu mustikka, vai kuin se meni...

2012-01-14T22:08:00.000+02:00

Tulthin kotio. Viistuhatta kilsaa taitettiin vuorokauvesa.Onhan se nykyaikana jämäkkää touhua lennellä muutamasa tiimasa kesästä talaveen. Tai olihan seyhtä reuhakkaa lentää talavesta kesään. Ei se reisu nii rasittava ollu, mutta pari päivää ollaan hiukka oltu pökissä. Kilsat siirryttiin samoilla simmuilla, joten yks unijukkareissu jäi tavallaan välistä pois.

Ei siihen etelänmaahan tykästymään kunnolla kymmenessäpäivässä ehtiny. Kuiten sen verran pisti mietityttään, jos tässä maata vaihtaanjoutuu, että Ruåtti ja Epsanjanmaa joutuu kyllä puntariin, jos muutamastaPaavosta tälle valtakunnalle ressu paukahtaa. Ukka meinaan nostaa kytkintäsamalla siunaamalla, koska puheissa pitää pysytellä.

Humalassa kakskytävuotta sitten päätetyt asiat eiselevälläkään päällä muuksi muutu. Nooh, onneks vaalit vielä on meneillään,eikä tässä vielä pakkaamassa olla. Mutta jos lähteen jouvutaan, niin kannattaapijellä pankkiherrojen kanssa välit kunnosa, että pystyy tästä sitte ostajanmarkkinoilla halavan talon ittelleen ostaan.

Tässä ihan tosissaan vertaillaan näitä omia maisemia etelänmaisemiin. Siinäpä ittekkin vertailkaa. Tää oli Mummulle ja Ukalle semmonenarviontimatka siitä, mihin evakkoon lähetään. Uskokoon ken uskoo.

Vasemmalla puolella on hyvät maisemat ja oikeella puolellaon hyvät maisemat. Jos niitä maisemia tässä valakkaamaan joutuu. Tai pääsee.

Äänestyskopperoissa näistä isoista asioista päätetään. Niinko kotomaasta. Näistäpuolin Ukka ei Epsanjaa muistele ku sitten, kun muurinpohjalettutehas on perustettu Torremon poukamaan Välilammen rantsuun. Että tämmönen tappaus.

Tukikohasta äänestysnumeroita arpoessa tähän.

Kyllä lähtee...

2012-01-10T11:07:00.001+02:00

Kymmenen päivän humputtelureissu tänne Välilammen rannalle on pikkuhiljaa päättymässä. Vielä pystyy pikaraportoimaan ennen tämän tammikuun kymmenennen päivän puoltapäivää, jolloin läppäriyhteydet ulkomaailmaan katkeavat. Yötä myöten pitäisi sinivalkoisten siipien roudata meijät sinne kotomaan pakkaseen.

Täällä on ollut sopivista sopivimmat kesäkelit lomanviettoon. Rannalla lojuminen kun ei ole meitin leipälaji, niin päivät on menneet rattoisasti ulkona käveleskelemällä ja muutamia kulttuurikohteitakin tiirailemalla. Ryöstetyksi emme toistaiseksi ole joutuneet, eikä meitä ole epäystävällisesti kohdeltu missään. Ruoka on ollut hyvää ja olemme välttyneet myös ruikulilta, josta paljon ennakkovaroiteltiin.

Ikävä pikku särö jäi paikallisesta alennusmyyntikulttuurista. Täällä nimittäin tavarat revitään asiakkaan kädestä, kun espanjool on päättänyt jonkun tavaran ostaa. Niin kävi Ukallekin, mutta ahne sinjoriitta taisi vetää lyhyehkön korren. Ukka oli nimittäin sovittamassa muutamassa sovituskopissa semmosia reikärautabraun pokserialushousuja, semmosia lahkeellisia. Siihen eteen on piirretty semmonen pyssynpiippu tuonne etuosaan. Niinku vihjeeks menneistä ajoista.

Ukka avasi sovituskopin verhoo sen verrran, että Mummu sais sanoo tuomion uusista kalsongeista. Vanhat bläkhoorssit oli Ukan toisessa kädessä verhonraossa. Siitä väliköstä paikallinen senjoriitta sieppas hoorssit ja lähti pinkomaan alakertaan kassoja kohti. Siinei kerinny aata sanomaan, kun kalsongit jo oli ulottumattomissa. En tiijä, mitä tätille kassalla mahettiin sanoo, mutta Ukka kävi maksamassa reikärautapraunit, koko nipun, eli tusinan. Joista yhet jo oli jalassa.

Kauppa oli ekan alennusmyyntipäivän jäläkeen kuin lähtevä laiva. Uskomaton juttu, mikä ostoraivo ihmisillä täällä oli ja on, kun jouluale heillä loppiaiselta alkoi. Suomikauppias olis varmasti kateellinen.

Laitan varmemmaks vakkuuveks vielä sekasotkusta kaupanhyllyissä kuvatukset. Pläkhoorssien nykyisestä sijainnista ei tietoja ole.

Tänä aamuna aurinko nousahti täällä kuvan mukaisena. Holaata on täällä kuultu nyt riittävästi ja illalla sanotaan adiokset tälle maalle, kun auringonlasku kuvataan lentokoneen ikkunasta. Ja koneessa hoetaan jo, että tösös Naruska.

Ukka vaikenee täältä tähän.

Auringot nousee ja kivet tippuu...

2012-01-06T21:21:00.000+02:00

Enempi on tullu luvattua kirjotella Naruskasta ja sen nähtävyyksistä, mutta nyt sallittaneen muutama kevyt kenttäjuttu täältä Torremolinoksesta. Laittelen sitten Naruskan tippukiviluolasta kuvia, kun sen ensin joku pikkupoikajoukkio löytää, kuten täällä Välilammen rannalla aikanaan oli tarun mukaan tapahtunut.

Käväisimme luolassa pikimmiten. Näytti nimittäin semmoselta paikalta, että seittemän rihteriä kun lyö kehiin, niin luolassa saattaa tulla ahtaan paikan kammo tippukivisateessa. Ja kiirettä väistelypuolella.

Päivä on täällä hiukkasen Naruskan nykypäivää pidempi. Kesää kohtihan sitä mennään, mutta aamuyheksältä sääkameran kuva on musta kuin yö, kun täällä vuorostaan jostain Saharan uumenista aurinko nousee joka aamu erilaisena. Tai ainakin viikon ajan on noussut niin, ettei aamut ole veljet keskenään.

Tänään Loppiaisena oli täkäläisittäin lämpimin päivä, eli mittarit heiluivat +24 lukemissa pitkin päivää, eikä lämpötila muutu miksikään, vaikka mollukka on painellut mailleen jo aikoja sitten.

Saunapäivään valmistautumisiin täältä tähän.

Loppiaistoivotukset täältä jostain.

2012-01-05T22:06:00.000+02:00

Täällä parinkymmenen asteen kesäkelissä Mummu ja Ukka tanssahtelevat tiptaptiptaptipetipetiptaptilitäppitippitäppi tanssit tänään kuusen alla kuin kotomaassa ikään. Täällä kaukaisessa maassa on Joulupukki esillä ehkä tiuhempaan, mitä siellä kotona lainkaan on totuttu.

Loppiaista täällä juhlitaan ilmeisen räleesti, koska iltakadut olivat väkeä väärällään. Saattaa muutama tovi vierähtää, että Naruskan raitilla yhtä tiuhassa immeistä pörisee, mitä täällä äskettäin, kun kipaisimme iltapalalla.

Aika menee siivillä. Viikon reissu olisi jo pulkassa kohtsillään, mutta onneksi net oli loppuunmyyty, niin saadaan olla vielä kolome päivää viikon yli.

Jouluiset Loppiaisterveiset sinne lumen ja talven keskelle täältä viittä vaille helteestä kaikille!

Varhaiset kanat jyvät nokkii.

2012-01-01T14:53:00.000+02:00

Vuosi 2012 on Mummun ja Ukan elämässä alkanut räyhäkkäästi valvomalla toistaiseksi yhteen putkeen koko alkuvuosi. Nurmijärvellä kuunneltiin koko uudenvuodenyö, kun entinen pääministeri Vanhanen ammuskeli helevetillisiä jytkyjä koko yön niin, että Ukka vähän väliä löysi itsensä asemista milloin sängyn alta, milloin isäntäpaikan pihaan kaivetusta poterosta.

Amusella kolomelta oli kellot kilikattamassa, mutta ei niitä kukaan matkalainen olisi tarvinnut, koska kaikki oli valvoneet koko yön kuin tikanpojat. Neljän kanturoissa oltiin jo lentoasemalla ja aamukuudelta lähdettiin lentoon, kun viimeiset vuodenvaihtumisjuhlakalut vasta etsivät ittelleen päänalusta.

Malagan lentokentälle laskeuduttiin aamupäivällä, eikä sieltä tarvinnut bussissa istuskella kuin poronkuseman verran, niin jopa löydettiin pakaaseinemme ittemme hotellista. Lievä pettymys hotelli matkustavaisille oli, kun kuulemma ilta-aurinko ei paista kolomekymmentä metriä pitkän parvekkeen lännimmäiseen päätyyn. Maisemat ovat muuten samanlaiset kuin Naruskallakin, mutta parveke aukenee järvelle ja täällä on vielä lehti puussa.

Naruskalla on kelit miinuksella, mutta täällä karvan verran lussalla. Lämpömittaria ei ole vielä viritetty, mutta Ukka asentaa ostamansa kevyen kenttämittauslaitteiston paikalleen sitten, kun ollaan löydetty jostain lyhyempiä kalsareita raappahousujen tilalle.

Parvekekuvien myötä täältä lomatunnelmista tällä kertaa tähän.

Naruskos ukkos ja akkos menokelkos 2012...

2011-12-30T20:51:00.000+02:00

Jahas jahas, täällä sitä Ukkas ja Mummus valmistautuvat aloittamaan uuden vuoden järven rannassa poissa Naruskajoen tutun kohinan ääreltä. Tämä reisu on laatuaan ensimmäinen, jonka järjestäjinä ovat monivuotiset asiakkaamme. Sama tahti jos jatkuu ja kaikki asiakkaat Ukkaa ja Mummua alkavat kuletella mualiman ääriin, niin monet maat tulee vielä nähtyä ja näytettyä, jos elonpäivää piisaa...

On se aika kummallista, että pitää varautua kaikenlaisiin näpistelijöihin ja miksei nipistelijöihinkin. Mummu täällä ompelee hullun lailla rättisulkeisissa salalokeroita käteisvaroille. Ukan alushousuihin oltiin jo ompelemassa sisätaskua, mutta Ukka kieltäytyi siitä tyystin. Sehän saattaa joku senjoriitta alkkareista kähveltää eka yönä koko matkakassan niinko kohtalokaassa sambasa konsaan. Eii veikkonen, Ukka laittaa lompsan vaijerilla lihoihin kiinne niin, että nykypainolla tulee taskuvarkaalle 88 kiloo lapinlihaa kaupantekijäisinä, jos meinaa kassan näpistää. Ja akillesjänteret poikki hijastuu myös askel ryövärillä.

Kait ne ystävällistä kansaa ovat siellä epsanjan maasa? Ei kait sinne heleskuta viejen olla menossa ryöstettäväks ja raiskattavaks, vaan lustinpithon ko Luostolla!

Sekalainen seurakunta hoitaa talkkarintehtäviä ja Rihlan ruokintaa Naruskalla vajuan pariviikkosen. Kotio tullaan Ukan nimipäivän maissa, elleivät käännä konheita katolleen niinko joku päivä sitten taas Putolevin tuolla itänaapurissa. Onneks meitin lentohärvelit on sinivalkosiipisiä.

Lepposaa Uutta Vuotta kaikille tasapuolisesti! Etelätuulella jos hiekka täällä hampaissa ratisee, nin se johtuu vaan siitä, että Ukka peittelee Mummua rantahiekkaan, ettei nahka rullalle kärvenny...

Se on moro ja täältä keskeltä keskittymisrituaaleja tällä kertaa tähän.

Maailman laidalla leppoisa talvipäivä.

2011-12-26T21:02:00.000+02:00

Kun pitkän Tapaninpäivän ajan on täällä Naruskalla kuunneltu viranomaistiedotteita myrskysäästä siellä Etelä-Suomessa, niin väkisin on mielessä pörrännyt ajatus, että Suomi on sentään pitkä maa. Niin pitkä, että toisessa päässä ei säätilasta pysty päättelemään höhkäsenpöläystä siitä, että jossain päin Suomea mettää kaatuu kuin heinää ja katot repeilevät taloista irti.

Surullista on myös ajatella sähköttömyttä aikana, jolloin ihmisillä olisi ollut aikaa harrastaa haluamaansa. Kun uutiskuvia katselee ja viranomaisia kuuntelee, niin sähköttömyyttä on eri puolilla odotettavissa päivätolokulla.

Eipä sitä liikaa viitsi kehuskella leppoisimmalla mahdollisella talvipäivällä Naruskalla, missä myös kaikki toimii, kuten toimia kuuluukin. Sellainen meillä täällä tänään kuitenkin päivä oli. Elämme siis pitkässä maassa. Vastakohtien maassa.

Kauniiksi säätieteelliseksi lopuksi Ukka voi väliaikatietona kertoa, että vuoden 2011 joulukuun keskilämpötila on tähän päivään mennessä kymmenkunta astetta korkeampi vuoden 2010 joulukuuhun verrattuna. Sellaiset erot lämpötiloissa talvikuukaisina näkyvät tällaisessa isossa tuhannen kuutiometrin tilavuudeltaan olevassa talossa puupinoissa, jotka vajenevat niin hitaasti, että puuliiteriä ei normaalin kahden täyttökerran sijasta ole tarvinnut tälle talvelle täyttää kuin kerran. Lauha sataa laariin, voisi asian sananlaskuksi muotoilla.

Uudella myräkällä uutiset uhkailevat alkuviikosta. Toivottavasti saadaan entiset vahingot korjattua ja luonnonvoimilta suopeutta niin, että Tapaninmyrskyn kaltaista ei missään päin Suomea enää tarvitsisi kokea.

Oheinen kuva on vuoden pimeimmästä ja lyhimmästä päivästä Naruskalta 22.12.2011. Kulunut Tapaninpäivä ei maisemaltaan ja valaistukseltaan tästä kuvasta ole juurikaan muuttunut. Paitsi sen kukonaskeleen verran.

Tukikohasta myrskyvahinkojen myötäelämisiin tähän.

Pelastushelikopteri Naruskan joulun päätähtenä....

2011-12-25T21:30:00.003+02:00

Pelastushelikopteri ei niin kovin jokapäiväinen näky täällä Naruskalla onneksi ole. Nyt sen säkätystä on saanut kuunnella senkin edestä ja pilotti on suunnilleen väsymätöntä sorttimenttia. Kopteri on lennellyt valoisana aikana ja hämärälentoa, eikä pilkkopimeälentelykään ole pois suljettu.

Kopterilla on pelastettu muun ohessa ponimerenneitoja, joka on Naruskan uusimpia luontokappaleita. Yölläkin pitää liikuskella tässä talossa matalin askelin, ettei vahingossa polkaise lattialla vilistäviä merenneitoja.

Tämä kaikki on Joulupukin ansiota. Pukkeloinen pyörähti pitkän aattopäivän odottelun päätteeksi armahtamassa lapsoset ketterät, joille pukin odottelu muodostui jo kestävyyslajiksi. Aikalailla raakalaismaista aikuisilta on, että pikkuväkeä odotutetaan ensin koko joulukuu ja sitten vielä viimeisenä päivänä vedätetään iltapimiään.

Onneksi leijonaosa tämänvuotisista joululahjoista niin lapsille kuin aikuisillekin tässä talossa oli Joulupukki osannut valita hyödyllisiä käyttöesineitä, eikä varsinaisia turhakkeita kolmeentoista lahjasäkilliseen juurikaan ollut lipsahtanut.

Silmä on sammunut auringon tähän vuodenaikaan, mutta lapsosten silmien loiste sen moninverroin korvaa. Huomenissa Tapaninpäivänä sanotaan päivän olevan kukonaskelen verran pidempi kuin toissapäivän eilisen talvipäivänseisauspäivän pituus. Tarkkana kun on, niin pituuseron helposti huomaa.

Vuodenvaihde lähestyy. Mummulla on hurja suunnitelma raijata Ukka manolitojen maahan jonnekin etelään. Kymmenen päivän kuikuilu jossain andaluusian takamailla saattaa olla virkistäväkin kokemus, vaikka tosipuheessa Ukka saattaisi viihtyä kotinurkillakin. Kaitse on mentävä, kun lippu on lakkarissa. Eikäpä tuota ulkomailla ole tullut käytyä, jos ei Ruotsin reissuja lasketa tai nuita tankkausreissuja ja yhtä kalastusreissua tuonne puuttiniaan.

Ottakaapa muuallakin levon ja ja leikin kannalta Joulun loput ajat, kuten mekin täällä Naruskalla teemme. Juhannus on seuraava merkittävämpi tapahtuma. Eikä se ole kaukana.

Kuvamateriaali välittäköön osan tunnelmasta sinne lukijoille, joille täältä toivotetaan Rauhaisaa Joulunjatkoa ja turvallisia ajomatkoja, milloin ne paluumatkat siten tapahtuvatkin.

Tukikohasta kinkkua ja mettontäkkää masut täynnä tähän.

Joulua odotellessa...

2011-12-21T08:47:00.000+02:00

Ukassa piilevänä asuva runoilija on onneksi putkahtanut tyttäressä näkösälle. Osoituksena tästä Ukka virittää lukijoita Joulun tunnelmaan oheisella runolla, jonka Kati kertoi olevan tunnelmia lähipäiviltä heidän Joulun odotuksessaan. Älkää kyntäkö itseänne näännyksiin adventtisohjossa, vaan aloitelkaa Joulurauhaan keskittyminen vaikka tästä jo nyt:

KAUNEIN JOULULAULU

Kirkkoon veisuja laulamaan
me räntäsateessa kahlataan
roikkuu pimeä päitten yllä.

Tuhat ihmistä
meidän edellä.
Pidän kädestä
pientä tyttöä.

Hän tutkii lauluja vihkostaan
ei ehdi kaikkea lukeakaan
- ensi vuonna jo sitten kyllä.

Hän löytää jostain piparin
”tään pöydältä mä varastin”
Me lauletaan,
hän nakertaa
ja meinaa penkkiin nukahtaa.

Kun alkaa urut Joulupuun
niin tytön katse kirkastuu
”äiti minä ossaan tään!”

Hukkuu veisut tuhannen
kun vierelläni kuulen sen.
Äänen hennon, korkean
siinä hiljaa laulavan.

”Äiti mikä sua itkettää?”

Tukikohan Päällikkö päättää kotimatkasuunnittelemisiin täältä vähenevien Mirrien keskeltä tekopitäjän vierestä tähän.

Vesi tippuu etelässä, Naruskalla räystäät...

2011-12-17T20:46:00.000+02:00

Maaliman kirjoissa on taas kerran hiukkasen sivut sekasin. Normaalisti Naruskalla räystäät tippuvat vasta keväällä maaliskuun loppupuolella tai huhtisella kuulla. Ennen oli ennen, mutta nyt on nyt.

Jos Mummun Keski-Suomeen tänään lähettämä kuva ei ole trikkikuva tai menneiltä vuosilta, niin uskottavasti näyttää siltä, että mennään huhtikuuta joulukuussa. Aurinkolippaa ei lännen suuntaan tähän aikaan vuodesta tarvita, koska huruutellaan auringotonta kaamosta. Ei mollukka häikäse.

Lumimittarissa Naruskalla on lunta kolmisenkymmentä senttiä, eli meillä ei mustasta Joulusta vaaraa liene. Täällä kirjamarkkinoiden ja kissamyymälän laidalla Petäjävedellä tilanne on toinen, koska vettä vihmoo, eikä lunta montaa senttiä ole räkäkelillä tuhottavaksi.

Nooh, jos Joulupukki Täplän kaimapojalla pääsee Lapin ja Lannan rajallekaan, niin eiköhän sitä loppumatka lasten kiltien luokse taivu vaikka juosten. Tai hulikopperolla.

Loppurynnistys täällä adventtisohjossa on alkamassa ja Ukka pääsee Kasperin kanssa tulevan viikon loppupuolella rauhoittumaan Naruskan Joulurauhaan. Toivottavasti räystäsroikkulumet siihen mennessä ovat turvallisesti tulleet maihin, ettei kenenkään lasareetissa tartte Joulua vietellä.

Kuva varmemmaksi vakuudeksi tutkintaan ja silleen.

Tukikohan Päällikkö päättelee täältä jostain tähän.

Kymmenen pojon joululahjavihje...

2011-12-13T20:14:00.001+02:00

Ukka antaa näin Joulun kunniaksi ilmaisen lahjavihjeen. Lahjan saajaksi tarvitaan vanhusiässä oleva ihminen, joka ei koskaan ole käyttänyt tietsikkaa, eli kotoisammin sanottuna hanivellkompjuutteria.

Lahjaksi kelpaa toimiva vaikkapa omassa käytössä ollut pöytätietokone, jossa on valmiudet kohtuulliseen nettiyhteyteen. Itselle voi näin ostaa uuden ja vanha tulee hyötykäyttöön, eli kierrätykseen. Kierrerätyskoneeseen ostetaan mokkulanettiyhteys. Lisäksi koneeseen on ehdottomasti lisättävä toimiva tulostin. Myös kevyt kaiutinpaketti on tulevia radiokuunteluja ja muita äänikuunteluja varten välttämätön.

Ennakkokyselyjä tai varoituksia ja mitään mielipidetiedusteluja lahjan saajalta ei kysellä, vaan kone kannetaan H-hetkellä saajansa kotiin ja samantien asennetaan kaikki vermeet toimintakuntoon. Asennusta ei lahjansaajalle isommin tarvitse esitellä, vaan joku nuoremman polven edustaja tekee sen homman. Lahjansaaja kokeilee ensikerran konetta sitten, kun täydellinen toimintavalmius koneelle on valmis.

Lahjansaajalle perustetaan sähköpostilaatikko esimerkiksi vaikka Gmailin kautta.

Joulunpyhien kuluessa lahjansaajalle annetaan tehopaketti koneen peruskäyttämisestä. Hänelle ja mahdollisesti hänen läheisimmälleen esitellään kaikki ne perusasiat ja yhteydenpitohommat, jotka jatkossa voidaan tietsikalla hoidella. Vanhemmat ihmiset tarvitsevat muistivihon, johon he tekevät oman muistinsa tueksi perusasioiden käyttöohjeet. Lahjansaajalle nimetään yhteyshenkilö, joka on ensisijainen neuvonantaja ongelmatilanteissa.

Tässä perusohjeet. Esimerkin elävästä elämästä Ukka kertoo lyhyesti tässä:

Anopille ostettiin hänen tietämättään 80 -vuotislahjaksi edellä kerrotut vermeet. Muutosvastarinta murrettiin minuutissa ja ensimmäisen illan teho-opetussession jälkeen tapahtui näin:

Seuraavana lahjansaannin jälkeisenä aamuna muiden vielä nukkuessa anoppi oli surffailemassa netissä sanomalehtiä. Ensimmäiset sähköpostit hän lähetti saman päivän iltana ja otti niitä myös vastaan. Ensimmäisen käytöviikon lopuksi anoppi teki netissä itsenäisesti kaupat. Hän tilasi ja maksoi Gigantin nettikaupan kautta pyykkikoneen, jonka myyjäliike sovitusti kävi hänelle tuomassa ja asentamassa...

Pankkiasiat ja sähköpostit liitetiedostoineen olivat rutiinitasolla parissa viikossa. Kolmen viikon jälkeen Petäjävedeltä osattiin lähettää itse otettuja valokuvia sähköpostin liitteenä ja osattiin myös ottaa vastaan sukulaisten lähettämiä liitetiedostoja. Sanomalehti Keskisuomalaisen anoppi hyvästeli laatikkoon kannettuna parissa viikossa ja siirtyi lukemaan lehtijutut netissä.

Näin se meni ja menee. Normaaliällillä varustetulle vanhukselle tämä kaikki on mahdollista, kun löytyy rohkeita lahjanantajia. Investointi ei ole iso ja vaste hyvin suunnitellulle tietsikkapaketille on verraton. Syrjäytymisen pelkoa ei tällaiselle vanhukselle näköpiirissä ole.

Näin sen näen. Ja jonkun muun on syytä nähdä myös.

Ja näin Jouluna lahjanantajistahan ei perinteisesti pulaa ole.

Kauniiksi lopuksi Ukka voi kertoa anopin mielipiteen hänen kohtelustaan hommata tietsikka hänelle ilman ennakkovaroituksia. Kerttumummu on sitä mieltä, että jos hän olisi asiasta saanut vihiä etukäteen tai häneltä olisi mielipidettä kysytty etukäteen, niin tietokoneelle olisi tullut jyrkkä EI. Kerrotulla menettelyllä asia hoitui kivuttomasti, eikä Kerttumummu nyt luopuisi tietokoneestaan ja sen oheislaitteista millään hinnalla.

Siitäpä epäuskoiset saitte!

Tukikohasta seittemänsaanviijenkymmenen kilometrin päästä tähän.

Ihme.

2011-12-13T05:47:00.000+02:00

Mää en oo mää, jos tää onnistuu. Makoilen iliman sliiaseja oottamaa herätyskellon pirinää. Naputtelen st suittirenkaana kapulaa ja suunnittelen raapustaa logiin jothain pitkästä aikaa. Tätä sätöstystä jos lukemaan pystytte, niin kaikkien Ukan tuntevien on heti kirjotettava Joulupukille näin:"hyvä pukkeli..tuo mulle samallaine käytetty samsunki ku ukkallaki o. ukalta tullee puolto"

Ukka on vielä hengissä...

2011-12-09T13:49:00.001+02:00

Hui kauheeta, miten ouvolta tuntuu maalaispojasta, kun pitkästä aikaa on joutunu tänne kaupungin humuun ja sumuun. Jyväskylä oli entisessä elämässä kotikaupunki, mutta hiukkasen se on naamaansa peseskellyt Ukan Sallassa asumisen aikana, vaikka siitä ei ole mennyt kuin vaivaiset kolokytä vuotta.

Kovin on täällä meno toisenlaista. Naruskalle saa meitin pihalle tuuva autosa vaikka puoleksi vuuveksi, eikä maksa mitään. Täällä saa Bronkkoa siirrellä kieli vyön alla paikasta toiseen niinko henkesä häässä. että Lappusliisukat ei liimaile tarrojaan ikkunoihin. Joutu semmosen muovisen kellonkin ostamaan, että saa ees sen siunaaman sekunnin jossain ruudusa viivähtää. Kummalliseks on meno kotomaassa menny.

Täällä on vähän niinku armeijakomento. Tulikomennot kuuluu vaan, että kirjakauppa kokoa, pura ja kokoa ja siirrä. Ja lepo on lyhyttä ja petipaikatkin on aika kaukana, kun ei löydy sijaa majatalosta tekopitäjä Pettuvettä lähempää.

Ukka osti halavalla hyvän tuolin, josta meininki oli myyvä satakunta kissimirriä. Kasperi kuiten hoksi, että siinon lökösimmästä päästä työpaikka, joten Ukka seisoskelee nyt talavikenkiesä päällä. Kohta tulee mieleen lättäjalakahommelit.

Tukikohta pyörii siellä Mummun hoteissa ja myö täällä pyöritään kaupungin sykkeessä. Kissakauppa käy hyvin, eikä täälläkään Mirrit ole naukasseet...Tottelevaista sorttia.

Ukka istuksii tuossa uutukaisessa viijen eeron löhötuolissa sitten tammikuun pakkasilla kotosalla. Tai joulunpyhistä lähtiin. Mainostelkoon Kasperi siinä Mirriä nuoremmakseen...

Mualimalta kotirauhaa ootellessa tähän.

Kullaojan kauniit maisemat.

2011-12-03T22:08:00.000+02:00

Kun on kotipitäjässä tuhansia neliökilometrejä maapinta-alaa ja sen myötä satojatuhansia hehtaareja, niin vängällä jää muutama hehtaari käymättä ja löytymättä. Niin on meillekin käynyt, vaikka monessa paikassa on kolmenkymmenen vuoden aikana Sallassa tullut koluttua. Aikanaan kirkonkylällä asuessa tutummiksi tulivat Etelä-Sallan perukat, mutta Naruskalla asuessa on enimmäkseen luontoretkien suunta ollut Pohjois-Salla.

Aivan sattumoisin tuli eilissäpäivänä tuon kylämme linkomiehen Jarkon kanssa puheeksi lähialueen poikkeukselliset maisemat. Jarkko luuli iliman ja muuta, että Mummun ja Ukan tiedossa on Kullaojan putoukset ja kalliot. Vuan kun ei olleet, eivätkä ole. Ystävällisesti Jarkko lähetti puheidensa vakuudeksi vielä pari viimekesäistä valokuvaa omilta retkiltään noihin puheena olleisiin maisemiin.

Näitäpä ei kahta kertaa tarvitte luonnon ystäville vilauttaa, niin paikka varmaankin tulee etsittäväksi ja löydettäväksikin. Tässäpä malliksi pientä esimakua ilmeisen mukavista maisemista. Epäilenpä, että tämän talon kameraharrastajat eivät näistä maisemista poissa pysy, kunhan kesä koittaa. Eikäpä talvikaan laskuista pois ole. Olokeepa hyvät. Näille pelipaikoille opastetaan, kunhan reitit sinne tiedustellaan. Naruskajärven ympäristöön ei harpilla isoa rinkiä tarvitse pyöräyttää, niin paikka jää renkaaseen.

Tukikohasta filmirullien pakkamisiin tähän.

Joulukalenteria revitty jo kuusi luukkua!

2011-12-02T16:34:00.000+02:00

Ukka sai Väykältä ja Maukalta ikioman joulukalenterin. Sepä olikin semmonen hätähousun kalenteri. Sitä on saanu repiä kynnet verillä jo kuuven luukun verran. Hemmetin hyvä kalenteri ja tietävää sorttia. Jopa niin tietävää, että Ukka entistä vankemmin on alkanut uskoa Joulupukkiin. Toki Ukka siihen aina on uskonut. Tuli meinaan yhdestä lunkusta tässä päivänä muutamana semmonen Jokeri. Ukka arveli, että Mummu tietenkin haluaa, että joku paikka talossa maalataan, mutta eipä se sitä ollu. Napsahti meinaan samana päivänä Jokerissa rapiat 50 €uroo Ukan joulurahastoon.

Tänään avasin kakkosen, kun äsken tultiin kirkonkylältä. Siis joulukuun kakkosen. Neljä sai repiä jo marraskuun puolella. Joulukalenteri tiesi taas asiat. Ukka osti kirkonkylän kaupan tädiltä tänään kolme kiloa kotimaisia punakeltaisia omenoita. Eiköstä vain joulukalenterin lunkasta tärähtäny punakeltanen Omena! Tosi viisas kalenteri, tietää asioita etukäthen ja takuakäthen!

Jos se kalenteri oiken viisas on, niin huomenna sieltä täytyy tulla ihkauuvet kirkaanvihreet piikarit tai sitten semmoset kummista tehyt liukuriesteet patiineihin. On meinaan ennätysliukasta tuolla pihakenturalla. Nyt, kun kolomatta päivää pitelee lussalla ja vettä satelee ja myrsky pihaa voitelee, niin kiiltää kun sillä entisellä ulukomaanelävällä. Postilaatikolle ei tänään ollu mitään asiaa iliman rautakaupansedältä ostettua hiekkasäkkiä. Sitä tavaraa on kulunu tällä kartanolla kuutiotolokulla, että vähänkään vois välttyä turvalleen tyyskähtämisiltä tai persiilleen lentämistä. Katkenneet nilikat ja vintturapolovet on sen verran vielä tuoreessa muistissa.

Jos ette juttua usko, niin kattokaa kuvasta. Kiiltää se. Ja on liukasta. Onneks sisällä ei niin liukasta ole kuin voi.

Tukikohasta luistimenterottajaisiin tähän.

Mirrit sikiää...

2011-12-01T20:36:00.000+02:00

Voi hyvänen aika, miten nuo leikatutkin mirrit ovat hyviä lisääntymään. Ettei vain olisi se eka mirri ollut jo tullessaan siunatussa tilassa. Nyt niitä killejä joka tapuksessa on jo kolme kipaletta. Ne ovat kaikki eri kokoisia, mutta ovathan ne eri ikäisiäkin.

Niitä tosipuheessa käväisi lukumääräisesti täällä enemmänkin, mutta Ukka onnistui niistä jo muutaman myymään. Ei uskoisi, miten helppoa kauppatavaraa ovat nämä Muistimirrit. Nämä viedään suunnilleen hännästä vetämällä, kun joku niitä pääsee vilkaisemaan...Jaa mistäkö se nimi tulee? No, se tulee siitä, että näillä mirreillä on tuossa etumustassaan sen verran tasaista pintaa, että siihen voi liimata vanhanmallisen puisen pyykkipojan. Siihen pyykkipoikaan vuorostaan voi näppärästi kiinnittää ohjelappusia talon asukkaille. Ukallakin on ensimmäisen Muistimirrin rintamuksista löytynyt jo jos jonkinlaista työlistaa imuroinneista, tiskaamisesta, ruokatoiveista ja niin edelleen. Kaikki sellainen on tietenkin jäänyt Ukalta tekemättä, mikä rajautuu harrastuksenomaisen puuhastelun ulkopuolelle. Mutta lippulappusia on kyllä ollut näkösällä, kun mirriä on aamusella käynyt silittämässä...

Hohhoijjaa, jospa niitä Muistimirrejä saisi muutaman vielä syntymään, niin niitä voisi ottaa matkaseuraksi Jyväskylään. Tulevan viikon keskiviikosta lähtien Ukan ja Kasperin saattaa löytää Jyväskylän kaupungista erään kirpputorin uumenista, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Siletä löytyy myös hyvä valikoima erilaisia Mirrejä moneen makuun. Ja lukemista kans. Raportoidaan asiasta lähemmin, kun saadaan tarkat aikataulut kehiin ja työnjohto pois leikkauspöydältä.

Salaperäisyysverhon raottelemisiin täältä Tukikohasta Joulukalenterin ykkösluukulta tähän.

Sininen ja lumi ovat valttia...

2011-12-01T08:13:00.001+02:00

Tai oikeammin sanottuna OLIVAT. Alkuviikosta Naruskalla oli mitä hienoimmat postikorttikelit, kuten lumimaisemia osuvasti voitaneen kutsua. Kun olisi lunta puissa, maassa ja vielä vaikka ilmassakin, niin se tekisi talvitunnelman. Mutta säiden jumalat eivät ole kovin armollisia.

Muutamassa tunnissa toissapäiväinen -15 asteen pakkanen kellahti nurin ja tilalle tarjoiltiin pari astetta plussaa. Siihen sivuun kun tärhäytetään puuskittaista etelätuulta vuorokauden verran, niin sitten voikin valokuvaamisen tilapäisesti ainakin maisemakuvien toivossa lopetella. Onneksi meidän talon kuvatykki Mummu oli alkuviikosta muutamana päivänä kotosalla sen verran, että hän jouti kameraa ulkoiluttamaan.

Sininen valo aamuisin ja illanhämärissä on sitä, missä useimman silmä lepää. Uudessa lumessa olisi luonnossa liikkuvalle paljon mukavaa havainnoitavaa, kuten maanantain maissa tuossa kotirannassa Kuutsikönkäässä, missä saukko oli liikuskellut rantajäätiköllä.

Kuvamateriaali kertokoon loput. Sääkameran kuvasta voi itse kukanenkin käydä vilkaisemassa, miltä maisema näyttää sitten, kun helleaalto ja vinkka pyyhkivät kairan yli.

Tukohasta Joulukalenterin etsimisiin tähän.

Kaivovesituloksia luetaan huuli pyöreenä...

2011-11-29T19:23:00.002+02:00

Nysse tuli, niinko mansessa. Se Kallelan kaivovesinäytetulos. Ei siellä kaivossa ole mitään kuollutta elukkaa, eli sinne ei ole pudonnut myyrää tai isompaa tai pienempää eloperäistä elikkoa. Kaikki arvot on ihan normaalilla tasolla, eli tulokset on samanlaiset kuin ne on aina olleet, kun vesinäytteitä säännöllisesti on tutkittu.

Se mangaaniarvo jos olis ollu korkeella, niin sitten olisi jäljet saattaneet johtaa sylttytehtaalle metsäautotieojituksille, mutta kun sekin arvo on 3,5 ja enimmäispitoisuudeksi annetaan lausunnossa täydet 100. Tuo mitattu arvo on siis alle kaikkien torihintojen.

Rautapitoisuus on mangaaniarvoon verrattuna hiukka korkealla, kun se on 140, mutta sen enimmäispitoisuus onkin 400. Mittayksiköistä Ukka ei ymmärrä mitään, mutta rautapitoisuutta ilmeisesti ei mitata kankina.

Ainoat arvot, jotka Ukka osaa lausunnosta jollain lailla tulkita, ovat nitriitti ja nitraatti. Ensin mainittu on näytteessä alle 0,020. Sen on oltava alle 0,5. Eli on alle reippaanlaisesti. Nitraatti on mitattu 0,050. Enimmäisnitraattipitoisuus on 50. Näistä luvuista on pääteltävissä, että kaivossa on makea vesi, eli ei suolavesi.

Kuivaa tekstiä noin märästä asiasta on tuo lausunto. Ukka liittää sen pakolliseen omavalvontasuunnitelmakansioon, joka Raamatun jälkeen on tärkein kirjallinen tuote tällä kartanolla. Jos joku haluaa näytetulokset luettavakseen, niin tervetuloa työntämään pää omavalvontakansion kansien väliin.

Viime viikolla Kallelassa oli toistaiseksi viimeisin vuokralainen. Hänellä ei Kallelan vedenlaadun suhteen ollut huomautettavaa, mutta hän ei sitä käyttänytkään muutoin kuin reippaasti saunavetenä ja muussa peseytymisessä. Juomavesi toimitettiin Kallelaan varotoimenpiteenä Retkeilymajalta, johon vesi tulee niin puhtaana ja raikkaana tuolta Moilasenharjusta, kuin vain napoputkea pitkin tulla voi.

Tilannetta Kallelan porakaivolla tarkkaillaan ja asiaa edelleen tutkitaan. Annetaanpa sen veden hiukka aikaa siellä kaivossa omalla virtaamallaan vaihtua ja käydään sitä välillä maistelemassa. Jos tästä jutusta selvitään pelkällä säikähdyksellä, niin kovin paljon parempaa lahjaa ei Joulupukinkonttiin voi toivoa.

Joulupukkiinuskomisiin tukikohasta tähän.

P.S. Edellä olevaan viitaten voimme Mummun kanssa antaa ilmaisen vihjeen siitä, että Kalellan varauskalenterissa on vapaana vielä koko Joulunaika. Siellä jos missä voi viettää rauhallisen ja ikimuistoisen joulun hiljaisuudessa puhtaiden hankien ympäröimänä, jos sitä joku kaipaa.

Tyhjän saa pyytämättäkin.

2011-11-27T14:42:00.000+02:00

Myyränmetsästysrintamalla menee sekä hyvin että huonosti. Tänä aamuna tuli ensimmäinen kokureissu, jolta ei saalista saatu siis. Myyrät eivät joko liiku, tai sitten ne eivät käy pyydykseen. Tai oikeasti parhaassa tapauksessa ne on paikallisesti tapettu sukupuuttoon. Rapinoitakaan ei ole kuulunut, joten uni on sisältänyt vähempi noita haitallisia katkoksia.

Kuusi kipaletta niitä myyriä meni manan majoille kolmena peräkkäisenä päivänä. Nyt Ukka ymmärtää, miten ne pitivät siellä makuuhuoneen katolla niin helevetinmoista tanssia. Nehän työskentelivät tietenkin pareittain ja kolmessa vuorossa, kuten talon isäntä aikanaan. Sillai sitä jaksaa.

Myyrämatilaisten ei kannata tuudittautua semmoiseen vääräuskoon, että ne voisivat tehdä vintille uuden rynnäkön, kun Ukan valppaus muka vähenee. Ei veikkosella. Niin hyviksi Ukka totesi nämä muoviset uuden ajan loukut, että niitä pitää ostaa vielä pikku satsi lisää ja miinoittaa koko laajan vintin alue. Mummun kesällisessä vesiämpäripihapyynnissä nimittäin ilmeni, että matilaisilla on keskinäinen tarkahko reviirijako asuinalueissaan. Pyydyksiä kun virittelee eri paikkoihin, niin taas saattaa saaliista tulla. Sitä kokeillaan. On meinaan melekeen puoli hehtaaria tuota vinttiä, joten miinoitetaan myös länsisiipi.

Kallelan myyräpyydyksen piirrustukset ovat myöskin valmiit. Pitkän kokumatkan vuoksi Ukka laittaa sinne semmoiset sisäpyydykset, että alta pois. Sepä ei ole ihan helppoa samalla kertaa olla tappaja ja luonnonsuojelija, mutta eiköhän se onnistu. Se kärppähän pitää säästää tässä sodassa. Taas kannatti yövalvominen aamuyön tunteina. Piirrustukset piirtyivät Ukan näkymättömälle läppitaululle kuin jääkiekkoaitiossa ikään. Se tietää myyräjoukkueelle tappiota. Läppitaulua ei voi valokuvata, kun ei vielä ole korvasta sisään työnnettävää kameraa. Tai jossain tietenkin on, muttei vielä Tukikohassa.

Tukikohasta kahvinkeittämisiin ekan adventtipyhäpäivän ratoksi tähän.

Ukka lumitöissä???

2011-11-27T11:21:00.000+02:00

Menivät vähän hänekseen hyvät myrskyvalmistelijaiset täällä Naruskalla. Toissapäivänä evakuoitiin meilläkin suunnilleen kaikki irtain pihamaalta sisätiloihin ja valmistauduttiin hemmetilliseen myrskyyn. Lähimmät omaiset esihyvästeltiin ja kaikki näytti ihan maailmanlopun meiningiltä. Lähöt olivat kyllä sellaiset, että oikeasti olisi luullut, että nyt peltikaton kiinnitykset kokeillaan oikein kunnolla. Mutta vielä mitä.

Eilinen myrskypäiväksi ennustettu oli täällä Naruskalla kuin lehmän maito. Ei tuullut juuri lainkaan, eikä ollut mitään tuskaa mistään päin. Ainoa hieman poikkeuksellinen ilmiö tähän rämpsysyksyyn oli se, että lunta sateli eilisen päivän ja illan aikana ihan tyydyttävät määrät. Ukan vesimittarihan muuttaa tuolla savupiipun ilmahormissa kaiken taivaalta tulevan sateen millimetreiksi. Sillä ei ole väliä, sataako lunta vai vettä, kaikki muutetaan vedeksi. Mittariin kertyi koko "myrskyn" aikana tätä herkkua rapiat kymmenen milliä. Milli siellä vesimittarissa tarkoittaa maassa noin keskimäärin senttimetriä lunta. Ja kymmenen senttiä lunta tarkoittaa tietenkin lumien siirtelyä paikasta toiseen, eli kodikkaammin lumitöitä.

Hohhoijjaa noita Ukan lumitöitä. Hiki tulee ja rupee pyörryttämään heti, kun aletaan työstä puhumaan. Lumityöt Ukka on hieman organisoinut tällä puolen hehtaarin pihamaalla. Jos joku luulee, että niitä lumitöitä täällä tehdään lumikolalla, niin voipi unohtaa koko jutun. Ukan lumityöt tapahtuvat niin, että Sipolan Jarkkopoika tulee pihalle traktorilinkoyhdistelmällään. Ukka seurailee linkousta tarkasti katseellaan ja, kun pihaan on syntynyt Bronconmentävä aurattu alue, niin pirssi siirretään sinne. Pois edestä, tietty, että yhtään neliösenttiä ei jää linkoamatta.

Ukan työvaihe tässä järjestelyssä kestää keskimäärin minuutin. Nyt meni poikkeuksellisesti kaksi minuuttia, kun voivottelin hieman Jarkkopojalle, kun linkomiestä ei vielä ole tarvinnut tälle syksylle vaivata. Lumi tuo toiselle työtä ja vähälumisuus vuorostaan toiselle säästöjä. Näinhän se peli kentällä etenee kaikessa.

Lumi oli lingollekin raskasta ja tiivistä. Suoranaisia horkkakohtauksia tulee Ukalle pelkästä siitä ajatuksesta, että näitä kinoksia joutuisi jollain käsipelillä siirtelemään. Ehei, senkin ajan Ukka touhuaa jotain kevyempää, eikä se ole sopivaakaan mennä syömään linkomiehen leipää.

Eilen ulkoilutin uutta Mirriä sen verran, että vilautin sitä Rihlalle. Sen verran pihalla oli lunta taustaksi, että musta Mirri juuri ja juuri erottuu valkoista vasten, vaikka se pienoinen onkin. Vain toista metriä korkea. Ja komia. Ja äkänen, mutta se kesytetään.

Tukikohasta lumenluomisiin ja kissankesyttäjäisiin tähän.

Täplä rilluttelee.

2011-11-26T22:03:00.000+02:00

Kaikki me joskus ollaan viihteellä. Tänään piti kuitenkin höristellä korviaan, kun Mirriä maalatessani olin kuulevinani, että Tukikohdan käytävällä puhuttiin Täplän olevan vauhdissa. Paikkansa se piti. Täplä oli ottanut liftin muutamalta poromieheltä, joka käväisi kartanollamme kysymässä, otetaanko poika kotiin. Vastaus oli jyrkkä ei ehkä, vaan EI. Poromies selitti, että Täplä on ihan kohtalaisessa kunnossa, mutta silti vastauksemme oli EI.

Niinpä Täplä jatkoi poromiehen pirssissä matkaa eteenpäin. Tulkoon kotiin sitten, kun on rillutellut tarpeeksi. Poromiestaksimiehellä oli niin kiiru lastinsa kanssa eteenpäin, ettei Täplästä ehditty edes napata tuoretta evidenssikuvaa. Siksipä esillä nyt on viime kevättalven kuva muistutukseksi siitä, että Tukikohdan kalustoon kuuluu poro. Ja se on toistaiseksi selvinnyt keväällä alkaneen kesälomansa ja syysloman elävien kirjoissa, vaikka Naruskan kairassa on petoja niin, ettei välillä marjamiehet sekaan sovi.

Härkäporomme kilistelee kelloaan kotoa poissa vielä siihen asti, kun se haluaa siirtyä rehuruokintaan. Kotiutuminen tapahtunee tammikuulla, jos tämä Naruskan rämpsysyksy tästä jolloinkin talveksi vielä muuttuu. Loma tekee meille itse kenellekin ihan harossia.

Ja tämä tarina on tosi.

Tukikohasta lumisadetunnelmista melkein porottomana tällä kertaa tähän.

Ukka ja Mummu MYRSKYNSILMÄSSÄ...

2011-11-25T23:06:00.000+02:00

Nepä nuo säätieteilijät laskeskelevat, että Tukikohdan yli pyyhkii se Norjasta tuleva matalapaineen keskus ensi yön ja huomisen päivän aikana niin, että täällä ollaan ihan mustan aukon reunalla. Ukan sääaseman mittaristot ovat pinganneet koko päivän niin heleskutisti, että jotain poikkeuksellista on tapahtumassa.

Tukikohta on täydessä hälytysvalmiudessa. Ukan hälytyskansio on käyty läpi kohta kohdalta. Iivana osoitti taas paineensietokyvyssään noin nollaa. Hän hermostui sääaseman varoitussignaaleihin niin, että hurautti laakerivikaisella Lada Chevroletillaan Rozan kainaloon turvaan.

Tässä ovat tämän päivän sääkäppyrät näkösälle kaikille niistä kiinostuneille. Jos täällä ei huomenna illalla ole enää kiveä kiven päällä, niin olitte kaikki lukijani ihan positiivinen kokemus.

Jaahas, jaahas. Vielä pitää lukea viimeiset hätäkansio-ohjeet. No, kohta 99 on, että alushousujen kumminauha on kiristettävä, etteivät raappahousut riistäydy tuuleen. Täytyy vetää tuplakiristys nyt, kun Ukka on niin laihtunu.

Tukikohasta hyvää yötä ja täältä tähän. Pidelkää kiinni!

Ennen oli ennen, nyt on nyt.

2011-11-25T15:05:00.000+02:00

Alakaakohan sitä tulemaan vanhaksi. Ei meinaa millään riittää unta koko pimeälle ajalle. Normaalistihan immeiset pitelee päätä tyynyssä, kun valot sammuu ja pimenee. Tai ainakin useimmat nukkuu. Tai oli sitä entisessä nuoruuvesa iltasin joskus jotain muutakin tekemistä kuin nukkumista, jos yhtään sinne päinkään muistan. Nykyisin se on enimmäkseen niin päin, että iltasin sitä istuskelee sänkysä laijalla ja miettii, että jothain sitä pitäs teherä, mutta kun ei muista, mitä. Siitä sitä sitten kellahtaa kyljelleen. Ja jos on tuohon Mummuun uskominen, niin uneen vaipumisessa Ukka on kuulemma mestari. Yleensä vastaankin noihin mussutuksiin, että touhuan hereillä tapahtuvat asiat hereillä ollessa, enkä sitten piehtaroi uneen vaipumista tyhyjää sängyssä.

Merkittävimmät tapahtumat makuuhuoneen puolella nykyisin tapahtuvat huoneen katossa. Siellä on semmoinen myyrämatilaisten yöjuoksurata, josta olen tainnut jossain postissa mainita aikaisemminkin. Nyt se ralli on äitynyt muutamana yönä sellaiseksi, että Ukan silimät ei meinaa kattoon katellessa mukana pysyä, että missä kohtaa siellä milloinkin kipitellään. Vaikka molemmilla kattoo kattoon. Kait sitä yöllä on silimiään pyörittäny silloin, kun silimämulukerot aamulla on niinko ristissä. Se on rasittavaa yöelämää semmonen. Eihän sitä uutena ollessa ollu moksiskaan, jos yön valveilla kutvotti. Nyt se haittaa. Kaikki semmoset ihmeelliset rapinat valvottavat, kun on tuo kuulo vielä tallessa.

Vintillä on nyt malli muuttunut. Ostin kaksi kappaletta semmoisia muovirakenteisia myyränloukkuja. Ostin kyllä samalla kertaa reserviin kaksi semmoista perinteistä peltistä, jos muovivermeet eivät toimisi. Metallia niissä muovisissa on vain se tapposanka. Sekin on rakennettu peltiloukkua nerokkaammin niin, että virittäessä tämä muovinen ei juurikaan pysty kyntysille laukeamaan.

Suklaasta myyrät tykkää. Kukapa nyt makiasta ei tykkäisi. Iivana hiukkasen ihmetteli, kun myyräsyötiksi ei laiteta juustoa. Minä sille vaan totesin, että olet liikaa kattonu piirrettyjä elokuvia. Nykymyyrät kiertää juustot kaukaa ja vaatimustaso ravinnon suhteen on noussut. Ne kelpuuttavat viimeiseksi ateriakseen vain Fazerin sitä kuuluisaa sinistä sukulaatia. Venäjällä ne tietty laahaavat tässäkin asiassa puolisen vuosisataa meidän myyriä perässä...

Tuplalataus on tuplaöinä toistaiseksi tuottanut tuplatuloksen. Ei niitä muovileluja muuten olisi kahta tarvinnut kokeeksi ostaa, mutta kun ne oli pakattu kahden kappaleen myyntiyksiköksi, niin yhdellä kaupalla joutui ostamaan kaksi loukkua. Molemmilla kahdella kokukerralla kummassakin loukussa on ollut myyrämatilaiset henki pois. Suklaat on ilmeisesti jääneet syömäti, vaikka niitä ei loukuissa paikallaan myyrävainajien kanssa ollutkaan. Totta siinä sukulaatit lentävät taivaantuuliin samalla, kun giljotiini räpsähtää. No, suklaa ei lopu. Ja jos loppuu, niin haetaan kaupasta lissää. Syöttiainetta kuluu parisen grammaa myyrävainajata kohti, joten kilolla selevittää aika tokan turkismuokkaamohäiriköitä.

Laitan tähän kuvan sillä varoituksella, että herkimpiä blogilukijoita kuolleen myyrämatilaisen näkeminen saattaa järkyttää. Lähinnä kuvasta voi tutkiskella sitä, että myyräongelmissa tätä mallia olevaa pyydystä voi ainakin lyhyen kokeilujakson jälkeen suositella, vaikka myyräloukut eivät toistaiseksi tämän talonväen myyntiartikkeleihin kuulukaan. Oikeaa kissaa ei tähän talouteen voida allergiasyistä koskaan hankkia ainakaan niin kauan, kun Mummu taloa emännöi. Ja nuo vanerikissat ei paljoa taida myyristä ymmärtää.

Myyränpyydyskokureisuilla joutuu kiipeilemään tikapuita pitkin melekeen taivaaseen tuonne talon katonharjalle. Sieltä kattoluukun kautta kun kiipeää yläpohjan päälle, niin onkin jo myyränpyyntipaikoilla. Eikä sieltä ole kuulunut alakertaan muokkaamon puolelle edes laukeamisäännähdyksiä, saatikka viimeisiä toivomuksia. Eipä isommasti ole kuulunut pyyntipaikan alapuoleltakaan.

Loukuttamisiin muullakin kuin leuoilla tukikohasta tähän.

2011-11-24T16:35:00.001+02:00

Tätä linkkiä klikkaamalla pääset Ukan valokuva-albumiin katsomaan kuvia Naruskalta. Sääkamerakuvien lisäksi löydät albumisivustolta mahdollisesti myös muuta kuvamateriaalia.

Linkkiin lisättiin tänään eilisen ensijulkaisemisen jälkeen muutama kymmenen webkameran valokuvaa, jotka Mummu kaivoi jostain lankakeräkopastaan, vai mistä lie.

http://tukikohtawebcam.kuvat.fi/kuvat/Naruskan+Ukan+s%E4%E4kamerakuvat/

Sarja sääkamerakuvia.

2011-11-23T21:55:00.000+02:00

Ukalla rallattaa noita sääkameroita tuplana tämän Tukikohdan katolla. Toinen kuvailee etelän suuntaan Kuukkumaharjuun ja toinen pohjoiseen Karhutunturiin. Kumpikin pyörittää videokuvaa, josta viiden minuutin välein napsahtaa pysäytyskuva valokuvaksi.

Niitä napsittuja kuvia ei tallenneta kuin harvakseltaan järjestelmään silloin, kun maisemakuva näyttää poikkeuksellisen mukavalta tai muuten vaan erikoiselta. Paljon jää näkemättä ja tallentamatta, kun kuvaa syntyy 24/7 tahtiin nyt jo kolmen vuoden ajan.

Tästä linkistä pääsee livahtamaan semmoiselle kuvasivustolle, mihin Ukka keräsi tänään muutaman otoksen vuosien varrelta. Nämä kuvat taitavat kaikki olla uudemman Vivotek -merkkisen kameran näpsimiä luontokuvia. Saattaa niitä jostain löytyä lisääkin arkistojen kätköistä, mutta aloitetaan nyt näillä:

http://tukikohtawebcam.kuvat.fi/kuvat/Naruskan+Ukan+s%E4%E4kamerakuvat/ .

Tukikohasta kuvaamisiin yötäpäivää tähän.

Kissantappaja katumapäällä...

2011-11-22T22:07:00.000+02:00

Ei Ukka paha ole, vaikka Ukka ruma on. Ukka myöntää, että lyhyehkön elämän aikana on muutamakin kissa päässyt yhdestä omistamistaan seitsemästä hengestä Ukan avustamana. Eikä niitä kissanhenkiä niiden operaatioiden jälkeen ihan varmasti kaikille ole enää kuutta jäljelle jäänyt. Kissanvihaajaksi en tunnustaudu, mutta oikeasti niitä on tullut kohdalle lopetettavaksi mikä missäkin. Lähinnä sellaisia katteja, joita varsinaisesti ja varmasti kukaan ei ole jäänyt kaipailemaan. Ei kissan omistaja, eikä Ukka. Tai ainakaan toivottavasti ei yhdenkään kissan omistaja.

Tänään kuitenkin oli päinvastainen päivä. Tänään Ukka osallistui Mirrin synnytykseen. Ei sellaisen ihan oikean karvamirrin synnytykseen, vaan semmoisen koristekillin. Tai kollin, miten vain. Tai sitten tästä syntyi semmoinen neutraali. Päättäköön kukin vaikka itse sitten, kun Mirri on valmis.

Tästä Naruskan Mirristä tulee iso. Yhtään NÄIN isoa mirriä Ukka ei koskaan ole päästänyt päiviltä. Tämä Mirri ei naukaise, eikä aiheuta allergioita. Se ei myöskään tarvitse hiekkalaatikkoa, eikä sitä tarvitse ainakaan enempää leikata. Tänään Mirriä hieman ensin muotoiltiin ja sitten sitä leikattiin. Tai sahattiin. Ja hiottiin. Siitä tuli ei pienoismalli, vaan isoismalli semmoisesta Mirristä, joita Ukka menee sinne Jyväskylään mirrimyymälään myymään, kun tuli luvattua.

Tässä Mummu sitä Naruskan Mirriä piirtää. Se piirtäminen pienestä Mirristä isoksi Mirriksi olisi saattanu jäähä Ukalta tekemäti. Mummulta se syntyi tosta vaan. Oli kuulemma kaavanisonnushomma, jota hälle on opetettu koulussa kolomekymmentä vuotta sitten.

Tässä Ukka leikkaa Mirriä. Hanslankarina on Iivana Nyhtänköljä, väärti Kiestingistä. Sähkömies, johon sähkö ei pysty. Ja uskokaa tai äläkää, niin leikkuupöytäkin on vielä yhtenä kappaleena...

Leikkauksen jälkeen Mirri hiottiin ja sille leikattiin vielä erikseen pää. Ei siis niin, että Mirriltä olisi leikattu pää, vaan sille leikattiin ikioma kissanpää. Jotta kissanpää pysyisi Mirrissä kiinni kaikki Jyväskylämatkan rytinät, niin se liimattiin vanhanajan Erikeeperillä.

Huomenna Ukka maalaa Mirrin. Musta Mirri on Onnenmirri. Mirristä tulee maailmankaikkeuden ensimmäinen mattamusta Naruskan Mirri. Ensin aamulla tietenkin tarkistetaan, että pää pysyy kiinni. Ja pysyy, jos vanhat merkit paikkansa pitää.

Tukikohasta Mirrinsynnyttämisiin tällä kertaa tähän...

Puukkomestarin hyppysenjälkiä

2011-11-21T21:17:00.001+02:00

Harvoin osuu miehen nimi niin hyvin kohdilleen kuin puukontekijässä, jonka nimi on Vasara. Vasaran puukot täällä Naruskalla ovat tulleet käsitteeksi. Vasaran puukkoa on hankala omistaa, koska niillä on taipumus tulla viedyksi käsistä suunnilleen väkisin. Ukkakin on joutunut useita kertoja kieltäytymään vaikka minkälaisista tarjouksista, joita Vasaran tekemästä puukosta on kulkijain suista kuultu.

Viime viikolla sain käsiini yhden Vasaran tekemän puukon. Se tapahtui poikkeuksellisesti niin päin, että valmiiseen tuppeen Vasara takoi komian keklun. Yleensä kuulemma on niin päin, että ensin syntyy puukko, jolle sitten tehdään tuppi. Tämä tuppi, johon tällä kertaa päinvastaisessa järjestyksessä syntyi puukko, on myös Vasaran kädenjälkiä. Tupen aikaisempi omistaja halusi puukolleen Vasaran vakiomallin tupen, mutta Ukkapa ei jäänyt toimettomaksi pelkän tyhjän tupen kanssa, vaan toimitin sen Vasaran puukkotehtaalle. Tuppi sai näin arvoisensa uuden puukon.

Yhdistelmän sai sopivasti joulun alla pukinkonttiinsa muuan savolainen kalamies. Hän tilasi puukon itselleen jo kesällä, mutta saanto varmistui vasta nyt. Kuvilla Ukka härnäsi häntä ensin, mutta pakko oli lähettää keklu tuppineen pikapostissa menemään, ettei savolaisukon tarvinnut sitä poltteessan täältä asti lähteä hakemaan.

Jos tässä elonpäiviä itte kelläkin piisaa, niin vielä raijaan Vasaran tälle kartanolle puukkojaan takomaan. On se sen verran lystiä katsella, kun rauta ja puu taipuvat miehen känsäisissä käsissä. Valmiin Vasaran puukon kanssa kun kalareissuilla kairoja kulkee, niin ensimmäisen jokimutkan takaa ei tarvii pelätä samanlaista vastaan tulevaksi.

Näistä kahdesta Vasarapuukosta Ukan puukko on ylempi. Se ei ole mikään pikkupuukko vakiopuukkoon verrattuna, mutta näyttää tämän viimeisimmän rinnalla lähinnä pikkulinkkarilelulta.

Tässä alemmassa kuvassa uutukainen on turvallisesti telakoitu tuppeensa, jonka lukitusmekanismi jää noin joka toiselta puukontutkijalta avaamatta...Vasara on puukkotarinoinnissaan vaatimatonta sorttia. Kerran hän Ukalle totesi harvasanaiseen tyyliinsä, että puukonteosta hän ei ymmärrä mitään, mutta tuppien kanssa on tullu tupeloitua sen verran, että siitä hommasta hän jottain tietää. Pakko oli Ukan oikaista, että taijat äijä molemmista hommista jottain tietää...

Tukikohasta keklunterottajaisiin tähän.

Linnuille evästä tiskiin pakkasella!

2011-11-20T15:38:00.003+02:00

Pakkasta paukuttelee. Parinkymmenen asteen tienoilla on pidellyt harjoituspakkasta. Se tekee hyvää jäänmuodostukselle tuossa joella ja erityisesti järvillä, että pilkkimiesten olosuhteet muuttuvat turvallisemmiksi. Jäätä kertyy tämmöisellä pakkasella useampia senttejä vuorokaudessa nyt, kun lunta ei viittä senttiä enempää ole.

Me ihmiset pärjäillään kesää talvea kelistä riippumatta, mutta linnuilla on asia hieman eri. Tukikohdassa on perinteisesti ollut pieni lintupopulaatio, jonka ruokinta on ollut Mummun ja Ukan mieluinen harrastus. Ruokintapaikka on sijoitettu keittiön ikkunan ulkopuolelle niin, että siinä lintuja on hyvä tarkkailla. Ja itse kun on järjestänyt syöntipuolta honkapöydälle, niin samalla tulee tarkistettua livenä, että myös linnuilla on murkinaa. Linnut ovat tällä perällä sitä sorttia, että ne häippäisevät runsaampaan pöytään naapuriin heti, jos niille ei evästä säännöllisesti toimiteta.

Sattui täältä sisätiloista löytymään jyväskyläläisen Kivi-Jussin valmistama punaiseksi maalattu linnunpönttö, joka on ollut toistaiseksi sisäkoristeena. Liekkö niin, ettei sitä ole raaskittu viedä tuulten ja sateen pieksettäväksi ulos, tiedä häntä. Ulkokäyttöön Jussi sen tietenkin alunpitäen verstaallaan on suunnitellut ja väkertänyt, joten sinne se nyt siirrettiin.

Pöntölle tehtiin muutama lisätyövaihe ja sen alle valjastettiin vanhan kansakoulukaapin vanerilaatikko, jonka Mummu ansiokkaasti maalasi pyhäpäivän ratoksi valkoisella ikkunamaalilla. Pöntön ja laatikon väliin Ukka sahaili neljä kipaletta senttisiä leppäkiekkoja perustukseksi. Suunnitelmissa on, että pöntön voi sen lentoaukon kautta ladata täyteen linnunsiemeniä, jotka sitten automaattisesti purkautuvat syönnöslootaan, kun tipit niitä sieltä napsivat.

Kaikki vanhat linnunsyöttövermeet purettiin ruokintapaikalta pois, kun uusi lintulauta valmistui. Tai eihän tätä enää voi miksikään laudaksi kutsua, koska sehän lähinnä muistuttaa Mummun punaista mökkiä. Nyt se siis on Tukikohdan Lintumökki, jonka kaikki vakivieraat lintulajimme ottivat heti omakseen, kun uutukainen mökki seinään valmiina täräytettiin.

Tavallisimmat vierailijat ruokintapaikallamme ovat talitiainen, hömötiainen, lapintiainen, närhi, kuukkeli ja käpytikka. Kaikki muutkin toivotetaan tervetulleiksi. Oravakin kiusaa silloin tällöin Rihlaa toisella puolella taloa, joten sekin varmaan löytää vielä Tukikohdan takapihalla sijaitsevalle eväspaikalle.

Tukikohasta lintutillittämisiin tällä kertaa tähän.

Kaatopaikan takaa aurinko nousee...

2011-11-19T21:21:00.000+02:00

Työmatkalaisilla on pitkästyttäviä työmatkoja, kun joutuu ajamaan suuntaansa sata kilometriä. Niin Mummullakin tänä aamuna, kun hän polkaisi Naruskalta Etelä-Sallaan Hautajärvelle nypläyspiiriä pitelemään. Vai mitä lie mummelit siellä oppia saaneet, tiedä häntä. Näinä aikoinahan täytellään pukinkontteja mitä erilaisimmilla käsityötuotteilla.

Kotalan onneksi entisen kaatopaikan kohdalla ajoissa työmatkalle irronnut Mummu jouti sen verran hiljentämään. että ehti näppäämään kuvan Vanhasta Sallasta. Sieltähän se aurinko kiipeää Sallatuntureiden takaa idästä. Näinä marraskuun kaamosta lähentyvinä päivinä aurinko ei niin kovin korkealle nouse korkeimmillaankaan, mutta käväisee toki vielä näkösällä, kun selkeä päivä kohdalle sattuu. Ja tänään pitkästä aikaa sattui.

Kannatti siinä hetkiseksi vetäistä liinat kiinni ja näpätä otos noista jylhistä tuntureista, jotka komistavat nykyään itänaapuria. Näitä möykkyjähän muutamat nytkin pressavaaliehdokkaina olevat tyypit ovat oikein lehtien palstoilla mainostaneet vuokrattavan suomipojille laskettelurinteiksi. Vuan eipä ole politrukkien puheisiin luottamista, koskapa Sallatuntureiden rinteillä ei liiemmin laskettelijoita ole näkynyt sitten ennen sotia pidettyjen pujottelun SM-kisojen jälkeen. Möykkyjä on milloin ostettu, milloin vuokrattu kymmeniksi vuosiksi ja milloin mitäkin onkaan keksinyt niille muka hyötykäyttöä. On sinne yksien huhujen mukaan oltu rakentamassa venäläiselle eliitille omaa omituista luksuslaskettelukeskusta, mutta puheiden tasolle ovat jääneet.

Ja toivottavasti jäävätkin. Ovat meinaan sen verran luonnontilaisessa kunnossa ja jylhimmistä jylhimmät, ettei niiden rinteitä välttämättä tarvitsekaan keinovaloilla valaista ja juppihissejä sinne pykätä. Möykkyjä on täällä lähialueella valjastettu näihin tarpeisiin jo nokko. Sanoo Ukka.

Tukikohasta tunturin tältä puolelta tähän.

Kaamoksen kuurankukkia

2011-11-19T09:01:00.000+02:00

Pikkuhiljaa aletaan täällä Naruskalla päästä kaamoksen tuntuun. Lumettomuuskaan ei meitä ahdista, mutta jos valita saa lumettomuuden ja lumen välillä, niin toki lumen tulolla on etunsa. Pimeys saa sinisemmän sävyn. Sillä on rauhoittava vaikutus. Tämäkin on tietenkin persoonakohtaista, miten mikin ihmiseen vaikuttaa.

Kemijärveläiset saavat ensilumesta hepulikohtauksia. Lapin Radiossa haastateltiin ihan vakavissaan muutamaakin vanhahkolta kulostavaa miestä menneellä viikolla, kun Kemijärvelle oli tullut muutama sentti yön aikana lunta. Tämä haastateltava oli aamulla meinannut persiilleen lentää ulko-oven avattuaan. Sitten asiasta tehtiin valtakunnanuutisia myöten juttu, miten ukon päivä oli mennyt piloille, kun oli tullut lunta. Ukon iästä äänen perusteella olisi voinut päätellä äijän nähneen syksyjä reippaat puoli vuosisataa. No, kaikki eivät elämässään totu kaikkeen, vaikka eläisivät tuhat vuotta. Eivät normaaleihinkaan luonnonilmiöihin, joihin Ukan mielestä lumi kuuluu syksyllä, kuten aikojen alusta kuulunut on. Pitää lähteä Napapiirin eteläpuolelle pysyvästi, jos täällä sekoaa talvesta ja lumesta. Sinne vaan bambumajalle, siellä aina ystävä ja lumeton tila. Toivottavasti rauhoittavat eivät Kemijärven apteekista lopu, kun siellä niin ahdistaa...

Täällä Naruskallakin voidaan toki lumesta mennä pyörryksiin, mutta lähinnä se voisi tapahtua siksi, kun luonto muuttuu niin äärettömän kauniiksi. Kauneuskin tietenkin on katsojan silmässä. Jokuhan pitää kaikkea elämässä pahana ja rumana ja vastenmielisenä. Meitähän on joka junaan, ja asemillekin jää.

Sanokaa mitä sanotte, mutta Naruskajoki voisi pöllömmältäkin näyttää, mitä se eilen Mummun kameran vääristämättömissä kuvissa näytti. Tänään se taas näyttää hieman eriltä, mitä eilen. Mutta niinhän se elämä muutenkin näyttää hieman eriltä, kun aika vierii eteenpäin.

Kaamosrauhoittumisiin Tukikohasta tähän.

Naruskan Ukan Uuniruukku

2011-11-18T17:45:00.000+02:00

Ja että Ukan ruokaohjeet muka monimutkaisia. Kyllähän ne kirjoitettuna ovat aika pitkiä, mutta sitten valmistusvaiheessa ja hellojen ääressä ei pitkään viivy. Kypsymisajat saattavat olla pitkiä, mutta valmistelut eivät.

Tämä seuraava ohje on nopeimmasta päästä tältä valmistelupuolelta. Kypsymisaika parinsadan asteen uunissa on puolisentoista tuntia. Ruokalajia ei tarvitse maustaa, koska maustaminen on tapahtunut jo juureksen lähtömaassa sen mullassa. Tai hiekassa. Eipä ole tiedossa, liekkö tätä Suomessa yritettykään kasvattaa.

Se on Bataatti. Karppaajan painajainen. Vaarallisempi karppaajalle kuin pottu. Ukka ei ole karppaaja, koska en periaatteesta tee mitään, mitä Paavo kertoo tekevänsä. Siis kolmesta Paavosta yksi. Ukka on kolmessa kuukaudessa pudottanut kymmenen kiloa painosta pois syömällä pottua tai bataattia päivittäin. Sitten vielä voita, voileipämargariinia ja Tuplastikursulaista päivittäin. Ja aamulla helevetillisen lautasellisen neljän viljan puuroa.

Bataatti on hyvä eväs. Maukkaampaa kuin lanttu. Makeampaa kuin puikula.

Uunibataatit valmistetaan niin, että ne laitetaan uunivuokaan ja sitten uuniin. Kuorineen. Sitten ne otetaan pöytään ja syödään pois niin, että vain kuoret jäävät jälkipolville todisteeksi, että bataatit on syöty. Tänään kuusi aikuista söi kuvassa olevan ruukullisen bataatteja.

Valmistelut veivät viisitoista sekunttia.

Tukikohasta masu täynnä lohta, uunipottuja ja bataattia tällä kertaa tähän.

Naruskankävijän Uunimunakas. NAM.

2011-11-17T19:51:00.000+02:00

Ukka yrittää aina tehdä mahdollisimman helppolaittoisia ruokalajeja, joiden valmistamisen oppii kerralla niin, ettei joka kerta tarvitse keittokirjaa vilkuilla. Tässä tulee yksi, joka Ukan huterahataraan päähän tarttui kerralla. Valmistettu sitä on useampaan eri otteseen, eikä epäonnistumista toistaiseksi ole tapahtunut. Eli tässä se tulee. Ja jos se Mummun ja Ukan mielestä on hyvvää, niin kelevatkoon muillekin. Tai makuasioitahan nämä on, mutta ainakin maistaa kannattaa.

Tämä on munakas. Neljän hengen annokseen tarvitaan perusaineiksi desi vettä, puolisen teelusikallista hienoa suolaa, 5 ruokalusikallista vehnäjauhoja, 8 kananmunaa, kuivattua tilliä noin ruokalusikallinen, rouhittua mustapippuria teelusikallinen. Täytteeksi puolikas leipäjuusto, kylmäsavulohta noin 100-150 grammaa, sitruunamajoneesia ja emmentaljuustoraastetta.

Tärhäytä rikotut kananmunat kulhoon, perään vesi, suola, pippuri, vehnäjauho ja tilli. Vispaa kunnolla sekasin. Voitele uunivuoka ruokaöljyllä ja kaada seos vuokaan. Laita se paistumaan 175 asteiseen uuniin vajaaksi vartiksi.

Sillä aikaa, kun uunissa tapahtuu merkittävää munakkaan kohoamista, palastele kylmäsavukala pieniksi paloiksi, kuutioi leipäjuustonpuolikas noin sokeripalan kokoisiksi palasiksi, ja raasta emmentaljuusto, ellei se jo ole valmiina raasteena.

Ota kohonnut paistos uunista. Lado sen pinnalle kalat ja uunijuustonkappaleet. Pursota sitruunamajoneesia ohuena nauhana kalojen ja juustonkappaleiden päälle. Viimeiseksi ripottele sopivaksi katsomasi määrä juustoraastetta pinnalle. Ja eikun eväs uudelleen uuniin parinsataan asteeseen niin pitkäksi aikaa, että juustokuorrutus saa mukavan värin. Se vie noin vartin, mutta tarkkaile evästä.

Nosta paistos vetäytymään vajaaksi viideksi minuutiksi ja nosta se pöytään nautittavaksi. Ja nauti. Jos ei tämä kelpaa, niin erikoisempi homma.

Tätä ohjetta on helppo soveltaa muillekin täytteille. Erinomaisesti siihen sopii esimerkiksi hirvi- tai poronkäristys kalan tilalle. Lihatäytteeseen voi kaveriksi lihalle laittaa suolakurkkuviipaleita ja sokeroitua puolukkahilloa majoneesin tilalle. Siihen käyvät myös karpalot, jotka on sytä survoa ennen uuniin laittamista, etteivät ne siellä poksahtele ja sotke uuniasi.

Tämä ruoka ei juurikaan lisukkeita kaipaa, mutta sen kanssa voi tietenkin lautaselle väriksi laittaa erilaisia raasteita tai salaattia, tomaattia, tuoretta kurkkua ynnä muuta maun mukaan.

Helppo ruoka, helppo muistaa ohje. Kelpaa kylmänä vaikka ruisleivän päälle vielä seuraavana päivänäkin. Ja sitäkin seuraavana. On meinaan täyttävää kamaa, jolla nälkä siirtyy, eikä meinaa.

Varmemmaksi vakuudeksi vielä kuva valmiista munakkaasta, jota Mummu ja Ukka tänään päivälliseksi nauttivat. Nettisivuille Ukka on saattanut tätä ohjetta joskus kirjoittaa, mutta onpahan nyt käsitelty tällaisena versiona täällä blogissakin.

Tukikohasta ruokalepopaikanetsimisiin tähän.

Lumi tuli Naruskalle 16. marraskuuta

2011-11-17T08:25:00.001+02:00

Onhan sitä aikoihin eletty, kun tänne saa odottamalla odottaa lunta. On varmaankin myöhäisin ajankohta meidän kolmenkymmenen vuoden Sallassa asumana aikana. Ihmekös tuo, kun Naruskan kanssa samalla korkeudella sijaitsevassa Sodankylässä lumi tuli myös 16. marraskuuta. Siellä ei näin myöhäistä ajankohtaa ole tilastoitu koko sinä aikana, kun Ilmatieteen laitos on tilastoja pitänyt. Tilastoitu on vaatimattomat 100 vuotta.

Yleensä ihmiset eivät lunta ikävöi. Jos en ihan väärin muista, niin Etelä-Suomihan sai viime talven aikana lunta paljonlaisesti. Lasten lumileikkimahdollisuudet olivat ainoa positiivinen uutinen, mitä muistan kuulleeni. Kaikki muu lumilieveilmiöineen olikin siten miinusta. Ja taas, kun puoli vuotta on kulunut, niin vongutaan lumen perään. Ja taas, kun sitä tulee, niin kohta jo on liikaa, ja saisi jo tulla kesä ja kärpäset. Niin se on tänäkin syksynä. Lapin Radiossa huudetiin monena päivänä lunta. Sitten, kun sitä saatiin, niin huudettiin kurkku suorana lumiauroja ja hiekka-autoja. Linja-autot myöhästyivät tuntitolkulla ja suurin osa autoilijoista oli ongelmissa tien päällä. Onkohan ihmisellä koskaan lumiasiat kunnossa? Tai sääasiat yleensäkään?

Ukka pärjäsi hyvin tänne asti ilman lunta. Ei ole tarvinnut tilata lumilinkomiestä. Lisäksi on ollut lauhaa, joka on tarkoittanut ennätyksellisen pientä halkomenekkiä tuolla lämmityspuolella.

Oli se kuitenkin mukavampi herätä aamulla, kun ulkona oli lumen mukanaan tuomaa pehmoista valkoista valoa. Eilen se sateli kuivana ja kertyihän sitä peräti viitisen senttiä, eli voidaan puhua ensilumesta. Sitähän pitää tilastoihmisille mittariin löytyä sentti, jotta ensilumesta saa edes puhua.

Eilen illalla ensilumi hieman nuoskaantui, kun lauhtui taas plussalle. Ukka ei vielä alkanut valmistamaan LumiUkkaa, mutta pitihän lumipalloja sen verran pyöritellä kätösissä, että honkapöydän päälle saatiin lumilyhty loistelemaan...

Tukikohasta lumisotavalmistelujaisiin tähän.

Onko Tukikohta liitetty Venäjään???

2011-11-15T21:31:00.000+02:00

Ukan sääasema näyttäisi liitetyn Venäjän paikalliseksi säätietojen lähetyspaikaksi. Asia ilmeni tänään FinWX:n foorumisivustolta, jonka kautta sain liittämisestä ensitiedotteen, kuten nykyään liikenteen onnettomuuksista. Onhan tämäkin suuremman luokan onnettomuus, jos rajalinjat tällä tavalla sotketaan.

Tässä on linkki Sääfoorumille:
http://www.finwx.net/forum/index.php/topic,2832.0.html , jonka kautta voi edetä venäläiselle sivustolle tutkiskelemaan, mitä tämä tarkoittaa. Kuvalinkki ohjautuu Amerikan puolelle, vaikka säätiedot ovatkin tästä omalta sääasemaltani.

Alakurtin entinen miliisipäällikkö vaimoineen tulee viikonloppuna tänne yövierailulle. Silloin täytyy aloittaa käännöstehtävät ja yrittää laittaa viestiä venäläiselle sivustolle, jotta saadaan edes oikeat kuvat näkymään oikeissa paikoissa. Toisaalta, eihän se hassumpaa olisi, jos takapihalla olisi tuon näköistä kuin tuolla ison veden takana. Vuan kun ei ole.

Säätiloja mittaillaan täällä toistaiseksi normaalisti. Jos Venäjän sääjärjestelmään saadaan yhdet ajantasaiset säätiedot Ukan asemalta, niin sehän on pelkästään heidän etunsa. Tukikohdan säätilat ovat eilisestä asti siirtyneet lämpötilan osalta miinuspuolelle puolenkymmenen asteen verran. Tuuli on tuplannut hyytävyyslukeman, joten ulkona on talvivaatekelit kertaheitolla.

Pakkaskelien seurauksena Tenniöjoki alkaa vedellä itseään pikkuhiljaa riitteeseen, kuten Mummun tänään napsaisema kuva selkeästi kertoo.

Tukikohasta sääsetvittelemisiin tähän.

Kallelan myyräsotasuunnitelma OSA 2

2011-11-13T22:58:00.001+02:00

Ukka pärjäsi 55 vuotta liittämättä työkaluihinsa sakset. Ei sellaiset sakset, joilla hameväki rätei ja lumpui leikkelee, vaan tosi miehekkään ihka oikeat Peltisakset. Oli niillä lysti leikellä Kallelan seinille niitä myyräpeltejä. Siellä seinillä kiikkuessa tuli taas sata kertaa mieleen, että onkohan kenenkään muun mökissä tämmöistä myyräntorjuntamenetelmää, jonka toimivuudestakaan ei ole höhkäsenpöläyksen vertaa tietoa. Tämähän on niitä Ukka Pelottoman aamuyön sinisiä ajatuksia. No, sinne ne nyt kuiten on naulattu, toimikoot eli ei. Yrittänyttä ei ainakaan laiteta. Voihan ne kääriä uudelleen rullalle, jos elikot alkavat niistä yli hyppelemään.

Tänään Kallelassa näytti naamaansa myös luonnonmukainen myyräpyydys. Sitä ei ollut vaikea erottaa, kuten ei muitakaan talveksi väriään muuttavia eläimiä, jäniksiä ja riekkoja etunenässä. Tämä tänään nähty vieras kuikuili Kallelan liiterin seinänraosta. Mummu tietenkin oli kameransa kanssa taas kärppänä kuin kärppä itse.

Kärppä on tavallisen tehokas myyräpyydys, mutta silläkin on omat haittavaikutuksensa. Se nimittäin ei ole sisäsiisti. Tai ei se tarkkaan ottaen ihan niinkään ole. Kerran takavuosina yksi kärppä oli ilmeisessä kakkimistarkoituksessa mennyt sisävessan Idolle keikkumaan. Siinä ei ole kärppäistuinta, jolloin kärppäläinen ilmeisesti paperia kurkottaessaan oli nyrvähtänyt päälleen vessanpönttöön. Eikä siellä ollut kyntynen pitänyt, vaan elo päättyi harmilliseen vahinkoon. Ukallahan oli hieman parempi tuuri, kun ennen kansakouluikää onnistuin nousemaan paskasta sen jälkeen, kun siellä olin jalat edellä käväissyt suunnilleen kaulaa myöten. Ei sentään ihan huppeluksissa. Kerron tapauksen yksityiskohdat joskus ilmestyvässä omaelämänkerrassani. Jos se ilmestyy.

Kärpän kanssa on nyt suunnitteilla Kallelan myyrien lopullinen kuolinisku. Valkoinen veitikka aiheuttaa hieman päänvaivaa myyrien loukkupyynnissä, koska kärppä ihan varmasti käy nuuskimassa sisätiloissa, kuten se ennenkin on tehnyt. Kerran takavuosinahan yksi kärppä asusteli saunankiukaan tulipesässä. Sieltä se nokisena pelemahti melekeen Ukan silmille, vaikka tarkoituksena oli vain hiukkasen laittaa saunaa lämpiämään.

Tämä tänään näyttäytynyt kärppä ei vielä ollut uuniin asti ehtinyt nuohoamaan. Niin puhtaan valkoinen se väriltään oli, kun kameralle poseerasi.

Myyräteurastajaisiin tukikohasta tällä kertaa tähän.

11.11.11.11.11

2011-11-12T22:15:00.000+02:00

Ukka päätti jo monta viikkoa sitten, että tänä vuonna täräytän Naruskajoesta yli jäätietä pitkin marraskuun 11. päivänä kello 11.11. Tapahtuma olisi helppo muistaa. Jotain merkiitävää pitää tuommoisilla kellonlyömillä tehdä, että voi sitten vanhana miehenä palvelusväelle muistella hampaattomana, että Ukka se sillon nuorna miesnä sillon teki sitä tätä ja tota. Kerranki 11.11.11. kello 11.11 ja niin edelleen...

Otin jo Broncolla vauhtia vanhan Naruskan kaupan kohdalta alamäkeen, kun Mummu hieman epäilevänä alkoi kyselemään, mitä nyt mahtaa olla tekeillä. Ukka siihen, että päätöksissä on pysyttävä.

Takasinhan sitä piti jokitörmältä kääntyä. Hulluhan Ukka on, mutta ei ihan täysi kahjo. Vielä. Muutin suunnitelmat ja päätinkin jäätien ylittämisen tilalle lähteä joulukuussa vähintään kahdeksi viikoksi Jyväskylään johonkin merkittävään kauppakeksukseen myymään kissoja. Sieltä Ukan löytää viimeistään Itsenäisyyspäivän jälkeen. Kauppa se on, joka kannattaa.

Totta joka sana. Todisteeksi tässä kuva Naruskajoesta, joka ei vielä ole jäässä, vaan kesäsulana.

Mustaa ja lumetonta on joka puolella Suomea. Kaikkihan tietävät, että me täällä Naruskalla ollaan samalla korkeudella kuin Lapin läänin Pyssykylä. Siellä säätilastoissa syntyy kait sadan vuoden ennätys, jos ensilumi ei sada maahan ensi viikon tiistaihin mennessä.

Tukikohasta kiskiskurnauskimisiin tällä kertaa tähän.

Mistä tuntee Joulun? No Ukan kylmäsavulohesta tietty...

2011-11-08T20:14:00.001+02:00

Otsikkoa ei kannata uskoa, koska tämä eväs kelpaa ruokapöytään vaikka joka toinen päivä ympäri vuoden.

Sepä on taas niitä aikoja, jolloin alamme valmistelemaan joulupöydän kattamista. Normihuushollissa se kestää ehkä kinkunpaistoineen ja muine härpäkehommineen muutaman päivän, mutta kylmäsavustetun kalan valmistaminen on aloitettava nyt heti. Ja heti se on aloitettava siksi, että Ukan lohta on tilattu juhlapöytiin ulkomaita myöten. Ja kotimaahankin muutamaan paikkaan. Ei kuitenkaan kaupallisessa mielessä, vaan enempikin hyvän mielen tuottamiseksi.

Kylmäsavustetun lohen vamistaminen ei ole mikään valtiosalaisuus. Ukka on käyttänyt tuolla puuvajan kupeessa sijaitsevassa savustuskopperossa muutamaakin vierastamme tutustumassa kylmäsavulaatikkoon välineineen, jotta heille on valjennut, miten kylmäsavu loheen tartutetaan.

Aloitetaan ensin kalan suolaamisesta ja siirrytään sitten savulaatikkoon välineineen. Savustettavaksi ensinnäkin sopii niin norjanlohi kuin kirjolohikin. Suolausohje näiden kalojen fileille on suola- ja sokerimääriltään sama kalakiloa kohden, eli karkeaa merisuolaa 50 grammia kalakiloa kohti ja hienosokeria 20 grammia. Sama suolaussääntö kuin graavikalassakin, ei sen kummempi ohje. Suolaantumisaika on 12-18 tuntia kylmässä.

Sitten siirrytään savustuslaatikkoon. Ukka on saanut nykyisen pöntön Kiuruvedellä asuvalta kaverilta, joka ystävällisesti rakensi Ukalle kopion laatikosta, kun rakensi itselleen samanlaisen. Taisikohan Ukka antaa hänelle vihjeen savustimesta, en nyt jaksa tarkkaan muistaa. Savulaatikon materiaali on kuusipaneelia. Saranoitu luukku on tiivistetty, jotta savu pysyttelee tiiviisti sisällä. Ukan laatikon kokoluokka lähentelee tavallista jääkaappia. Hyllyjä siinä on kuvan mukaisesti neljä kipaletta. Hyllymateriaali on teräsverkkoa.

Laatikon ovessa sisäpuolella on laitoksen sydän. Se on Savusampo -niminen sähköllä toimiva vastus, joka on tehtaalla kiinnitetty tupakkiaskin kokoiseen teräspeltilevyyn. Vastukselle syötetään virtasta muuntajalla, joka kytketään pistotulpalla maadotettuun pistorasiaan. Laitetta saa tilattua valmiina pakettina, kun hakukoneelle naputtelee tuota Savusampo -sanaa. Eikä maksa paljoa. Ja on ikuinen peli, jos ei ensimmäisenä ammattisavustamoa perusta. Siihen taitaa olla järeämpiä laitteita. Savusampo on Ukan laitoksessa kiinnitetty paloturvallisuussyistä peltipöntöstä valmistettuun suojaan, etteivät palaneet hiiltyneet kiekkojätökset putoile palamaan laatikon puupohjalle. Toistaiseksi tulet eivät ole olleet irti, vaan kiekko hehkuu sievästi savua tuottaen, joten vastuksen mitoitus on laskettu pilkulleen oikein.

Ukan pöntön sisäseinässä on tietokoneen osa. Ei siksi, että tässä tietokonetta tarvittaisiin, mutta laitetuuletin tietokoneesta on käyttökelpoinen värkki hoitamaan savun kierrättämisen laatikossa.

Tässä hämyisässä kuvassa näkyy vastuskierukka, jonka päälle asetetaan kuivatusta lepästä sahaamalla irrotettu leppäkiekko, jonka paksuus on luokkaa puolitoista senttiä. Leppä saa paksuudeltaan olla 3-4 senttiä. Sitä kun kesällä kaataa muutaman pikkulepän ja kuorii ne valmiiksi kuivamaan, niin sadalla metrillä leppäkeppiä normaalihuushollissa savustaa noin tuhat vuotta. Kiekkoja nimittäin palaa savustussessiossa noin kiekko tunnissa, joten kalojen savulaatikossa vietämän ajan noin 15-20 tuntia aikana palaa parikymmentä kiekkoa. Mitään rinnetontteja ja elävää tulta ei tässä hommassa tarvita, vaan edellä kerrotut vehkeet ovat riittävät.

Savulaatikon sijoittaminen sopivaan paikkaa on tärkeää sen oikean sisälämpötilan saavuttamiseksi. Tämä lämpötila ei saa nousta yli + 25 asteen, eikä puolestaan saa olla alle +18 astetta. Tuohon haarukkaan kun osuu, niin jovain. Vastuskierukka ei liikoja lämpöjä tuota, koska sen sähköteho on vain 35 W. Siinäpä Ukan kertomana kaikki se, mitä sähkötietoutta omassa pääkuutissa on tallennettuna.

Niin, piti kertomani vielä se, että kalafileet ladotaan hyllyille rinnakkain ja niistä pyyhitään savulaatikkoon laitettaessa pois ylimääräinen suolavesi, jota syntyy graavisuolauksessa.

Nyt, jos joku hätähousu luulee, että kylmäsavukalaa voi alkaa vetelemään naamaansa suoraan savustuslaatikosta edellä kerrottujen operaatioiden jälkeen, on pahasti väärässä. Kalafileiden kuninkaallinen maku tasoittuu lopullisesti kalaan sitten, kun fileet siirretään kylmiölämpötilaan vetäytymään vähintään vuorokaudeksi. Ukka on tämän vaiheen nykyään tehnyt niin, että fileet on vetaistu vakuumikonheella muoviin ilmatiiviisti. Siinä muodossaan kala on kätevä pakastaa vetäytymisvaiheen jälkeen. Yleensä kannattaa savustaa isompi erä kerralla, koska samoilla vaivoilla syntyy kymmenen kiloa valmista tavaraa kuin yksikin kilo. Suolaa ja sokeria menee kymmeneen kiloon hiukka enempi, mitä kiloon, kuten huonommallakin matikkapäällä osaa laskea.

Lopputuote voi näyttää vaikka tämmöiseltä. Siinä valmiiksi savustettu lohifile on viettänyt lihapuoli alaspäin muutaman tunnin tuorepunajuuriraasteen päällä. Punajuuri ei anna paljoa makua kalaan, mutta antaapa mukavan värin, joka tekee hyvän makuisesta ruokalajista taitavasti aseteltuna myös kohtalaisen näköistä. Kuvassa olevat Kylmäsavulohiruusut ovat Mummun käsialaa.

Jolla ei vielä ole kylmäsavustukseen tarvittavaa laitteistoa, niin nyt on aika panna toimeksi. Siihen mennessä, kun posti toimittaa Savusammon, niin näppärä kirvesmies rakentaa savustuslaatikon. Tarkoitukseen voi käyttää myös käytöstä poistettua jääkaappia, joskin Ukka pitää puista laatikkoa parempana siitä syystä, että siihen muutaman käyttökerran jälkeen tarttuu pysyvä savuntuoksu, joka tarttuu aikain saatossa paremmin ja paremmin savustettavana olevaan kalaan.

Ukka tärhäytti kymmenen kiloa äsken suolaantumaan. Huomenna aamupäivällä alkaa armoton savukiekkojen vaihtorumba kerran tunnissa niin, että satsi huomenna ennen paapaamaan menoa on jo kylmiössä vetätytymässä. Sieltä tämä erä taitaa kulkeutua Mikkelin suunnalle, jos kaikki suunnitelmien mukaisesti männööp. Suapkoha tuosta savustajamestar jättöö ihtellee par hiukoviipaletta?

Tukikohasta savusukeltelemisiin tähän.

Vanhimman voitehista kanssa ongelmia.

2011-11-04T16:00:00.000+02:00

Eikä niin ihan vähäpätöisiä ongelmia olekaan. Ne koskevat Kallelan porakaivon vettä. Ja siihen veteen taas ovat niin kovin monet tottuneet ja hyväksi havainneet. Nyt porakaivovesi joudutaan viidentoista ongelmattoman vuoden jälkeen syynäämään. Ensi viikolla alkuviikosta lähtee terveystarkastuksen kautta vesinäytteet tutkimuksiin.

Viikon ajan on kaivosta pumpattu vettä pitkin mettiä kymmenen litran minuuttivauhdilla. Toistakymmentä kuutiota vuorokaudessa taitaa vesi olla juossut vuoroin kylmänä, vuoroin kuumana saunan hanan kautta letkulla. Eilen illalla näppäsin tarkistusreissulla vesijättöpaikasta kuvatuksen, kun se näytti niin somalta. Jääkukiksi olivat varvut muuttuneet. Muuta kaunista ja naurussa suin kerrottavaa ei tässä vaiheessa olekaan, vaan kaivon ongelma on mietityttänyt kovin niin talonväkeä kuin terveyspuolen virkamiehiäkin.

Joku hajuhaitta siihen veteen ilmestyi yhtäkäsäkkiä. Koko kesänä ja syksynä ei kenenkään nokkaan ilmeisesti mitään outoa juomavedestä ollut haiskahtanut, kun tietoa ei Tukikohtaan asti tullut. Heti asian tultua tietoon suoritimme Kasperin kanssa perusteellisen puhdistusoperaation. Ensiarvio oli, että myyrämatilainen olisi kyllästynyt eloonsa ja hukuttautunut kaivoon, mutta ei sieltä etsinnöissä mitään ruppia löytynyt, vaikka pari päivää kaivossa ongella oltiinkin. Ukka verkottikin porareikää pohjaan asti kertaalleen, mutta saalista ei tullut. Myöskään ei sihdeistä, eikä pumpusta löytynyt myyränkarvoja, joita kuulemma semmoisessa tilanteessa ruukaa löytyä.

Seuraava arvio ja arvaus on mangaani, joka kuulemma pilaa kaivoja, missä sitä esiintyy. Hieman oudoksuttaa, mistä sitä ainetta nyt tähän hätään olisi tullut, kun ei siitä viidentoista vuoden aikana ole ollut merkkiäkään.

Nooh, ensi viikon jälkeen toivottavasti olemme viisaampia tämän asian suhteen. Tietenkin tiedotamme asiasta tällä palstalla sitten, kun lisää tiedämme.

Kaivontutkimisiin tukikohdasta tähän.

Kallelan myyräsotasuunnitelma OSA 1

2011-11-04T08:50:00.000+02:00

Sodanjulistus myyrille on julistettu. Kallelassa eivät normaalit alapohjan tukkimistoimet ole riittäviä pitelemään ylisuuria myyräkantoja mökin ulkopuolella. Alapohjan rossiperustuksen tuuletusluukuthan on teräsverkoilla suljettu jo vuosia sitten, mutta myyriltä eivät tunnu lämpimään pääsyn konstit loppuvan. Tunnettuahan on, että myyrä kiipeää seiniä pitkin. Ihmisetkin menevät joskus seiniä pitkin, mutta pääasiassa vaakatasossa. Tai kiipeillään me ihmisetkin joskus tilaisuuden tullen seinille. Kaikki käy.

Ukka Peloton on näillä vanhoilla päivillään aamuöisin muun tekemisen puutteessa alkanut mietiskelemään maailman ongelmia. Yksi niistä ovat nuo myyrät, jotka tietenkään eivät sisätiloissa mukavimpia kämppäkavereita ole. Paskovat, vaikka siinä asiassa ne ovat ilmeisen siistejä, koska ne käyvät pääasiassa tarpeillaan yhdessä ja samassa mieleisessä ja sopivassa paikassa. Niinhän suurin osa meistä immeisistäkin tekee.

Muovitettu pelti. Sillä kohtaa Ukan aamulamppu syttyi. Se on ratkaisu myyrien kiipeilyharrastukselle. Myyrät nimittäin kiipeilevät seinien kautta yläpohjaan ja sieltä vuorostaan on noin miljoona reittiä sisätiloihin huoneisiin ja edelleen myös alapohjaan. Eli ne pystyvät pitämään koko taloa hallussaan päästessään kattovilloituksiin riehumaan.

Leikkautin myyräpeltiä paikallisella peltisepällä. Hän ei juurikaan kysellyt, kun tilasin 40 metriä peltisuikaletta, jonka leveys on kymmenisen senttiä. Jos ei kaksikintoista, sama se. Samanlevyisiä ne punaiset peltisuikaleet kuitenkin olivat. Suorareunaista ja tismalleen meidän Kallelan mökin kanssa samaa väriä. Laitoimme Kasperin kanssa viimoviikonlopun muiden hommien lomassa koesuikaleet Kallelan toiseen päätyyn paikalleen.

Hullu ei huomaa, eikä viisas virka mitään, kun äkkiseltään vilkaisee asennustyön jälkeen mökin päätyä. Jatkamme asennusta tulevan viikonlopun aikana, kun nelisen metriä pitkät pellit ovat yksin asennettaviksi auttamattoman pitkiä. Kädet eivät piisaa ja siellä yhdessä paikassa ei ole koukkua.

Seinät kun saamme valmihiksi, niin sitten kierrämme vielä valkoisten nurkkalautojen kohdat. Jos valkoista peltiä ei ala löytymään tähän tarkoitukseen, niin sitten Ukka aloittaa maalaustyöt.

Kun torjuntatyöt saadaan valmistumaan, suoritetaan mökin sisällä lopullinen ja viimeinen taistelu, jossa ei VOI olla kuin yksi häviäjä. Ja se on MYYRÄ.

Tukikohasta myyräkuoliniskun valmistelemisiin tähän.

Kasperi keräilytaloudessa.

2011-10-30T20:29:00.000+02:00

Normaaliolosuhteissa metsästäjänuorukaiset näin maalinnunpyynniin viimeisinä päivinä puristelisivat itsestään viimeisetkin mehut metsästyspoluille, mutta meidän poika se on ottanut loivan linjan. Viimeisimmät reissut ovat vaihtuneet paukuttelusta kamerapuolelle, kuten blogipiireissä ja naamakirjan puolella tiedetäänkin.

Eikä siinä vielä kaikki. Tänään toiseksi viimeisenä jahtipäivänä kiväärit ja haulikot olivat joutaneet nojolleen puunrunkoa vasten, kun poke hipaisi autolle hakemaan sienenpoimintakopan. Eikä turhien sienten takia lajia vaihtanutkaan, koska vahva epäilys on, että Kasperi käveli keskelle kanttarelliesiintymää. Ei hän silmiään ollut uskoa, että kanttarellia voisi Naruskan korkeudella edes esiintyä, eikä varsinkaan lokakuun toiseksiviimeisenä päivänä poimintakuntoisena.

Ukan päätelmä on, että kun Venäjällä vielä vallitsee täysi kesäaika, niin rajan läheisyydessä kesä- ja varhaissyksylajit tietenkin ovat hypänneet rajasta yli talviajan keskelle. Sen varmistamiseksi, ettei kyseessä ole valekanttarelli, lähetti Ukka näytteet lausunnolle Lapin Martoille Rovaniemelle. Sieltä jos Pyhäjärven Maijalta ei varmaa tunnistusta sienille tule, niin mää en oo mää.

Tässäpä kuva Kasperin löydöstä. Limanuljaskasta ei ainakaan ole kyse, uskoo Ukka.

Tukikohasta sienestämisiin tähän.

Kellonkääntöurkko.

2011-10-30T08:57:00.001+02:00

Mulla ei ole kuuteen vuoteen ollu kelloa kädessä. Ajat olen kattellu auringosta ja pimmeellä tai pilivessä ollessa arvioinu. Täällä mettässä kun ei ole junien aikatauluja, eikä paikallisbussitkaan liioin kuljeksi, niin ei ajankululla tunnilleen tai varsinkaan minuutilleen ihan noponnuukaa ole. Vaikkei kädessä aikarautaa ole, niin silti piti kimmota aamuyöllä kääntelemään kaikki talon manuaaliviisarikellot ja muutkin oikeeseen aikaan, ettei asiakkaat myöhästy linnunpyynnistä. Tai ei nekään siihen kelloa tartte, vaan valonmäärää sitä joutuu oottelemaan olipa kello mitä tahansa.

Ykstoista kipaletta kellonkääntämisiä joutu silimät suittirenkaana talakkari tekemään. On niitä vaan aikarautoja tämmösessä isossa talossa. On pöllökelloo, pahkakelloo, digikelloo, hirvensarvikelloo ja vaikka jo mitä. Onneks nuo kompjuutterit ja puhelimenluurit kääntelee ite ittiään.

Asuispa Venäjällä. Sinne viisas valtiojohto päätti jättää kesän päälle. Eihän se Venäjä oliskaan, jos ne olis tässä kellonkäännössä pysytelleet kuiten näissä vanhoissa perinteisissä talviaikavyöhykkeissä. Nyt se Venäjä pyyhkäisi kahden tunnin etumatkalle, kun ne tänne asti on olleet vain tunnin meitä eellä. On ne semmosia poikia nuo puuttinit ja medveedjevit, että ne kun päättää, ettei heijän maassa kelloja enää käännellä, niin ei käännellä. Mulle heitin kellonkääntösä ei tee kesää eikä talavee, mutta hiukkasen meitä arvuututti ennakkoon, miten tuo raja pysyy auki, kun naapuri ei kellonkääntötemppua nyt tee. Jopa ratkesi asia viimo viikolla, kun hoonolla soomella oli passitarkastajan kopin seinässä lappu, että het laittaa rajat auki heijän aamuyheksältä ja portit säppiin iltaykstoista heijän aikaansa sitten, kun lännessä siirrellään kelloja takakäteen. Sehän passaa meille, niin pääsee tankkaaman, kuten ennenki.

Tuli taas tässä kellonkääntötempun yhteyvessä mieleen yhen asiakkaan muistelo Kostamuksen rajanylityspaikalta. Joku vanhempi suomalaismummeli oli bussikuskilta rajalla kysyny, että mihinkäs päin näitä kelloja nyt käännetään, kun mennään tuonne Venäjälle. Kuski oli käännähtäny mummua kohti ja sanonu, että käännä viiskytä vuotta taaksepäin...

Ei siitä kannata katkerana olla, vaikka ne nyt ajassa on pari tuntia meitä eellä. Sama aurinko se nousee ja laskee oman kiertonsa mukhaan, vaikka me maan matoset täällä vouhotettas viisareita etteen tai taakse. Eilen illallakin Kallelassa käydessä näyttäyty komiasti muutaman minuutin ajan, kun käytiin siellä porakaivoa huoltamassa. Onneks eilen vielä pysty auringosta päätteleen verenpainelääkkeen ottoajan. Eikäpä hassumpi kellotaulu tuossa kellossa ollukkaan, vai mitä.

Talaviaikaan siirtyminen ei täällä Naruskalla muuttanu isommin mitään. Vielä ei Sipolan Jarkkoo tarvii pihanlinkoukseen tilata, kun maat mustana möllöttää. Lumiukon tekeminenkään ei kattele, onko kesäaika vai talaviaika.

Täytyy kuiten lähtee pyhäpäivän ratoks huoltelemaan Kallelan kaivo valamiiks talavelle.

Tukikohasta kellonkääntelemisiin tähän.

Kaamosmasennuksen torjuntataistelu.

2011-10-29T13:42:00.001+03:00

Tukikohdat liittyvät tunnetusti taistelutoimintaan. Niin nytkin. Radio on taas aloittanut vouhotuksen, jossa kuulijoille vannotaan kaamosmasennuksen nimeen. Itketään ja voihkitaan ja kerrotaan mitä erikoisimmista menetelmistä, millä tätä syksyn vaanivaa peikkoa voidaan torjua. Parhaasta päästä uusia konsteja on, että työnnetään airamin lamppu korvanreikään. Sitten pannaan valot päälle.

Joku saa syyn aloittaa ryyppäämisen. Ryyppäämisellehän löytyy aina hyvä syy. Niin viinan kuin vedenkin ryyppäämiselle. Minäkin kokeilin ryyppäämistä. Vetaisin aamupalaksi ohrapirtelön. Jovain oli joku jättäny perunakellariin puikulasäkin taakse kolome päkilistä olutta. Siihen se sormi vanhasta tottumuksesta vahingossa lipsahti avausrenkaaseen ja kohta jo solisi huurteinen ölkki pitkään juomalasiin. Aamukymmeneltä, vaikka entisessä elämässä oli puolenpäivän sääntö. Säännöt on tehty näimmä rikottaviksi. Ölkkiä ei saa juoda suoraan tölkistä, eikä myöskään pullosta. Sen verran on oppi päähän tarrtunu, kun Äitevainaja kielsi jo pikkupojasta asti suoraan pullonsuusta tai tölkistä juomasta.

Tietenkin Mummu taas narautti Ukan kameransa kanssa. Ja eikun potretti. Evidenssiä.

Sitten Ukka kaljanjuonnin lomassa alkoi leipomaan. Leipominen ei ole ominta hommaani, mutta mitäpä sitä ei kaamosmasennuksissaan aikansa kuluksi tekisi. Ja kun oltiin jo ohrapirtelö naukkailtu, niin seuraavaksi oli luontevaa tarttua rukihista tehtyyn jauhoon. Ohjeessa luki vehnäjauho, mutta miehekkäämmältä tuntui ruisjauho. Rookijauho, niinku me Ruåtsiinmuuttoa suunnittelevat ruukaamma sanua.

Panin ruåttalaisen retromonitoimikonheen laulamaan köökinpöyvälle ohjeen mukaisesti taikinaa, josta tulikin ihan harossi. Ei kananmunankeltanen, vaan reuhakkaan ruskea. Niinko tuplastikursulaisen leipä. Se lätty paistui komiasti tuossa pitsauunissa. Nousikin kuin aikapojat.

Valmiin jäähytetyn lätyn päälle tempasin kuohukermasta tehyt vaahot ja siihen sekotetut survotut karpalot. Ja tietty sokuria sevverran, mitä vanhakansa ruukasi. Rullan päälle tärhäytin loput kermavaahot ja siihen koristeeks muutaman Karhunpakenema-aavalta noukitun karpaleen, niin jopahan vain. Hiukka aikaa kun sen anto koko komistuksen kylymiössä jäähtyä, niin maistuipa mellevälle perkolaattorisumpin kanssa.

Jaa ette usko vai? On täsä jutusa sitheeks tottaki. Ainaki se ohrapirtelö. Oli se makia. Kahteen vuoteen eka kalja. Eellisen kerran join kaljat Mikkelissä muutamalla parveketerassilla hyvän armeijakaverin kanssa. Nyt vetelin itsekseni. Molemmilla kerroilla oli viinattomat kaljat kysheesä. Se muuten maistuu, jos oikeen muistan, tuo viinaton kalja paremmalle, mitä vaikkapa keskikeppi. Saisvat ei vain laimentaa ölkin, pakata tölkkiin tai puteliin vain nollakaljaa. Sillä nousis Suomi ja moni muu asia.

Niin se torttu. Ruisjauhosta Mummu sen pyöräytti sillä aikaa, kun timprailin tuolla pannuhuoneessa muutaman myyräpyyvyksen kanssa. Tuli niin maan perusteellisen hyvä tuoksu kellariin asti, että oikeen piti lähtee kurkkaamaan, mitä täälä nyt. Ja torttukahvithan ne tuoksahtivat.

Ja kaamosvalot kolomesa kynttelissä oli köökissä päällä. Korvaan en lamppua työnnä, enkä pihavaloja sen paremmin kuin sisävalojakaan liikaa viljele. Jos on luontoäiti meinannu, että valova tulee eri päivinä eri määrät, niin piruako tuota millään konstilla muuttelemaan. Kuletaan käsikopelolla.

Varmemmaks vakkuveks laitan vielä kuvan, että kaamoksen vuoksi ei olla ratkeemassa ryyppäämään, mutta saattaa olla, että nollanikolai saattaa käthen tarttua joku ehtoo vaikka saunan jäläkeen.

Tukikohasta kaamostaistelun tiimellyksestä tähän.

Ukan käristysresepti

2011-10-26T22:36:00.003+03:00

Käristys kuulostaa ehkä joidenkin mielestä oudolta sanalta, Lapin asukkaalle ei. Käristys on liharuokaa, jonka valmistamiseen käytetään perusaineena suolaläskiä. Seuraavaksi tulee "käristettävä", joka voi vaihdella poronlihasta hirvenlihaan, eikä jänöjussikaan ole laskuista pois. Saksanhirvi käy paremman puutteessa. Kaikista saa maukkaan käristyksen, kun toimii seuraavalla tavalla:

Suolaläskiä käytän parin kilon käristysannokseen 200-400 grammaa. Suolaläskiä saa ainakin Sallasta kaupasta tuoreena. Tuoreenakin sen säilyvyys jääkaapissa avaamattomana on kuukausia. Tämä suolaläskihän on suolattu pinnaltaan hienolla suolalla.

Maukkaimman lopputuloksen läskiä käristyksen ruskistusvaiheessa käyttäessäni olen oppinut saamaan siten, että kuutioin läskin kaksiteräiseen tehosekoittimeen, jolla ajan läskin täysin voita muistuttavaksi massaksi. Menettelyä käyttämällä käristyksen syöjät eivät välttämättä edes tiedä, että käristys sisältää aika tujauksen kyntöauran kärkikoviketta. Kaikkia syömämiehiä ja varsinkaan syömäneitoja eivät kiehdo läskinpalat, jotka ovat näkösällä tummien lihojen seassa.

Läskimassan sulatan kuumassa mielellään rautapadassa. Kun läski on sulanut, lisään pataan suikaloidut lihat. Porosta parhaan tuloksen saa paistiosista, mutta esimerkiksi lapapaisti on aivan kelpo tavaraa. Sentti on lihasuikaleen maksimipaksuus. Fileet ainakin itse jalostan mieluummin pihveinä kuin käristyksessä.

Kun käristyslihat ovat ruskistuneet, lisään joukkoon 1-2 sipulia, jotka kuutioin aika pieneksi silpuksi. Sipulin voi niin halutessaan myös ruskistaa, mutta se ei ole välttämätöntä. Sitten käristykseen lisätään kohtuullisesti mustapippuria mielellään kokonaisena. Ei liikaa, ettei riistan maku karkaa.

Viimeisenä toimenpiteenä ennen padan laittamista uuniin aluksi noin lämpötilaan 225 astetta vaikkapa pariksi tunniksi, pataan lisätään vettä. Ei kuitenkaan enempää kuin päällimmäisten lihojen tasalle.

Pata kansineen saa sitten olla uunissa kaikkiaan vähintään nelisen tuntia. Viimeiset kaksi tuntia lämpötila uunissa kannattaa pitää enintään 150 astetta.

Pataa kannattaa välillä käyttää uunista pois, jotta kokki tarkastaa veden määrän. Sitä pitää ainakin vähän olla aivan paistoajan loppuun asti, mutta taidetta on, että pataa ruokailijoille nautittavaksi siirrettäessä vesi on onnistuttu lähes kokonaan haihduttamaan pois. Tarkastusten yhteydessä kokki voi varovasti pyörittää pohjimmaisia lihoja pintaan ja päinvastoin. Näin lihat ruskistuvat pinnaltaan kauniiksi.

Suolaläskin suola pääsääntöisesti riittää, mutta tarvittaessa voi käristykseen sen alkuvaiheessa vedenlisäyksen yhteydessä lisätä myöskin lihaliemikuution, joka kuitenkaan ei aivan välttämätöntä ole.

Valmiin käristyksen kanssa sopii perunaksi kokonaisetkin puikulaperunat, mutta myös puikuloista valmistettu perunamuusi voilla ja lorauksella kermaa höystettynä sopii kuin nenä päähän. Muusiahan Lapissa perinteisesti kutsutaan pottuvoiksi. Jos tehdään muusi, on sen lautaselle asettelussa yksi perinteinen lappilainen tapa. Muusiannoksen keskelle tehdään eräänlainen kraateri, joka täytetään sillä mainiolla käristyksellä. Lisukkeeksi lautaselle kuuluu vielä suolakurkkuja sekä kruunuksi vielä aitoa puolukkahilloa, mielellään sitä oikealla hillosokerilla keitettyä.

Ruokajuomaksi suosittelen alkusnapsia, ruokaviiniksi punaista tai valkoista laatuviiniä. Huurteinen olut käy kait vieläkin, koska aikanaan muistelen käyttäneeni sitä itsekin. Nykyisin otan ruokajuomaksi maidon tai veden.

Ruokailun kestäessä kokkikolmonen on jo ehtinyt pyöräyttää uuniin lasivuokaan puukolla pienityt uunijuustonpalat, joiden päälle lirautetaan aitoa kuohukermaa. Uunissa jälkiruoka saa olla parikymmentä minuuttia lämpötilassa 200. Juustohan tunnetaan kaupassa leipäjuustona.

Kun pääruoka on nautittu, tarjoillaan jälkiruuaksi uunijuustoa, jonka päälle on jostain löydyttävä joko pakastettuja hilloja tai sokeroitua hillahilloa.

Syönnin jälkeen kenelläkään ei voi olla kuin raukean hyvä olotila. Seuraava nälkä on siirretty ainakin puolen vuorokauden päähän.

Kyllä jämpti on näin.

Kuvaa valmiista ruuasta ei ole onnistuttu saamaan, kun kukaan ei ehdi kuvamaan, kun pitää ehtiä syömään...

Sen sijaan perusaineena käytettävää läskiä on kamerakuvaan tarttunut suorastaan edustava otos. Ukkaa on useinkin entisessä elämässä haukuttu läskipääksi, mutta harvemmin läskikäpäläksi. Kuvan ottohetkellä tuntui ihan siltä, että nyt sitä ollaan läskikäpälä, jos ei olla oltu jo entisessäkin elämässä. Otettiin tästä läskistä vaan kuva siltä varalta, että joku epäilee sen saatavuutta nykykaupoista, kun kaikki vanhanajan oikean sianlihan valmistaminen väitetään terveyssyistä lopetetun. Näin ei asianlaita ole, vaan tuoretta potenssilääkettä saa ostaa kaupasta ilman ostorajoitusta. Vielä. Nähkääpä vaan, että rysselinherrat toteavat tämän olevan kieltolakitavaraa.

Tukikohdasta seuraavaa käristystä odotellessa tähän.

Pieni nokipoika vaan.

2011-10-25T20:16:00.007+03:00

No ei Ukka sentään nuohoojaksi ole alkanu. Selkeät talven odottelun merkit oli kuitenkin tänään iltapäivällä näkösillä, kun kävin asentelemassa palovillaa tuonne piipun rosterijatkeen päälle. Alunperin tätä ei oltu tarkoitettu edes kuvattavaksi, mutta Mummu kävi vakuutusyhtiötä varten näppäämässä salaa kuvan, että hän Ukan putuamisen jälkeen näppärästi saisi kuitattua tapaturmalisänä sievosumman täppiä...Ei sentään. Tis is pöljää hjuumoria.

Käsiä olis pitäny olla liuta lisää, että olisi suosiolla saanut kaikki neljä villaelementtiä ja kulmapellit paikoilleen ja ryhtiinsä, kuten ennakkosuunnitelmana oli. Mummu ei pikkukätösiään voi katolle avuksi tuoda, kun sillä huippaa korkeella...Ukalla tuli katolla mieleen käsien vähyydestä muuan virkaveli, joka kerran jossain saunaillassa tuumi saunakaljan järvestä tilaneelle porukalle, että pitäis olla kuus kättä ja kullissa koukku, että sais kaikki tilatut kaljat kerralla kulukeen. No, se oli työpaikkahuumoria se. Vapaalla.

Kesällä meinasi samaisen piippusen kanssa olla totisemmatkin paikat, mitä tänään. Sattui nimittäin suven alkupuolella semmoinen kelipahanen, ettei ensimmäistä kertaa tämän talon viidentoista vuoden meitin historiassa puukattila meinannut lähteä vetämään. Tilanne pääsi syntymään, kun kattilaa ei vajaaseen viikkoon oltu lämmäytetty lainkaan. Sitten, kun reissusta tultua piti päästä etelänpölyt saunomaan, piti tietty tärhäyttää uuniin puuta rapia puolipesällistä. Ja tikkua perään. Ja virhe oli tapahtunut. Savua kertyi joka paikkaan muualle, mutta ei hormin kautta ulos. Helevetillinen matalapaine ja savua kellarissa niin, ettei sekhan meinannu sopia.

Nooh, Ukka Peloton tietty haki kaasutohon ja sanomalehteä, että kyllä lähtee...Lapin Kansat suoraan hormin alakanavaan ja tohoa perään. Näinhän se vanha konsti on toiminut. Ja toimi nytkin, mutta hiukan eri meiningillä, mitä Ukka oli aatellunna: Nokipalon ryösti pippuun niin, että kohta jytisi pannuhuoneessa kuin titanikin konehuoneessa. Kevätkesän karstat aloittivat hormissa riemukkaan palon. Ja taas Mummu tiukkana ulkona kameran kanssa. Saahaan tokumenttia, jos koko torppa syttyy...

Eikä vallan kaukana ollut sekään. Noiden tänään asennettujen kovavillasuojien tilalla piipun verhoiluna oli talven jäljiltä uretaaniset levyt. Nokipalo kuumensi uretaanin niin, että kohta keltainen massa valui katolle kuin jätkän räkä. Ja sitä vaille, ettei tulheen syttyny koko mälli. Maltti oli valttia, kun Ukka hallitusti kaapi saavillisen räkäklönttejä sinkkiämpäriin. Ei tulipaloa, jota tietenkään kukaan ei pienimpänäkään torpalleen halua.

Nokipalon ainut hyvä puoli oli, että oli harossi länsituuli. Sinne painui musta savu kohti siperian korpia ittään. Siellähän sitä on, mihin sekottua. Mustaa savua meinaan.

Jos ei sitä muuta väriä ennää elämäänsä saa, niin tässä talakkarin hommassa ei isossa talossa aika kerkiä pitkäksi tulemaan. Ja kaikkea pittää kokkeilla. Ja kaikkeen tottuu. Paitti siihen yhteen. Se on se jääpuikkelo pyllyssä. Justiin ko on siihen tottunu, niin taas se on sulanu pois...

Niinpä. Lipsui asiasta viereenkin, mutta kauniiksi lopuksi voin kertoilla, että piipunjatke tuli suojattua asiallisesti. Kädet riittivät sittenkin, kun niissä on vielä lainkouran verran mittaa. Ja nyt kestää lämmittää ja vaikka nokipalonkin. Jämpti on näin.

Tukikohasta talaveenvalamistautujaisten sivussa tähän.

Ukka harmaalla jäällä.

2011-10-24T12:41:00.003+03:00

Harmaa on valttia. Ainakin Naruskan soratiellä. Harmaata savea on kertynyt Ukan Broncon astinlaudallekin niin paksusti, että hyvä jos ovea saa enää auki.

Tänä aamuna Kallelan huoltoajossa Ukalle iski äkki. Harmaalla savisella soratiellä, kun tie vesisateella näytti ihan sulalta ja kivalta päästellä. Sitten se iski, vanhanaikainen. Ukka teki alkeellisia virheitä. Ensimmäinen oli tapahtunut jo liikkeelle lähtiessä, kun neliveto ei maasturissa ollut päällä. Tuli eilen pudotettua pois, kun tie oli silloin kuiva ja sula.

Bronco irtosi maantiestä kylälääkärin taloa ennen olevassa oikealle kääntyvässä mutkassa. Siinä ei ehtiny aata sanomaan, kun sitä lähettiin viurahtelemaan. Filminauhana menivät kaikki liukkaankelin opit, mitä aikain saatossa on käyty Naarajärvelläkin asti kuulaan tartuttamassa. Ei sille Broncon heittelylle mitään mahtanu. Onneksi sai pyörähdellä yksinään, ettei ketään sattunu vastaan.

Sinnehän se lopulta päätyi perse edellä oikealle puolelle ojaan ja käännähti siellä sievästi keula taas osittain sinne suuntaan, minne matkakin oli. Onneksi kaikki tanssipyörähtelyt tapahtuivat pystyakselin suunnassa. Paikkatutkinnassa ilmeni, että tie oli ei mustassa jäässä, vaan harmaassa. Ja liukas kuin neidoilla. Kieli.

Ei siihen harmaaseen ollu Broncon M+S ratas piirtäny kun viirua. Eikä Ukka meinannu pystössä pysyä dokumentointia kameralla tehessä. Viiskytä metriä tanssia kesti ja sitten pyssäys. Kuvat, vaivihkaa neliveto posket punasena päälle ja täyttä taas eteen. Ojasta tämmöinen maasturi ponkaisee onneksi omineen pois että heilahtaa...

Muistakaa immeiset nyt se, mikä Ukalta unehtui: Soratien jää ei ole mustaa. Se on harmaata. Ja jos auto on nelivetosorttia, niin AINA, kun tie on muuta kuin sula ja kuiva, ON NELIVETO OLTAVA PÄÄLLÄ!

Pojasta on tässäkin tainnu polvi parantua. Kasperin viikonlopun ajojen jäljiltä neliveto oli päällä. Olipahan taas Ukalle opiksi ja ojennukseksi. Älkää tehkö, niin kuin minä teen, vaan tehkää niin kuin sanon.

Tukikohasta pyörimättä tienpäällä tähän.

Kirkonmenot tekrien tapaan.

2011-10-23T18:49:00.000+03:00

Ei täältä kukaan tunnu sunnuntaisin kirkkokomennolle joutavan. Meinaan meistä ihmisraasukoista. Enempi kuin oman persauksen puuduttaminen kirkonpenkissä tuntuu Kasperia ja Mummua kiinnostavan tekrien aamusoitot. Sinne he taas pyhäaamuhämärissä hyökkäsivat vanhan niitun laitaan.

Oli siellä taas mieleenpainuvat tepinät olleetkin. Tekriä oli suikoillut sinne, tänne ja tuonne. Niitä oli ollut maassa, puussa ja ilmassa tokkatolokulla. Kamerat siellä olivat ahkerassa käytössä, kuten kunnon luontokuvaajilla olla kuuluukin. Oli siellä torrakoitakin matkassa, mutta eipä siellä liioin oltu pyssyjä paukuteltu, että linnut saavat pyhärauhan.

Aatelkaapa nyt, että tekriä ja muita maalintuja jää talveksi tämmöisiä tokkia, että niitä yhteen kamerakuvaan sopii ylilentokuvaankin heti parikymmentä. Ja samanaikaisesti niitä on maassa ja puissa ainakin samankokoisia parttioita. Voi hyvät hyssykät, kun nämä saisivat elellä ongelmitta talven yli. Sitten keväällä ja alkukesästä kun oikein onnistusivat pesimäpuuhissaan, niin olispa sitä ensvuuen syksyllä, mitä niittää.

Sai ne Mummu ja Kasperi sieltä aamutuimaan hyvää elävääkuvvaakin viideolle, mutta niitä täytyy hiukkasen sovitella kokonsa puolesta tänne kirjootusten sekhan, että saahaan sopimaan. Ja pittää hiukkasen ajaa mussiikkia niiden kirkonmenojen aikaisiin rääväsuisuuksiin, mitä kuvatessa oli eetteriin päässyt, kun teerenpaskaa oli tullu kuvvaajien niskaan taivaantäyveltä...

Tukikohasta tällä kertaa näihin tunnelmiin ja tunnelmakuviin tähän.

Linnut lahdattu yhettömiin pohjoisessa...

2011-10-22T14:45:00.001+03:00

Kuten tästä Kasperin tänä aamuna tekemästä lyhytelokuvasta voi todeta, niin metsästysaika tältä syksyltä ei pääty päivääkään liian aikaisin lokakuun lopussa, koska teeret on täältä lahdattu yhettömiin...Viimeisen viikon voi keskittyä putsaamaan aseita.

Luotettavalta puskaradiotaholta on kuultu, että tilanne on Kuusamon kairoilla samansuuntainen. Siellä tarkkasilmäisimmätkään kivääritarkka-ampujat eivät ole saalista saaneet.

Lintuja yksinkertaisesti ei ole.

Todetkaa asia itse, niin ei tarvitse arvailla.

Lintuköyhän Tukikohdan lähialueelta tähän.

P.S. Jotkut selaimet, kuten esimerkiksi iExplorer eivät suostu näyttämään Venäjän rajan pinnassa kuvattua materiaalia, jolloin lyhytelokuvat ovat pelkkää valkokangasta. Siinä tilanteessa ei syytä huoleen, vaan voit kurkata lyhytelokuvan tästä http://www.youtube.com/watch?v=NivQLRsqDZs .

Kolomen konstin timpermanni...

2011-10-20T21:50:00.000+03:00

On äärimmäisen mukavaa, että vastapainoksi maailman pahuudelle voi nauttia lasten aidosta ilosta. Mummun ja Ukan rattona ja vauhdin takeena ovat Naruskan lokakuussa olleet syksyn synkkyyttä karkottamassa lastenlapsosetketterät. Mukava on ollut seurata pikkumies Loimun ja isosiskonsa Hallahelinän touhuja, kun ilmassa on koko ajan usean päivän ajan ollut tiettyä odotusta kolmen kokonaisen vuoden täyttymisessä Loimun elämässä. Tuskin on synnytyslaitoksen ovi takana ehtinyt kunnolla loksahtaa kiinni, kun jo ollaan viettämässä kolmatta synttäriä. Niin se aika vierähtelee ja taas on todettava, ettei vuosi enää ole aikayksikkö.

Synttäriä odotellessa Retkeilymajan peräluokan ompelimossa hurisi ahkerasti ompelukone. Nappuloille valmistui siellä uniikit syksypuvut. Ja uskoa soppii, että nappuloiden äitee oli ompelijan paikalla.

Tänään 20.10.2011 tuli iltapäivällä kolme vuotta Loimun syntymästä. Taitelijat taikoivat Sankarille motskarin mallisen täytekaakun, josta posket ja massut sopivasti täyttyivät. Ja päivä on kulunut rattoisasti minkäpäs muun kuin leikin merkeissä uusilla lahjavermeillä, joita Naruskalle kulkeentui Kustin polkemana ja Linjuriautoässillä. Joku kuriiripaketti tuli Keski-Suomesta henkilöpirssikyydilläkin. Ja kaikki kelpasi ja naurunremakkaa piisasi. Ja kolmen kynttilän puhallus onnistui viimesen päälle.

Tukikohdasta seuraavien synttäreiden odottelemisiin tähän.

Aika ruostuttaa niitit.

2011-10-17T12:06:00.001+03:00

Kävimme lokakuisen sunnuntaipäivän ratoksi eilen Kallelan mökillä. Kesän ja syksyn sesonkien jälkeen oli aika käydä tarkistamassa, että hirret ovat pysyneet salvoksissaan ja tapitus on kestänyt kaikki kesäjuhlat ja syksyiset riennot. Hyvin oli kaikki kohdillaan. Paistelimme pihanuotiolla kevyttä kenttälounasta pihan haravahommien ja puuliiterin täyttämisen lomassa. Pöllömminkin voisi aikaansa viettää.

Kallelan kuistilla Ukka pysähtyi muisteluksille. Tuli joskus takavuosina vanhojen filmikameroiden ja paperikuvien aikaan napsaistua kohtuullinen saaliskuva Naruskajoen taimenesta. Tarkkaan kun kuvaa kuka tahansa katselee, niin tunnistaa kuvasta taimenen roikottajaksi Kasperin. Taimen ei ole pienimmästä päästä, mutta ei ole kannattelijakaan kuvat napsautushetkellä vielä ihan nykyisissä aikamiehen mitoissaan. Mahtaisiko olla puolenkymmenen vuoden paikkeilla tai alaluokilla koulussa, eli kuva on otettu joskus parikymmentä suvea sitten.

Taimenen pyyntihistorian muistaa koko pesue.Vaikka vuotta en tarkasti muista, niin päivän muistan. Oli Juhannusaaton ilta ja kello seittemän paikkeilla. Juhannussauna oli lämpiämässä. Hillitön huuto alkoi kuulumaan Kallelan saunarannasta. Huutaja oli lastemme äitee, joka epätoivoisena kiljui talon miesväkeä rantaan, koska hänellä on niin iso kala kiinni, ettei se hänen voimillaan nouse mihinkään. Rantaa lähestyessäni olin ensin hieman vähättelevän epäuskoinen, mutta sitten taimen loikkasi kosken syvänteestä puolen metrin korkeudelle ilmaan ja näytti koko pituutensa. Iso se oli!

Taimenen rantauttaminen onnistui vasta kolmannella kerralla. Harmi, ettei tuolloin olleet kuvantallennuslaitteet ihan nykytasoa. Olisi mukava katsoa vaikka videolta, kun loppupeleissä emäntä tenavien kanssa istui taimenen päällä pikku rantapoukamassa. Mukava muisto siitä sessiosta jäi. Taimenen paino oli 3,850 kiloa ja mittaa sillä oli 68 senttiä. Mellevä juhannuskala!

Kuvan on ollut vuosien ajan virttymässä Kallelan kuistilla. Saunarannasta on vedetty isoja kaloja tämän taimenen jälkeenkin, mutta taitaa olla kuitenkin asia niin, että Kallelan ennätystaimen on kuvassa. Tai mistäpä sitä tietää. Ei ne kaikki saaliitaan kerro...

Tukikohdasta muistelemisiin tähän.

Muistutus lumikumeista.

2011-10-13T19:11:00.003+03:00

Onneksi Suomi on suunnilleen kapeimmillaan tässä Naruskan kohdalla. Pystyy kohtuullisilla kilometreillä hyödyntämään tiettyjä etuisuuksia sekä idästä että lännestä. No, idänsuunnan tavaraluettelo on lyhyt, mutta sitäkin merkityksellisempi. Siellä tapahtuu nykyään kummankin meidän huushollin auton tankkaaminen. Bensan kanssa ei käytännön syistä kannattaisi läträillä, eikä sitä ulkomailta edes hakea muutoin, mutta kun hintapolitiikka nyt on Suomen bensanhintaan nähden ihan tolkuton, niin Venäjämatkailu on jokaviikkoista.

Viimeisessä bensalaskussa ysivitosen hinta EastOilin Sallan rajanylityspaikan huoltoasemalla on 0,875 €uroa. Salla Cityn huoltamoilla liikutaan lähes kaksinkertaisissa hinnoissa. Vuosiviisumin hinta 100 €uroa kuittaantuu parilla tankkauskerralla, eli bensan hakukulut ovat hintsunlaiset hyötyyn verrattuna. Ketäpä ei bensalaskun puolittuminen kiinnostaisi varsinkin, kun meidän huushollin bensamyymälä Venäjän rajan takana vaatii vain parin kilometrin poikkeamisen pääväylältä kirkonkylälle matkatessa. Aikaa tankkaamisille on aina hieman varattava. Puolen tunnin keikalle saa hyvän tuntipalkan. Tupakkamies jos olisi, niin rapian kympin hintaisella tupakkakartongilla saisi kirstunnauloja nelinkertaisen määrän Suomen hintoihin verrattuna. Ja tax-free kaupassa tavara ei ole tiskin alla, vaan kartongit ovat esillä hyllyissä niin, että päälle tulevat.

Länsirajalle Ruåtsiin on meiltä matkaa kolmisensataa kilometriä. Ukan on määräajoin käytävä tiedustelemassa muuttoreitin nopeus ja turvallisuus Naruskalta länsinaapuriin, jos ensi vuoden alkupuolen pressanvaalien lopputulos edellyttää maasta lähtöä. Reitti tulee luontaisesti tutkittua muutaman viikon välein, kun lapsoset ketterät pesueineen asustelevat molemmat läntisen reitin varrella Rovaniemellä ja Keminmaalla. Tosipuheessa Ruåtsin ne ostosretket, jotka vielä olivat muotia 1980 -luvun alkupuolella, ovat taakse jäänyttä elämää. Nythän siellä ei omillekaan kansalaisille ole myynnissä edes voita, jota joskus on Suomeen kärrätty sieltä kilotolokulla.

Halpaa Ruåtsissa Suomen hintatasoon verrattuna ovat ainakin autonrenkaat. Ukan matemaattinen lahjakkuus on nollatasoa, joten en pysty selittämään, miten Nokian talvirenkaat esimerkiksi Mummun Opeliin maksoivat Haaparannalla 330 €uroa, kun samat gummit Suomessa liikkuvat tuplahinnoissa. Tai ainakin melekeen.

Pikku työtapaturma ruåtsalaiselle asentajalle rengasliikkeessä Opelin renkaiden kohdalla sattui. Ja Ukalle tarkkaavaisuudessa. Asentaja nimittäin teki neljä ratasta samalle puolelle autoa, kun täällä Suomessa gummit pyörivät molemmilla puolilla autoa. Hyvää asiassa oli se, että renkaat sai myyjäliikkeen kustannuksella käännättää menosuuntaan paikallisella huoltamolla. Päivällä se lykkäsi renkaanvaihtoa kotona, mutta eipä täällä liioin vielä ole liposaa onneksi ollutkaan.

Ukka vaihtoi renkaat Mummun pirssiin tänään. Sama temppu on tehtävä kaikkien niiden, jotka näinä päivinä ovat tulossa tänne Lappiin autoilemaan. Keskimäärin ensilumi tulee puolenkuun paikkeilla lokakuuta Sallassa. Rohmoivan laki Vanhassa Sallassa oli komeasti lumipeitteen vallassa tänään, kun pitelimme kirkonkyläpäivää.

Ukalla ei ole kelloa, joten renkaanvaihtoaikaa ei voinut mitata. Arvio kuitenkin on, että huoltoasemalla ja formulakisoissa renkaanvaihto sujuu muutaman sekunnin nopeammin kuin Naruskan pihahuoltamolla. Toisaalta ei ole vaaraa, että renkaat vanteineen ensimmäisessä mutkassa irtoavat auton alta, kun pultit kiristetään 90 kilon momenttiin niin, että vaimoväen on rengasrikkotilanteessa turha yrittää renkaanvaihtoa. Ainakaan, jos avaamismomenttia on 45 kiloa.

Tulkoon vaan silmitön talvi, järjetön sää, meitä ei kylmetä routa ja jää. Niin laulaa Ukan yksi laulajasuosikki osuvasti.

Tukikohdasta talvenodottelemisiin tähän.

Lisää metsästettävää???

2011-10-11T17:58:00.003+03:00

Kasperi oli eilen virkamatkalla Selkälän kylässä tuolla eteläisessä Sallassa. Selkälän kylä tunnetaan omista pikku erikoisuuksistaan, kuten kaikkikin Sallan kylät tavalla tai toisella. Ukka muistaa Selkälän kylän ainakin sellaisesta pikku erikoisuudesta, että muutamassa talossa siellä poltettiin takavuosina leivinuunissa puita noin seitsemän metrin mittaisina. Isäntä oli kantanut rangat pirttiin, jonka uunin edessä oli muutama metri vapaata tilaa. Ja eikun tulet uuniin. Rankakasan isäntä ruotaisi puolen tunnin välein syliinsä ja turkkasi läjää uuninpesän verran taas uuniin päin. Veto oli tietty rajua, kun lunkat olivat täysin auki, mutta eipä sitten tarvinnut joka toinen päivä nuohota, kun vetoa piisasi. Pikkukalikathan saattavat hyvävetoisesta uunista karata kesken kaiken hormiin, mutta seittemänmetrinen ei ihan joka mutkasta taivu. Tavan ei tiedetä Selkälän kylästä kovin laajalle alueelle ainakaan muualle Sallaan levinneen.

Kasperin työreissu liittyi tavalla tai toisella lampaisiin, joita Selkälän kylässä muutamalla lammastilalla kasvatetaan. Lampaankasvatus vuorostaan on takavuosina ollut Sallassa laajemmallekin levinnyt elanto, jota aikanaan alulle pani ilmeisen hyvä paimen valtiolaivamme ainakin pursimiehenä jonain ministerinä. Mies totteli nimeä Urpo Leppänen.

Olipahan Kasperi joutunut varsin oudosta syystä vetämään liinat kiinni Selkälän kylän pinnassa. Tielle oli tormannut pari kappaletta täkäläisiin oloihin hiukkasen oudomman näköistä elävää. Näkyjä poika ei tunnusta toistaiseksi näkevänsä, mutta pari kertaa oli äkkijarrutuksen syystä ollut silmiä hieraista, eikä vielä sittenkään ollut heti muistilokeroista löytynyt, mitä helevetin elukoita töllisteli keskellä tietä.

Varmemmaksi vakuudeksi kännykkäkamera napsahti, jotta tilanne saatiin dokumentoitua.

Siinäpä tutkikaa. Muualla maailmassa näistä varoitetaan liikennemerkillä, mutta Selkäläntielle ei toistaiseksi ole kyseistä merkkiä pystytetty. Syytä saattaisi olla. Jos näitä taivaalta alkaa tipahdella näinä tornadojen aikoina, niin koparakypärä saattaa olla ulkosalla liikkuessa tarpeen.

Tässä varmemmaksi vakuudeksi vielä toinenkin kuva, että elikot tunnistaa myös takuapäin...

Selevistä päin Tukikohasta toistaiseksi tähän.

Kuvia kokemassa...

2011-10-09T15:23:00.001+03:00

Kaikkihan houkutuslinnun tietävät. Niitä käytellään tosielämässä niin kovin monessa tilanteessa ja paikassa. Täällä Naruskalla niitä ei kuitenkaan käytetä kadunkulmissa. Eivätkä Naruskan houkutuslinnut ole "niitä" houkutuslintuja. Naruskan houkutuslinnut ovat "niitä" houkutuslintuja, joilla voidaan myötävaikuttaa lintupadan sisältöön.

Tässä Tukikohdan lähitienoolla on ikiaikainen teerien kuhertelupaikka. Sieltä kantautuu keväisin aamukylmästen aikoihin teerien kevätsoitto. Se on eräänlaista musiikkia korville. Parempaa kuin rokkiräminä. Sinne teeret hakeutuvat näin syksyisin syyssoittoonsa. Siis soitimelle. Ne kait saavat syttöjä syksysoitolleen porojen Rykimästä. Rykimähän vuorostaan ei ole mitään yskimiseen liittyvää, vaan siinä tanner tömäjää ja aitaa kaatuu, kun porohirvaat temmeltävät suvunjatkamispuuhissaan. Jovain, mikäpä ettei kerran vuodessa maistuisi...

Ai niin, teeristä piti kirjoittamani. Kasperi on tänä syksynä virittänyt muutaman kerran tekrien päänmenoksi kuvia pitkin mettiä. Ja pitkin vanhoja heinäniittuja, kuten paikallisesti niittyjä kutsutaan. Sinne näkyville paikoille laitellaan kuvia kuvien mukaisesti.

Nämä tekrikuvat on valmistettu semmoisesta aineesta, josta muille tehdään retkipatjoja. Ja net on maalatut ihan saman näköisiksi kuin oikeatkin tekrit. Ampumahollille metsästäjän on rakennettava jonkunlainen näkösuoja, joka kuitenkaan ei saa haitata ampumista silloin, kun houkutuslinnut alkavat vetää puoleensa eläviä tekriä. Ne saattavat tehdä pelkkiä nopeita ylilentoja kuvien lähitienoissa, jolloin niitä voidaan ampua haulikolla. Puihin istuskelemaan lentäneet tekrit voidaan vuorostaan ottaa kiväärin ristikolle.

Tänä aamuna jo hyvissä ajoin ennen kirkkokomentoa Kasperi ja Mummu kävivät kokemassa tekrikuvia. Mummu oli varustautunut kameran kanssa ja Kasperi tietty asianmukaisesti torrakoiden kanssa. Tähystyssuuntana oli sattumalta itä, kun nyt ei ollut auringonpaisteinen aamu, vaan pilivipouta.

Silloin suhahti. Pamahti. Ja napsahti. Kaikki suunnilleen samalla sekunnilla. Kamera pysähtyi napsahduksella teeren päättäneeksi hauliosumakuvaksi, kun pamauksella Kasperin haulikko lausui kuolemantuomion. Täysosuma molemmilta.

Yhteen teeripaistiin parivaljakko päätti metsästysretken. Pyyntipaikalla näkemiensä tekrien kokonaismääräksi tämän aamun pyyntisessiolla tämä pyyntiseurue laski yli viisikymmentä yksilöä, joten yhden teeren poimiminen tästä joukosta on luokkaa parisen prosenttia. Riittävä prosentti sekä saaliille että saalistajille.

Tukohdasta tekrikuulumisiin tähän.

Tukikohdan kotieläinkatsaus.

2011-10-05T22:15:00.001+03:00

Kotieläimenä pidettäköön kaikkia niitä eläimiä, joita joku pitää kotieläimenä. Tähän kuvassa teikkailevaan Ukkometsoon voidaan soveltaa edellä kirjoitettua lausetta. Ei siihen varsinaisesti mitään omistusoikeutta ole noin niinkuin muodollisesti, mutta on siihen kiintynyt aivan samalla tavalla kuin koiraan tai poroon, joita myös pidämme kotieläiminämme.

Tämä Ukkometso on leikillisesti ristitty kirjoittamattomiin kirkonkirjoihin nimellä Ukko. Ei siis Ukka. Ukko tepisee Tukikohdan tontin mielellään etelärajan tuntumassa. Se teikkailee ylväin elkein välillä Naruskan maantiellä tonttimme kohdalla, mutta yöksi sen tiedetään usein tulevan ulkovaraston taakse perämetsän puolelle, mihin piteneväksi pimeän ajaksi usein lehahtelee myös koppeloita. Muutama pyy on myös ilmeisen kiinnostunut tästä Ukosta, koska ne toistuvasti viheltelevät takametsässä, kun Ukko siellä esiintyy. Ehkä pyyt vislaavat Ukon modernille silmämeikille, joka on räyhäkkään punainen. Pyyt ovat Ukkoon aivan lääpällään. Koppelot ovat myös päästään sekaisin komeasta Ukosta.

Olispa Ukkakin yhtä nuori ja komia kuin Ukko.

Tukikohdasta tähän.

LAKKI................PÄÄHÄN!!!

2011-10-04T13:54:00.003+03:00

Ette voi uskoa, miten voi joku tulla iloiseksi pienestä asiasta. Portinpielen "Iivana" tirautti ilon kyyneleen äsken, kun sujautin hänen päähänsä kadoksissa olleen virttyneen vilttihatun. Sen saman, joka Iivanasta on tehnyt Iivanan.

Vilttihatun löytymistä edelsivät äärimmäisen tarkat, monimutkaiset ja täsmälliset laskentatoimet. Eilisiltaista etsintäaluetta laajennettiin yli sataan metriin. Ja sieltähän se löytyi mustikanvarpujen seasta tismalleen siitä ilmansuunnasta, mihin tuulen sitä oli pitänytkin kuljetella.

Huopahatun kiinnittämiseen ei vahingosta viisastuneena nyt käytetty nitojaa, vaan tuuman mittaisia huopanauloja, joita Ukan varastossa on varaston huopakattoremontista.

Iivana nautti selvästi, kun sen päähän lyötiin kolme naulaa. Ihmekös tuo, kun isäntänsä joskus on nauttinut siitäkin, kun on edes yhden naulan päähänsä onnistunut lyömään. Vanha sanonta sanoo, että "Viina lähtee päästä, mutta kollous ei lähe". Lisätään siihen, että nyt ei lähe enää virttyny vilttihattukaan. Ainakaan tuuleen.

Ukko paljaspäin!

2011-10-03T20:25:00.003+03:00

Voi helevata, että säikähin tänhään postilaatikolla! Ei ei, ei siellä mitään postia ollu, tai ainakaan Semmosta postia. Mutta mulle puhuttiin ja vieläpä selekeellä suomenkielellä. Eikä kethän näkyny. Tai näky ja näky, Akka ja Ukko tienlaijasa, niinku ennenki.

VEI LAKIN!

Ja oli vieny kans. Jumankeuta, Ukko istu kivellä ja pää paljaana niinko entisellä ressalla.

Aattelin ensin, että tuntoihisa tulee viejä, ja iltaan mennessä tuo takas. Muttei ollu tuonu. Kuvan räppäsin, tokumentin, etten näkyjä nähny. Sataan metriin asti joka ilmansuuntaan tutkin lähitienoon. Vanhasta muistista kadonneen esineen lähietsintää. Ei löytyny.

Se tuuli niin maan perusteellisesti lauantaita vasten yöllä. Sillon sen oli voinu tuuli viijä. Mutta ei kai se kilometritolokulla yhtä huopahattua vie, kait se johonkin puuntyveen pysähtyy. Ja miten se voi puupään päästä ees irrota, kun siihen lyötiin ampuvalla nitojalla nin monta niittiä, että oikeen pahhaa teki!

Harmajanvihree vilttihattu se OLI. Tai on vieläki. Ja uniikkikappale. Virttyny siinä Ukon päässä kesät talavet, tyynet ja myrskyt, satteet ja pouvat.

Tuulikäppyrän mukaan olis pitäny löytyä etelälounaan puolelta, kun vinkka puhals pohjankoillisesta. Lähietsintä ei tuottanu ku lonkeropäkin pahvit, jotka joku tunari on tietty heittäny humalassa autosa ikkunasta toisen tontille valokaapelin pääle...

Vastaan kun jonkun päässä tulee, niin huonosti käy. Jos maasta tai lähipuusta tuulenviemänä löytyy, niin ei hätiä mitiä. Hätäapulätsä pittää Ukolle löytyä ja äkkiä. Ei ole varaa päätä palelluttaa nyt, kun ressanvaalitkin on jo nin lähelä...

Lätsän ettimisiin tukikohasta tähän...

Kultamukelot lapsityövoimana...

2011-10-03T18:55:00.001+03:00

Viikonloppuna Mummun ja Ukan rattona käväisivät Hallahelinä ja Loimu vanhempineen. Ahkerasti lapsoset ketterät poimivat kolmisen sankoa viimeisiä puolukoita Naruskalta Mummun opastuksella. Kohta marjat saavat peitokseen lumipeitteen, jos sääennustajat hommistaan mitään tietävät.

Marjanpoiminnan ylivertaisesti rattoisimmaksi työvaiheeksi lapsosille osoittautui puolukoiden putsaaminen pölyimuriin kytketyllä marjanpuhdistimella. Työtahti oli suorastaan urakkaluonteinen. Aivan pitelemisessä oli mukinheilutus kummallakin putsarilapsosella ja työpaikalle oli suoranainen jono.

Tukikohdan keittiöstä löytyy edelleen puolukoita mitä erikosimmista paikoista. Lattian lisäksi niitä löytyy runsaasti astialaatikoista ja Rihlan ruokakuppivarastosta.

Leikki on lapsen työtä, mutta tässä tapauksessa työ oli lapsen leikkiä. Hyvin viihtyivät kakarat touhussa tunteroisen, eikä lopputulos hassumpi ollut. Puolukat tuli nimittäin siivottua, eikä siinä aikuisten apua juurikaan tarvittu. Mitä nyt imurinsäätelyssä ja jälkisiivouksessa,,,

Lintu-Pentti lunasti lupaukset!

2011-10-02T14:17:00.001+03:00

Hyvin suunniteltu on ainaskin puoliksi tehty. Tukikohdan vakiokävijä Lintu-Pentti on jo muutaman vuoden ajan suunnitellut joskus ampuvansa Naruskan kairasta metsäkanalinnun. Kaverit etelässä eivät kuulemma ole Penttiin uskoneet, mutta Pentti on aina uskonut itseensä. Ja Penttiin on uskottu Tukikohdassa kuin vuoreen.

Tänä aamuna se aamun hämärissä sitten tapahtui: Pentti oli piiloutunut teeripassiin. Sade ei lymyilevää metsästäjää haitannut. Tunti liikkumattomana maastoverkon alla. Hikikarpalot eivät silmiä kirvelleet, mutta syksyinen sade pieksi miestä kuin vierasta sikaa. Kylmät sadepisarat valuivat yksitellen ahavoituneita kasvoja pitkin.

Sitten suhahti. Tekriä! Yksi istui kiväärinkantaman etäisyydelle. Mutta risukkoa oli ampujan ja teeren välissä. Uskaltaisko siirtyä vähän? Ei uskalla, pitää malttaa...Sitten teeri teki virheen. Se siirrähti oksalla puoli metriä parempaan ruokailupaikkaan. Tekri ristikolle! Ei, taas se liikahti! Ite en liiku! Nyt tuli taas hollille. Kylmän viileä rauhallinen veto liipaisimesta ja PAM! Vai PUM! Eikun PAM!

Teeren elämä oli päätetty päättyväksi näin. Se putosi puun alle ruohikkoon. Muut teeret saivat Pentiltä luvan jatkaa eloaan. Ja lisääntyä. Tämän paikka on Tukikohdan orressa, mistä se siirtyy pakasteeseen odottamaan talven herkkuhetkeä. Suamamies on syntynyt!

Pikkupakkasta pukkelee.

2011-10-01T22:57:00.002+03:00

Naruskan lokakuu alkoi lämpötilan pudotuksella. Muutamassa tunnissa lämpötila keikahti vajaan kymmenen astetta kylmempään suuntaan niin, että Ilmatieteen laitoksen virallinen lukema iltakymmenen jälkeen oli jo -3 astetta. Ukan mittarikin hilippoo alle kahdessa miinusasteessa.

Normikalenterilla jos edetään, niin viimeistään nyt on tunnustettava kesän jääneen tältä kertaa taas kerran taakse. Puolenkuun paikkeilla voi odotella ensilumia satavaksi Naruskan tasalla, mutta senpä näkee sitten. Ukalla on säiden haltijan kanssa selkeä sopimus siitä, että Hän antaa sellaista keliä, mitä parhaaksi katsoo. Muista hommista itse kukanenkin täällä vastaa itse.

Mummeli aikoi aamuvarhaisella käydä kameran linssien läpi tutkimassa, miltä aamukuurat näyttävät. Josko vaikka sattusi nallen jälkiä lähitienoilta löytyvän...